marginaali

Derealisaatio

#26116. Perjantai, 22. kesäkuuta 2012 klo 16.01.39, kirjoittanut Jani.

Olin aiko­nut kir­joit­taa täs­tä jotain omaa, mut­ta huo­ma­sin­kin en-w:n artik­ke­lin aika hyväk­si, joten kään­sin­kin sit­ten vain sen. Elä­mä­ni täl­lä het­kel­lä, olkaa hyvät: #

Kuvakaappaus alhaisen bittitaajuuden murjomasta videosta, ihminen kirjan kanssa #

Tämän joh­dan­nais­teok­sen käyt­töä kos­kee CC by-sa 3.0.
Alla ole­va artik­ke­li on englan­nin­kie­li­ses­sä Wiki­pe­dias­sa jul­kais­tun alku­pe­räis­teok­sen johdannainen.

Derea­li­saa­tio (toi­si­naan lyh. DR) on havait­se­mi­sen tai koke­mi­sen tila, jos­sa ulkoi­nen maa­il­ma vai­kut­taa epä­to­del­li­sel­ta. Oiree­na voi olla myös tun­ne sii­tä, että ympä­röi­vä todel­li­suus on vail­la tun­ne­sy­vyyt­tä, eikä sii­nä tapah­du mitään spon­taa­nis­ti. Derea­li­saa­tio ei ole itse­näi­nen häi­riö­ti­la, vaan se on mui­den psy­kiat­ris­ten ja neu­ro­lo­gis­ten häi­riöi­den dis­so­sia­tii­vi­nen oire. Derea­li­saa­tio on hyvin yleis­tä: jopa 5 % väes­tös­tä kokee sitä jos­kus, ja jopa 31–66 % trau­maat­tis­ten tapah­tu­mien yhtey­des­sä. Ohi­me­ne­vää derea­li­saa­tio­ta ilme­nee päih­tei­den käy­tön, uni­va­jeen sekä stres­sin seu­rauk­se­na. #

Derea­li­saa­tio on sub­jek­tii­vi­nen koke­mus ulko­maa­il­man epä­to­del­li­suu­des­ta sii­nä mis­sä deper­so­na­li­saa­tio on koke­mus­ta oman itsen epä­to­del­li­suu­des­ta. Useim­mat läh­teet pitä­vät derea­li­saa­tio­ta ja deper­so­na­li­saa­tio­ta itse­näi­si­nä ilmiöi­nä, mut­ta joi­den­kin mukaan kyse on poh­jim­mil­taan yhdes­tä ilmiös­tä. Noso­lo­gi­ses­ti ilmiöi­den yhte­näi­syyt­tä perus­tel­laan sil­lä, että oirei­ta ilme­nee useim­mi­ten tois­ten­sa yhtey­des­sä. Filo­so­fi­sem­pi perus­te on, ettei itsen, mui­den ja maa­il­man feno­me­no­lo­gis­ta koke­mis­ta voi erot­taa toi­sis­taan. #

Kroo­ni­nen derea­li­saa­tio saat­taa joh­tua taka­rai­vo- ja ohi­mo­loh­ko­jen toi­min­ta­häi­riös­tä. #

Derea­li­saa­tios­sa hen­ki­lö voi kokea havait­se­man­sa asiat elot­to­mi­na, vail­la nii­hin yleen­sä liit­ty­vää tun­ne­la­taus­ta. Läheis­ten ihmis­ten tun­nis­ta­mi­sen herät­tä­mät tun­ne­reak­tiot saat­ta­vat olla mer­kit­tä­vän latis­tu­nei­ta. Déjà vun ja jamais vun koke­muk­set ovat taval­li­sia. Tutut pai­kat saat­ta­vat vai­kut­taa vie­rail­ta, kum­mal­li­sil­ta, epä­to­del­li­sil­ta. Hen­ki­lö voi kokea maa­il­man ikään kuin dol­ly zoo­min lävit­se. Havin­non poik­kea­vuus saat­taa kat­taa myös kuu­lo-, maku- ja hajuais­tin. #

