Minun suvus­sa­ni, eten­kin äitin puo­len suvus­sa, ylei­nen haja­mie­li­syys on yleis­tä. Aina­kin tut­ta­vien ja suku­lais­ten kes­ken sii­hen suh­tau­du­taan kevyes­ti (enim­mäk­seen huu­mo­ril­la), ja vas­ta tuos­sa äsken tulin kuvi­tel­leek­si, kuin­ka pelot­ta­val­ta haja­mie­li­syys saat­tai­si tun­tua, jos sii­hen ei oli­si pie­nes­tä pitäen tot­tu­nut. Jos siis haja­mie­li­syys oli­si pal­jon tila­päi­sem­pää ja har­vi­nai­sem­paa kuin vaik­ka­pa minul­la, sitä saat­tai­si pitää huo­les­tut­ta­va­na merk­ki­nä oman ajat­te­lu­toi­min­nan rik­kou­tu­mi­ses­ta — ehkä aiheel­li­ses­ti­kin. #

Ajat­te­lun vail­li­nai­ses­ta toi­min­nas­ta­han haja­mie­li­syy­des­sä on kyse, ja sii­nä, vaih­te­lee­ko ihmi­sen ajat­te­lu­toi­min­nan taso nor­maa­lis­ti pal­jon vai vähän, on var­mas­ti­kin yksi­löl­li­siä eroa­vai­suuk­sia. Jos se vaih­te­lee pal­jon, mut­ta teräs­täy­tyy (aina­kin useim­mi­ten) aina tar­vit­taes­sa, ylei­nen­kään haja­mie­li­syys ei jak­sa huo­les­tut­taa, kos­ka sil­lä ei ole vaka­via seu­rauk­sia. #

Suh­tau­tu­mi­se­ni omaan haja­mie­li­syy­tee­ni on kum­mal­li­ses­sa ris­ti­rii­das­sa ylei­sen itse­kriit­ti­syy­te­ni kans­sa. Minut on kai edel­lä mai­ni­tun suku­ra­sit­teen takia kas­va­tet­tu usko­maan, että haja­mie­li­syy­des­tä aiheu­tu­vat vir­heet aiheu­tu­vat juu­ri­kin sii­tä, haja­mie­li­syy­des­tä, eivät­kä minus­ta. Ikään kuin haja­mie­li­syys oli­si minäs­tä eril­li­nen voi­ma tai perä­ti olen­to, Haja­mie­li, kep­pos­te­le­va pik­ku lepre­kaa­ni, jon­ka puu­hia on kyl­lä vas­tus­tet­ta­va, mut­ta jota vas­taan ei var­si­nai­ses­ti sodi­ta­kaan, ja jon­ka aiheut­ta­mis­ta epä­on­nis­tu­mi­sis­ta minul­la on vas­tuu­ta vain sil­tä osin, kuin en ole nii­hin koh­tuul­li­sis­sa mää­rin varau­tu­nut. #