marginaali

DısNwζ

#25506. Torstai, 8. maaliskuuta 2012 klo 19.55.31, kirjoittanut Jani.

Näin unta, että näyt­te­lin Dis­ney-ani­maa­tios­sa. Muut hah­mot sii­nä oli­vat enim­mäk­seen aiem­mis­ta Dis­ney-ani­maa­tiois­ta kier­rä­tet­ty­jä, mm. Lumi­kin seit­se­män kää­piö­tä oli­vat sii­tä ja joi­tain koi­ria, ehkä 101 dal­ma­tia­lais­ta tai Kau­no­tar ja Kul­ku­ri. Yhdes­sä koh­tauk­ses­sa jot­kin kep­pos­te­le­vat hah­mot ampui­vat minua ja joi­tain mui­ta hah­mo­ja kul­lan­vä­ri­sil­lä pik­ku­pom­meil­la, mikä aiheut­ti vain näyt­tä­vän ilo­tu­li­tuk­sen Dis­ney-tai­ka­si­ni­sel­lä yötai­vaal­la. Se oli niin lii­kut­ta­van kau­nis näky että aloin itkeä. Vähän sen jäl­keen elo­ku­va tai­si päät­tyä, ja lop­pu­koh­taus­kin, tai se, että se oli minun osuu­te­ni lop­pu, oli sekin niin lii­kut­ta­vaa että taas itkin. #

Aurin­ko­myrs­kyn aiheut­ta­mien revon­tul­ten ohel­la tuo sai vai­kut­tei­ta paris­ta­kin läh­tees­tä. #

Ensim­mäi­nen oli Neil DeGras­se Tyso­nin “The Most Astoun­ding Fact” -haas­tat­te­lu­pät­kä, jota lin­ki­tet­tiin eilen ahke­ras­ti. Minä olin sii­hen hiu­kan pet­ty­nyt, sil­lä minul­la on oma käsi­tyk­se­ni sii­tä mikä on kaik­kein ällis­tyt­tä­vin­tä, ja min­kä rin­nal­la mikä tahan­sa (muu) fysi­kaa­li­nen tosia­sia kuu­los­taa minus­ta mität­tö­män arki­päi­väi­sel­tä: se, että mik­si yli­pään­sä on mitään sen sijaan ettei olis­kaan mitään. Se on minul­le sel­lai­nen kah­va zeniin ettei parem­paa voi olla. #

Paras kek­si­mä­ni vas­taus on, että itse asias­sa myös “ei mitään” on ikään kuin ole­mas­sa (pait­si ettei ole, kos­ka se on “ei mitään”). Eli myös se “ei mitään” sisäl­tyy sii­hen kaik­keen mitä on, ja se, että meis­tä vai­kut­taa, että on vain sitä mikä on, ja että sitä, mikä ei ole, ei ole, on vain har­haa, joka joh­tuu ei-ole­van luon­tees­ta: sitä­hän ei mei­dän mie­les­täm­me ole. Mut­ta siis tosia­sias­sa sekin on muka­na koko­nais­ku­vas­sa. #

(Vai­kut­taa­ko tämä psy­koot­ti­sel­ta? Joko olen ker­to­nut sii­tä osas­tol­le tul­lees­ta kai­mas­ta­ni, joka myös on Kirk­ko­num­mel­ta, mut­ta per­soo­nal­taan aika pit­käl­ti minun vas­ta­koh­ta­ni? Sel­lai­nen­han on kuin suo­raan jos­tain psy­kiat­rian oppi­kir­jas­ta, tai tosi­ta­pah­tu­miin perus­tu­vas­ta Hol­lywood-nyyh­ky­ta­ri­nas­ta.) #

Lisäk­si uneen vai­kut­ti se, että kuun­te­lin eilen DJ Har­veyn Resi­dent Advi­sor -set­tiä, ja sii­nä soi suloi­ses­ti mur­jot­tu Tels­tar. Tuo kap­pa­le on jo läh­tö­koh­tai­ses­ti täyn­nä sitä laa­dul­lis­ta omi­nai­suut­ta, jota minä tun­nun vais­ton­va­rai­ses­ti kai­kes­ta kult­tuu­ris­ta hake­van, ja kap­pa­le oli pahoin­pi­del­ty juu­ri siten, että se vah­vis­taa sii­hen sisäl­ty­vän kau­neu­den mene­tyk­sen tuot­ta­maa hai­keut­ta. #