Derea­li­saa­tio­ta ilme­nee usein pak­koa­ja­tus­ten yhdey­des­sä. Se voi pak­koa­ja­tus­ten herät­tä­män ahdis­tu­nei­suu­den kans­sa olla tie­dos­ta­ma­ton­ta, ja puh­je­ta tie­toi­suu­teen esi­mer­kik­si vas­ta paniik­ki­koh­tauk­sen myö­tä. Oire voi täl­löin herät­tää koki­jas­saan pel­koa sen syis­tä, sil­lä derea­li­saa­tio­ta voi sen jär­kyt­tä­vyy­den takia olla vai­kea miel­tää pel­käs­tään ahdis­tu­nei­suu­des­ta joh­tu­vak­si. Sen sijaan ihmi­nen saat­taa kuvi­tel­la derea­li­saa­tion joh­tu­van jos­tain vaka­vam­mas­ta syys­tä, mikä puo­les­taan saat­taa pahen­taa ahdis­tu­nei­suut­ta ja sen myö­tä taas derea­li­saa­tion koke­mis­ta. #

Derea­li­saa­tios­ta kär­si­vät kuvaa­vat koke­van­sa ulko­maa­il­man ikään kuin se oli­si tele­vi­sio-ohjel­maa tai elo­ku­vaa. Tämän ja mui­den vas­taa­vien tun­tei­den seu­rauk­se­na kroo­ni­ses­ti derea­li­soi­tu­nut ihmi­nen saat­taa vie­raan­tua lähei­sis­tään. #

Derea­li­saa­tio voi kyt­key­tyä epi­lep­si­aan, eri­tyi­ses­ti ohi­mo­loh­koe­pi­lep­si­aan, migree­niin sekä lie­viin pään vam­moi­hin. Alen­tu­nut tun­ne­rea­goin­ti havain­toon saat­taa joh­taa havai­tun koke­mi­seen epä­to­del­li­se­na. #

Derea­li­saa­tio saat­taa myös olla epä­suo­ra seu­raus tasa­pai­noais­tin häi­riöis­tä kuten sisä­kor­va­tu­leh­duk­ses­ta tai ves­ti­bu­laa­ri­neu­ro­nii­tis­tä. Täl­löin häi­riin­ty­neen tasa­pai­noais­tin sig­naa­lien ris­ti­rii­tai­suus aiem­min opi­tun kans­sa aiheut­taa ahdis­tus­ta, mikä ede­saut­taa derea­li­saa­tio­ko­ke­muk­sen syn­ty­mis­tä. Toi­sen seli­tyk­sen mukaan noradre­na­lii­ni- ja sero­to­nii­ni­toi­min­nas­sa tapah­tuu tasa­pai­no-oirei­den takia muu­tok­sia, jot­ka val­mis­ta­vat ihmis­tä rea­goi­maan vaa­raan, min­kä seu­rauk­se­na saat­taa olla ahdis­tu­nei­suut­ta tai paniik­ki, ja edel­leen derea­li­saa­tio. #

Kan­na­bis, psy­ke­dee­lit, dis­so­sia­tiii­vit, masen­nus­lääk­keet, kofeii­ni, ilo­kaa­su, ja niko­tii­ni saat­ta­vat var­sin­kin suu­ri­na mää­ri­nä aiheut­taa derea­li­saa­tion kal­tai­sia koke­musia. Derea­li­saa­tio voi myös olla alko­ho­lin tai bent­so­diat­se­pii­nin vie­roi­tusoi­re. #

Derea­li­saa­tio­ta ilme­nee myös vai­kei­den uni­häi­riöi­den ja mie­li­sai­rauk­sien kuten deper­so­na­li­saa­tio­häi­riön, epä­va­kaan per­soo­nal­li­suu­den sekä kak­si­suun­tai­sen mie­lia­la­häi­riön yhtey­des­sä. #

Derea­li­saa­tio­ta ja deper­so­na­li­saa­tio­ta voi­daan aiheut­taa fysio­lo­gi­sil­le oireil­le altis­ta­mi­sen mene­tel­mäl­lä, jota käy­te­tään hoi­det­taes­sa paniik­ki­häi­riö­tä kog­ni­tii­vi­sel­la psy­ko­te­ra­pial­la. #

Hajamieli

#26005. Lauantai, 9. kesäkuuta 2012 klo 14.43.29, kirjoittanut Jani.

