Lil jag, Lilja, Lila
#26008. Sunnuntai, 10. kesäkuuta 2012 klo 7.42.57, kirjoittanut Jani. 12
Pastori Tommy Lilja vaikuttaa videoidensa perusteella juuri niiltä saarnamiehiltä, joiden ympärille on helppo kuvitella pedofiliaskandaalin puhkeaminen. #
(Tämä ei tarkoita, että vihjailisin hänen olevan pedofiili, saatika, että minulla olisi siitä mitään todisteita. Kyse on vain vaikutelmasta. Tämän olisi tietysti pitänyt olla ilmiselvää jo pelkän ensimmäisen virkkeeni pohjalta, mutta joillekin pitää vääntää rautalangasta eikä sekään aina riitä. Ihmiset suuttuvat niin vähästä!) #
Lilja myös valehtelee sanoessaan ohjelmansa ensimmäisessä jaksossa, että Jeesus elää (kohdassa 1 min 20 s). En tiedä onko kyse tietoisesta valeesta (mikä herättäisi tietysti pelottavia kysymyksiä pastorin tarkoitusperistä) vai, ja tätä pidän hieman edellistä todennäköisempänä, vain puolittain tiedostetusta, jollaisia syntyy, kun ihminen mieltää “uskon” jonkin ulkoisen koodin mukaiseksi, vastoin omaa parempaa tietoa (tai, minusta, todellista uskoa) puhumiseksi. #
Esimerkiksi siis ihminen, jonka sisäinen tunto kertoo hänelle, että tämä “Jeesus elää” -puhe on ihan hölynpölyä, sanoo kuitenkin suullaan, että Jeesus elää, ja yrittää sen jälkeen kätkeä valheensa herättämän tunnereaktion vaikkapa falskilla naurulla ja “aamen”- tai “hallelujaa”-huudahduksilla. Ja kun tarpeeksi lujaa juostaan pakoon omaa järjen ääntä, ollaankin jo uskonnollisen hurmoksen ytimessä. Hallelujaa! #
Menin sitten minäkin ja ostin sitä Löfbergs Lilaa, kahvihifistelijöiden Exme ja Ugus aiheuttaman vertaispaineen takia. Ryystän tässä parhaillaan tällä erää viimeistä kupillista halvinta Pirkkaa, tänään iltapäivällä sitten ensimmäiset kupilliset tuota hinnaltaan kaksinkertaista. Sen kunniaksi pesin peräti keittimestä pannunkin, mitä ei suinkaan tapahdu montaa kertaaa vuodessaaaa. #
Aloitin vastikään myös taas appelsiinien aamupuristamisen, kun muistin sen (kun minua siitä muistutettiin). Minähän innostuin siitä Amsterdamin-matkalla, siellä emäntä tarjosi aina aamuisin kupillisen vastapuristettua. Puristan vain yhden, siitä tulee pieni makoisa lasillinen lihaisaa mehua. #
Iltaisinkin nautin pienen lasillisen appelsiinia. Tosin silloin siinä on lihan sijasta jotain muuta: De Kuyperin triple sec on ihan parasta. Ryyppylasin pohjalle siitä kylläkin kiteytyy kuvottava sokerilaatta kun se on niin imelää. Yleensähän en ole ollenkaan imelän perään, enkä alkoholin, mutta kun nämä kaksi yhdistetään, vaikuttaa siltä, että sakiampi = makiampi. #
Mitäs Löfbergiä ostit? Niitä kun on niin montaa sorttia. Omat suosikkini ovat Kharisma ja Jubilee, Crescendo on jo liiankin tummaa minun makuuni. Sitten on vielä se reilun kaupan versio, vailla japsiautolta kuulostavaa hienoa mallinimeä. Sekin on tummaa ja todella hyvää, mutta harvemmin saatavilla.
Ugus: No ku yritin selvittää että mitä hienoa nimeä ne tästä käyttävät, mutta en löytäny muuta ku että “medium”. Ikään kuin tällä ei olisi omaa nimeä.
Ja siis reiluakaan tämä ei ole… kai.
Perin outoa… Eiku hetkinen, tuotesivulta löytyy tosiaan tuollainen ihan vaan Mediumiksi nimetty pakkaus. En ole pannut moista ollenkaan merkille kaupassa. Ja Serenad näyttäisi olevan tuon ostamani reilun kahvin nimi.
Joo, justiin tuo se on.
Hifistelyni päättyi vähän niin kuin pelkäsinkin: tummapaahtoinen kahvi poraa reikiä mahalaukkuun vielä tehokkaammin kuin peruskahvi. Peruskahvia pystyn juomaan puoli kupillista kerran viikossa, tätä Lilaa kun join puoli kupillista, jouduin lääkitsemään itseäni jo illalla mahakipujen takia.
Pysyn siis edelleen vihreäteehifistelijänä.
Joten kannattaa tulla kylään; 10-14 vuorokauden ajan voin keittää aromikkaat Löfbergs Lilat!
On muuten hassua tuo, että kun kahvia käsittääkseni yleisesti pidetään vatsalle haitallisena, ja sitten minulla on vatsavaivoihin hyvinkin taipumusta, niin kuitenkaan kahvin kanssa en muista koskaan kokeneeni mitään sellaisia ongelmia. Kenties se on jotain hyvin pienestä (geenimuuntelusta) riippuvaa yksilöllisyyttä.
Niin, ja missäs kaupungissa sitä nykyisin asustellaan (kyläilyä silmälläpitäen)? Olen jo ajat sitten pudonnut kärryiltä muutoissanne.
No tästähän minä oikein teen numeron, etten kerro, missä kaupungissa asun. Emme asu samassa kaupungissa kuitenkaan.
Niin, siis kerron kyllä vaikka s-postilla, jos haluat tietää.
Nou problem, olisinkin itse asiassa yllättynyt, jos olisit kertonut. Ja siksi kysyin!
[…] menin viinakauppaan, otin vähän toisenlaista mixeriä ja lisää Kyyppäriä. Niin ja sitten Savanna Dryta, pääasiassa siksi että olen nähnyt melkein […]