Se on jon­kin­lais­ta lap­suu­den kor­rup­tio­ta, tai jotain saman­lais­ta kuin minä itse olen, lap­si-aikui­nen-hybri­diä, aikui­sen kuo­ren sisäl­lä yhä elä­vää ihmis­touk­kaa. The Bar­king Grizz­le on ihan sitä samaa, Boards of Cana­dan mel­kein koko tuo­tan­to tun­tuu ole­van sitä. (Jos tie­dät mis­tä puhun, ja tie­dät lisää esi­merk­ke­jä, ker­ro pliis joo­ko.) #

Sen lop­pu­mi­seen en ole kyl­lä val­mis. Sik­si tuo uni ehkä ker­too enem­män­kin pelos­ta kuin jos­tain, mitä koh­ti täy­sin uskoi­sin ole­va­ni menos­sa. Tie­tys­ti sen uskot­te­le­mi­nen sisäi­sel­le lap­sel­le­ni, etten edel­leen­kään ole oikea aikui­nen, vaan kak­soi­sa­gent­ti, jon­ka teh­tä­vä­nä on suo­jel­la sisäis­tä las­ta oikeil­ta aikui­sil­ta aikuis­ta esit­tä­mäl­lä, käy entis­tä­kin vai­keam­mak­si, jos alan käy­dä töis­sä. #

Jokin on jonkinmaalainen, miten?

#25107. Torstai, 9. helmikuuta 2012 klo 22.28.59, kirjoittanut Jani.

Kat­se­lin You­Tu­bes­ta jotain lei­ket­tä ame­rik­ka­lai­ses­ta toi­min­tae­lo­ku­vas­ta, ja asso­sioin sii­tä “suo­ma­lai­nen toi­min­tae­lo­ku­va” -gen­ren. Oli­si­ko Ren­ny Har­li­nin ohjaa­ma Deep Blue Sea suo­ma­lai­nen toi­min­tae­lo­ku­va? Tus­kin­pa, sil­lä enin osa sen tuo­tan­toon osal­lis­tu­neis­ta ihmi­sis­tä ja rahois­ta on ame­rik­ka­lais­ta, ja Har­lin­kin on jo pit­kään asu­nut Yhdys­val­lois­sa. #

Yksi suo­ma­lais­syn­tyi­nen teki­jä ei siis vie­lä tee elo­ku­vas­ta suo­ma­lais­ta. Kuin­ka suu­ren osan teki­jöis­tä (ja rahois­ta) tuli­si olla suo­ma­lai­sia, jot­ta elo­ku­va oli­si suo­ma­lai­nen? Yli puo­let? Entä jos teki­jöis­tä on 40 pro­sent­tia suo­ma­lai­sia, 25 pro­sent­tia ame­rik­ka­lai­sia ja 25 pro­sent­tia muun­maa­lai­sia? Suo­ma­lai­sil­la oli­si sil­loin sel­väs­ti suu­rin yksit­täi­nen kan­sal­li­suuse­dus­tus elo­ku­van tuo­tan­nos­sa, mut­tei sil­ti enem­mis­töä ver­rat­tu­na mui­hin yhdes­sä. Elo­ku­van teki­jöis­tä enem­mis­tö oli­si ei-suo­ma­lai­sia. #

Täs­tä käsit­teel­li­ses­tä hämä­ryy­des­tä ahdis­tu­nee­na pää­tin pae­ta sel­keäm­mil­le vesil­le: minä itse aina­kin olen suo­ma­lai­nen. #

Vai olen­ko? #

Pas­sis­sa­ni kyl­lä luki­si niin, kan­sal­li­suu­des­sa­ni ei ole juri­di­ses­ti mitään epä­sel­vää. Mut­ta mitä se tar­koit­taa, että minä olen suo­ma­lai­nen? Se, että asun Suo­mes­sa, ei tie­ten­kään rii­tä, sil­lä tääl­lä asuu pal­jon ei-suo­ma­lai­sia­kin. Suo­mes­sa syn­ty­mi­nen ei käsit­tääk­se­ni sekään tee ihmi­ses­tä suo­ma­lais­ta, ja vaik­ka juri­di­ses­ti niin teki­si­kin, minä en pitäi­si esi­mer­kik­si Suo­mes­sa lomai­le­van ame­rik­ka­lais­pa­ris­kun­nan tääl­lä yllät­täen syn­nyt­tä­mää las­ta suo­ma­lai­se­na vaan ame­rik­ka­lai­se­na. #