Minun suvus­sa­ni, eten­kin äitin puo­len suvus­sa, ylei­nen haja­mie­li­syys on yleis­tä. Aina­kin tut­ta­vien ja suku­lais­ten kes­ken sii­hen suh­tau­du­taan kevyes­ti (enim­mäk­seen huu­mo­ril­la), ja vas­ta tuos­sa äsken tulin kuvi­tel­leek­si, kuin­ka pelot­ta­val­ta haja­mie­li­syys saat­tai­si tun­tua, jos sii­hen ei oli­si pie­nes­tä pitäen tot­tu­nut. Jos siis haja­mie­li­syys oli­si pal­jon tila­päi­sem­pää ja har­vi­nai­sem­paa kuin vaik­ka­pa minul­la, sitä saat­tai­si pitää huo­les­tut­ta­va­na merk­ki­nä oman ajat­te­lu­toi­min­nan rik­kou­tu­mi­ses­ta — ehkä aiheel­li­ses­ti­kin. #

Ajat­te­lun vail­li­nai­ses­ta toi­min­nas­ta­han haja­mie­li­syy­des­sä on kyse, ja sii­nä, vaih­te­lee­ko ihmi­sen ajat­te­lu­toi­min­nan taso nor­maa­lis­ti pal­jon vai vähän, on var­mas­ti­kin yksi­löl­li­siä eroa­vai­suuk­sia. Jos se vaih­te­lee pal­jon, mut­ta teräs­täy­tyy (aina­kin useim­mi­ten) aina tar­vit­taes­sa, ylei­nen­kään haja­mie­li­syys ei jak­sa huo­les­tut­taa, kos­ka sil­lä ei ole vaka­via seu­rauk­sia. #

Suh­tau­tu­mi­se­ni omaan haja­mie­li­syy­tee­ni on kum­mal­li­ses­sa ris­ti­rii­das­sa ylei­sen itse­kriit­ti­syy­te­ni kans­sa. Minut on kai edel­lä mai­ni­tun suku­ra­sit­teen takia kas­va­tet­tu usko­maan, että haja­mie­li­syy­des­tä aiheu­tu­vat vir­heet aiheu­tu­vat juu­ri­kin sii­tä, haja­mie­li­syy­des­tä, eivät­kä minus­ta. Ikään kuin haja­mie­li­syys oli­si minäs­tä eril­li­nen voi­ma tai perä­ti olen­to, Haja­mie­li, kep­pos­te­le­va pik­ku lepre­kaa­ni, jon­ka puu­hia on kyl­lä vas­tus­tet­ta­va, mut­ta jota vas­taan ei var­si­nai­ses­ti sodi­ta­kaan, ja jon­ka aiheut­ta­mis­ta epä­on­nis­tu­mi­sis­ta minul­la on vas­tuu­ta vain sil­tä osin, kuin en ole nii­hin koh­tuul­li­sis­sa mää­rin varau­tu­nut. #

शून्यता / Alaston sinä

#25865. Tiistai, 15. toukokuuta 2012 klo 20.24.25, kirjoittanut Jani.

Mikään ver­taus­ku­va ei kyke­ne sitä välit­tä­mään, mut­ta ver­taus­ku­via on pak­ko käyt­tää, jos sitä halu­aa edes joten­kin kuvail­la. #

Siis kun ihmi­nen alkaa tyh­jä­nä. Jo täs­sä luki­jan on vai­kea käsit­tää mis­tä puhu­taan. Sil­lä se, että kyke­net luke­maan, puhuu jo hyvin vah­vas­ti sen puo­les­ta, että olet kadot­ta­nut välit­tö­män kos­ke­tuk­sen tyh­jyy­teen ajat sit­ten. #

Kuvi­tel­laan­pa, että oli­sit ulko­na käve­lyl­lä, kun yhtäk­kiä tai­vaal­ta las­keu­tui­si aivan ilmi­sel­vä len­tä­vä lau­ta­nen. #

Sii­nä, mitä tuol­la het­kel­lä tun­net, se on, tyh­jyys. #

Mikään mitä olet oppi­nut, mikään mitä tie­dät ja osaat, mikään mitä olet koke­nut ei ole val­mis­ta­nut sinua tähän het­keen. Sen, min­kä ole­mas­sao­los­ta edes­sä­si ais­ti­si kiis­tat­to­mas­ti ker­to­vat, huu­ta­vat, ei min­kään sisäi­sen raken­tee­si mukaan pitäi­si olla ole­mas­sa. #

Ehkä alat etsiä pii­lo­ka­me­raa, mut­tet löy­dä sel­lais­ta­kaan. Et löy­dä mitään seli­tys­tä. Kuin­ka rea­goit? #

Ehkä jäh­me­tyt odot­ta­maan, ehkä jou­dut pako­kau­hun val­taan? Ehkä ryh­dyt kuu­mei­ses­ti luo­maan seli­tys­tä, mitä tahan­sa? Mut­ta kaik­ki seli­tys­yri­tyk­se­si tun­tu­vat lap­sel­li­sil­ta, jokai­nen tilan­net­ta kos­ke­va kyhäel­mä­si hapui­lul­ta pimeäs­sä. #

Rajaa nyt kat­see­si tuo­hon tun­tee­seen, ettei sinul­la ole mitään resep­tiä tilan­tee­seen. Rajaa ulko­puo­lel­le kaik­ki muu, pait­si tämä: ihmi­nen, hänen sisään­sä ulko­puo­lel­ta tun­keu­tu­va vies­ti, ja sisäi­nen kyvyt­tö­myys muo­dos­taa vies­tin poh­jal­ta min­kään­lais­ta mie­le­käs­tä raken­net­ta, min­kään­lais­ta tul­kin­taa. #

Sii­nä olet sinä suun­nil­leen sil­loin kun syn­nyt. #

Vies­ti­pom­mi­tus on alka­nut jo ennen sitä, ja kaik­ki yri­tyk­se­si muo­dos­taa sig­naa­leis­ta tul­kin­to­ja tun­tu­vat niin kovin hapui­le­vil­ta, kos­ka sinul­la ei ole poh­jal­la mitään min­kä varaan tul­kin­to­ja­si raken­tai­sit. #

Vähi­tel­len alat tie­tys­ti oppia, tul­kin­to­ja alkaa ker­tyä, ehkä imet nii­tä ympä­ril­lä­si ole­vis­ta ihmi­sis­tä, ehkä kehi­tät nii­tä itse, mut­ta huo­maa: perus­ta ei ole muut­tu­nut. Tul­kin­ta­si raken­tu­vat yhä poh­jim­mil­laan tyh­jän pääl­le. #

Pala­taan pika­ke­lauk­sel­la nyky­het­keen. Tyh­jyy­den pääl­le on ker­ty­nyt tul­kin­to­ja, nii­den pääl­le uusia tul­kin­to­ja, nii­den pääl­le uusia tul­kin­to­ja, ker­ros ker­rok­sel­ta lisää, ja nyt, kun luet tätä, sisäl­lä­si on tul­kin­to­jen kumi­nau­ha­pal­lo. #

Jos et ole tai­kaus­koi­nen, tie­dät kumi­nau­ha­pal­lo­si ole­van sisim­mäs­sään tyh­jä. Sitä­kin vii­saam­pi olet, jos et pidä yhtä­kään pal­lo­si kumi­nau­hois­ta pyhä­nä ja kos­ke­mat­to­ma­na: tie­dät kaik­kien tul­kin­to­je­si ole­van sinun valit­se­mia­si, valit­ta­vis­sa­si ja vaih­det­ta­vis­sa. Kun tul­kin­nat eivät toi­mi, etsit yksin­ker­tai­ses­ti nii­den tilal­le jotain toi­mi­vam­paa. Jos­kus pal­loa täy­tyy pur­kaa syvem­mäl­tä­kin uusien tul­kin­to­jen sovit­ta­mi­sek­si. #

Mut­ta kun tul­kit­set tyh­jyyt­tä ja yri­tät ekstra­po­loi­da reak­tio­ta­si sii­hen, vii­sau­te­si kom­pas­tuu, mikä­li käy­tät apu­na koke­mus­ta­si kumi­nau­ha­pal­lon ulom­pien ker­ros­ten kor­vau­tu­vuu­des­ta. #

Sil­lä: #

Kuvit­te­le sig­naa­li, joka osoit­taa kaik­kein sisim­mät tul­kin­ta­si kes­tä­mät­tö­mik­si. #

Täs­sä, ole tark­ka­na: sisim­mät, perus­ta­vim­mat, tyh­jyyt­tä välit­tö­mäs­ti ympä­röi­vät tul­kin­ta­si ovat osoit­tau­tu­neet kes­tä­mät­tö­mik­si. #

Mitä teet? #

Kor­vaat sisim­mät tul­kin­ta­si toi­mi­vam­mil­la? #

Mil­lä arvioit toi­mi­vuu­dem­muut­ta? #

Mil­lä tul­kin­nal­la arvioit eri tul­kin­to­jen toi­mi­vuu­dem­muut­ta? #

Jokeri

#25722. Keskiviikko, 11. huhtikuuta 2012 klo 20.02.50, kirjoittanut Jani.

Mie­tis­ke­lin aamul­la lini­kas­sa Bat­ma­nia ja Joke­ria. Nämä tyy­pit esiin­ty­vät unis­sa­ni aika usein, jäl­kim­mäi­nen eten­kin, Yön rita­rin näke­mi­ses­tä läh­tien on teh­nyt. Hah­mo­jen väli­ses­sä konflik­tis­sa on tie­tys­ti kyse kir­joit­ta­jan itsen­sä pään­si­säi­sis­tä ris­ti­rii­dois­ta. Mut­ta mil­lai­sis­ta, sitä poh­din. #

Kyse­hän ei tämän kak­si­kon kes­ken suin­kaan ole tavan­omai­ses­ta hyvä vas­taan paha -ase­tel­mas­ta. Joke­ri ei ole klas­si­nen oma­ne­dun­ta­voit­te­li­ja-super­rois­to, vaan hänen pää­mää­rän­sä vai­kut­ta­vat pikem­min­kin mie­li­puo­li­sil­ta, seka­sor­ron aiheut­ta­mi­seen täh­tää­vil­tä. #

Ihmet­te­lin, että mitä kum­maa tämä miek­ko­nen minun pääs­sä­ni oikein tekee. Olen miel­tä­nyt itse­ni enem­män Bat­ma­nin kal­tai­sek­si; Bat­ma­nin, joka täh­tää jär­jes­tyk­sen palaut­ta­mi­seen tais­te­le­mal­la epä­jär­jes­tys­tä aiheut­ta­via voi­mia (kuten Joke­ria) vas­taan. #

Yri­tin aluk­si sovi­tel­la hah­mo­ja Dun­geons & Dra­gons -pelien neli­kent­tään. Kek­sin kui­ten­kin, että ongel­maan puree täs­sä tapauk­ses­sa parem­min täl­lai­nen sovel­let­tu neli­kent­tä: #

Kaksiulotteinen koordinaatisto: Y-akselilla metodin entropia, X-akselilla tavoitteen entropia #

Kun pil­kon oman orga­ni­soi­tu­nei­suu­te­ni näil­le kah­del­le akse­lil­le, käy ilmi, että vaik­ka meto­din jär­jes­tel­mäl­li­syys (joka vas­tan­nee kuta­kuin­kin D&D:n “laillisuus”-akselia) onkin minul­le ehdot­to­man tär­ke­ää, tavoit­teen koh­dal­la tilan­ne onkin pal­jon epä­mää­räi­sem­pi. Itse asias­sa aina­kin pikai­sel­la poh­dis­ke­lul­la tulin sii­hen tulok­seen, että tavoit­tee­na epä­jär­jes­tys on minul­le pal­jon mie­lui­sam­pi kuin jär­jes­tys. #

Tämä selit­tää unis­sa­ni kum­mit­te­le­van Joke­rin. Bat­man­han on jär­jes­tel­mäl­li­ses­ti jär­jes­tys­tä tavoit­te­le­va hah­mo, kun taas Joke­ri tavoit­te­lee epä­jär­jes­tys­tä. Miel­län lisäk­si Joke­rin meto­dis­saan jär­jes­tel­mäl­li­sek­si. Mikä­li Joke­ri menet­te­li­si epä­jär­jes­tel­mäl­li­ses­ti, hän sohi­si koh­ti tavoi­tet­taan saman­lai­sel­la sat­tu­man­va­rai­suu­del­la kuin mil­lai­nen tuo tavoi­te itse on. #

Yön rita­ris­sa Joke­ri kyl­lä väit­tää ole­van­sa “auto­ja jah­taa­va koi­ra”, mut­ta vas­toin puhei­taan hän on pyr­ki­myk­sis­sään sel­väs­ti joh­don­mu­kai­nen ja jopa juo­ni­kas (“a guy with a plan”). Päin­vas­tais­ta vakuu­tel­les­saan hän käyt­tää hyväk­seen sitä, että hänen pää­mää­rän­sä on epä­jär­jes­tys. Se on ilmei­sen teho­kas hämäys: tavoi­te ja meto­di mene­vät meil­tä hel­pos­ti sekai­sin, vaik­ka ne ovat tosia­sias­sa eri akse­leil­la. #

Esi­merk­ki meto­dis­saan epä­jär­jes­tyk­sel­li­ses­tä hah­mos­ta voi­si olla vaik­ka­pa Bat­man – paluun Ping­vii­ni, joka päät­tää het­ken mie­li­joh­tees­ta mm. ryh­tyä por­mes­ta­rieh­dok­kaak­si. Ping­vii­nin tapauk­ses­sa hämär­rys­suh­de menee­kin mie­len­kiin­toi­ses­ti toi­sin päin: Ping­vii­nin meto­di­sen epä­jär­jes­tyk­sen takia mei­dän on vai­kea näh­dä min­kä­laa­tui­nen hänen tavoit­teen­sa on (jos mie­le­käs­tä sel­lais­ta onkaan). #

Tämä jär­jes­tyk­sen ja epä­jär­jes­tyk­sen (Bat­ma­nin ja Joke­rin) väli­nen sisäi­nen konflik­ti­ni on vai­van­nut minua toi­si­naan kovas­ti­kin. Olin aja­tel­lut, että olen huo­no, type­rä ja heik­ko, kun en pys­ty pääs­tä­mään irti jär­jes­tyk­ses­tä, vaik­ka kui­ten­kaan toi­saal­ta en enää usko­kaan sii­hen niin kuin vie­lä nuo­rem­pa­na (kun sisäl­lä­ni asui vain Bat­man) uskoin. Tuo yllä kuvaa­ma­ni akse­li­ja­ko ker­too nyt kui­ten­kin, että se, mis­tä haluan pitää kiin­ni, ja se, mis­tä en enää kyke­ne pitä­mään kiin­ni, ovat­kin kak­si eri asi­aa. Voin pitää meto­di­ni, eikä se ei ole ris­ti­rii­das­sa eri akse­lil­le aset­tu­van tavoit­teen kans­sa. Kog­ni­tii­vi­nen dis­so­nans­si rau­ke­aa. #

Epä­jär­jes­tys­ta­voit­te­le­muk­se­ni takia olen jo pit­kään flirt­tail­lut anar­kis­min kans­sa. Mut­ta akse­li­ja­ko­ni pal­jas­taa täs­sä­kin suh­tees­sa jotain uut­ta: anar­kis­mi — aina­kin useim­mat sen muo­dot — tavoit­te­lee jär­jes­tys­tä, kun taas kei­nois­sa se ottaa vapauk­sia, joi­ta meto­dis­saan jär­jes­tel­mäl­li­nen ei voi itsel­leen sal­lia. Minul­le siis anar­kis­min kei­not edus­ta­vat pää­mää­rää, kun taas sen pää­mää­rä kuvaa kei­no­ja­ni. #

DısNwζ

#25506. Torstai, 8. maaliskuuta 2012 klo 19.55.31, kirjoittanut Jani.

Näin unta, että näyt­te­lin Dis­ney-ani­maa­tios­sa. Muut hah­mot sii­nä oli­vat enim­mäk­seen aiem­mis­ta Dis­ney-ani­maa­tiois­ta kier­rä­tet­ty­jä, mm. Lumi­kin seit­se­män kää­piö­tä oli­vat sii­tä ja joi­tain koi­ria, ehkä 101 dal­ma­tia­lais­ta tai Kau­no­tar ja Kul­ku­ri. Yhdes­sä koh­tauk­ses­sa jot­kin kep­pos­te­le­vat hah­mot ampui­vat minua ja joi­tain mui­ta hah­mo­ja kul­lan­vä­ri­sil­lä pik­ku­pom­meil­la, mikä aiheut­ti vain näyt­tä­vän ilo­tu­li­tuk­sen Dis­ney-tai­ka­si­ni­sel­lä yötai­vaal­la. Se oli niin lii­kut­ta­van kau­nis näky että aloin itkeä. Vähän sen jäl­keen elo­ku­va tai­si päät­tyä, ja lop­pu­koh­taus­kin, tai se, että se oli minun osuu­te­ni lop­pu, oli sekin niin lii­kut­ta­vaa että taas itkin. #

Aurin­ko­myrs­kyn aiheut­ta­mien revon­tul­ten ohel­la tuo sai vai­kut­tei­ta paris­ta­kin läh­tees­tä. #

Ensim­mäi­nen oli Neil DeGras­se Tyso­nin “The Most Astoun­ding Fact” -haas­tat­te­lu­pät­kä, jota lin­ki­tet­tiin eilen ahke­ras­ti. Minä olin sii­hen hiu­kan pet­ty­nyt, sil­lä minul­la on oma käsi­tyk­se­ni sii­tä mikä on kaik­kein ällis­tyt­tä­vin­tä, ja min­kä rin­nal­la mikä tahan­sa (muu) fysi­kaa­li­nen tosia­sia kuu­los­taa minus­ta mität­tö­män arki­päi­väi­sel­tä: se, että mik­si yli­pään­sä on mitään sen sijaan ettei olis­kaan mitään. Se on minul­le sel­lai­nen kah­va zeniin ettei parem­paa voi olla. #

Paras kek­si­mä­ni vas­taus on, että itse asias­sa myös “ei mitään” on ikään kuin ole­mas­sa (pait­si ettei ole, kos­ka se on “ei mitään”). Eli myös se “ei mitään” sisäl­tyy sii­hen kaik­keen mitä on, ja se, että meis­tä vai­kut­taa, että on vain sitä mikä on, ja että sitä, mikä ei ole, ei ole, on vain har­haa, joka joh­tuu ei-ole­van luon­tees­ta: sitä­hän ei mei­dän mie­les­täm­me ole. Mut­ta siis tosia­sias­sa sekin on muka­na koko­nais­ku­vas­sa. #

(Vai­kut­taa­ko tämä psy­koot­ti­sel­ta? Joko olen ker­to­nut sii­tä osas­tol­le tul­lees­ta kai­mas­ta­ni, joka myös on Kirk­ko­num­mel­ta, mut­ta per­soo­nal­taan aika pit­käl­ti minun vas­ta­koh­ta­ni? Sel­lai­nen­han on kuin suo­raan jos­tain psy­kiat­rian oppi­kir­jas­ta, tai tosi­ta­pah­tu­miin perus­tu­vas­ta Hol­lywood-nyyh­ky­ta­ri­nas­ta.) #

Lisäk­si uneen vai­kut­ti se, että kuun­te­lin eilen DJ Har­veyn Resi­dent Advi­sor -set­tiä, ja sii­nä soi suloi­ses­ti mur­jot­tu Tels­tar. Tuo kap­pa­le on jo läh­tö­koh­tai­ses­ti täyn­nä sitä laa­dul­lis­ta omi­nai­suut­ta, jota minä tun­nun vais­ton­va­rai­ses­ti kai­kes­ta kult­tuu­ris­ta hake­van, ja kap­pa­le oli pahoin­pi­del­ty juu­ri siten, että se vah­vis­taa sii­hen sisäl­ty­vän kau­neu­den mene­tyk­sen tuot­ta­maa hai­keut­ta. #

Se on jon­kin­lais­ta lap­suu­den kor­rup­tio­ta, tai jotain saman­lais­ta kuin minä itse olen, lap­si-aikui­nen-hybri­diä, aikui­sen kuo­ren sisäl­lä yhä elä­vää ihmis­touk­kaa. The Bar­king Grizz­le on ihan sitä samaa, Boards of Cana­dan mel­kein koko tuo­tan­to tun­tuu ole­van sitä. (Jos tie­dät mis­tä puhun, ja tie­dät lisää esi­merk­ke­jä, ker­ro pliis joo­ko.) #

Sen lop­pu­mi­seen en ole kyl­lä val­mis. Sik­si tuo uni ehkä ker­too enem­män­kin pelos­ta kuin jos­tain, mitä koh­ti täy­sin uskoi­sin ole­va­ni menos­sa. Tie­tys­ti sen uskot­te­le­mi­nen sisäi­sel­le lap­sel­le­ni, etten edel­leen­kään ole oikea aikui­nen, vaan kak­soi­sa­gent­ti, jon­ka teh­tä­vä­nä on suo­jel­la sisäis­tä las­ta oikeil­ta aikui­sil­ta aikuis­ta esit­tä­mäl­lä, käy entis­tä­kin vai­keam­mak­si, jos alan käy­dä töis­sä. #