Onko van­hem­pien suo­ma­lai­suus rat­kai­se­vaa? Sii­nä vaa­nii ääret­tö­män regres­sion vaa­ra, mut­ta voim­me sivuut­taa sen olet­ta­mal­la van­hem­mat, tai hei­dän van­hem­pan­sa aksio­maat­ti­ses­ti suo­ma­lai­sik­si. Onko suo­ma­lai­suu­te­ni nyt taat­tu? Aina­kaan mui­den syn­ty­mää­ni osal­lis­tu­nei­den ihmis­ten (syn­ny­tys­lai­tok­sen hen­ki­lö­kun­nan jne.) mah­dol­li­set muut kan­sal­li­suu­det eivät täs­sä lan­ge­ta suo­ma­lai­suu­te­ni ylle saman­lais­ta var­joa kuin mitä elo­ku­van teke­mi­seen osal­lis­tu­nei­den ihmis­ten kan­sal­li­suu­det teke­vät elo­ku­van “suo­ma­lai­suu­del­le”. #

Mitä van­hem­mil­ta­ni perin, kun perin suo­ma­lai­suu­te­ni? Raken­nus­oh­jeet ja -ainei­ta, gee­nit ja ver­ta, lihaa ja lui­ta? Entä jos oli­sin ulko­maa­lai­sil­ta bio­lo­gi­sil­ta van­hem­mil­ta adop­toi­tu? Sivuu­te­taan se mah­dol­li­suus, etten (ehkä­pä suh­teel­li­sen van­ha­na) adop­toi­tu­na koki­si itseä­ni suo­ma­lai­sek­si, sil­lä suu­ren­nus­la­sin alla täs­sä on nime­no­maan se, kuin­ka voin jär­jel­lä perus­tel­la sen, että tun­nen ole­va­ni. Uskoi­sin hyvin­kin voi­va­ni tun­tea niin, vaik­ka oli­sin­kin ulko­mail­ta adop­toi­tu, ja pidän ilman muu­ta suo­ma­lai­sik­si itsen­sä koke­via, bio­lo­gial­taan ulko­maa­lais­taus­tai­sia adop­tio­lap­sia yhtä aidos­ti suo­ma­lai­si­na kuin pidän itseä­ni. #

Itse asias­sa edes adop­tio­ta ei tar­vi­ta häm­men­tä­mään bio­lo­gis­poh­jais­ta kan­sal­li­suut­ta, sil­lä syn­ty­mäs­sä saa­ma­ni raken­nusai­neet alka­vat välit­tö­mäs­ti kor­vau­tua ulko­puo­lel­ta­ni tule­vil­la aineil­la, ja tämän­het­ki­seen 32 vuo­den ikää­ni men­nes­sä ent­ro­pia lie­nee jo pitä­nyt huo­len sii­tä, että keho­ni mole­kyy­lit ovat nyt peräi­sin mel­ko tasai­ses­ti eri puo­lil­ta maa­il­maa. #

Entä gee­nit? Toi­sin kuin lihan ja lui­den suh­teen, gee­nien koh­dal­la nii­den kemial­lis­ten raken­nus­pa­li­koi­den alku­pe­rä ei ole ainut mie­lek­kääs­ti mer­ki­tyk­sel­li­nen seik­ka kan­sal­li­suut­ta mitat­taes­sa. Rat­kai­se­vaa on emäs­pa­reil­la koo­dat­tu ohjel­ma, joka on suh­teel­li­sen pysy­vä. Mutaa­tio­ta toki tapah­tuu jat­ku­vas­ti, mut­ta voi­nee olet­taa, että kun­kin yksi­lön gee­nis­tö on mil­lä tahan­sa yksit­täi­sel­lä het­kel­lä mitat­tu­na yli­voi­mai­ses­ti lähin­nä sitä, mil­lai­sek­si se on hedel­möi­tyk­ses­sä muo­dos­tu­nut. On ole­mas­sa ikään kuin geneet­ti­nen hah­mo, jon­ka ääri­vii­vat ehkä hie­man värei­le­vät, mut­ta hah­mo on yhtä kaik­ki sel­keäs­ti yksi­löi­tä­vis­sä ja pysy­vä. #

Jos van­hem­pie­ni gee­nit ovat aksio­maat­ti­ses­ti suo­ma­lai­sia, nii­den yhdis­tel­män peri­mi­nen saat­tai­si käy­dä päte­väs­tä jär­ki­pe­rus­te­lus­ta minun koh­dal­la­ni. Tar­kem­min sanoen aina­kin minun suo­ma­lai­suu­te­ni oli­si kysee­na­lais­ta­ma­ton, jos “suo­ma­lai­nen” on “sel­lai­nen, jon­ka van­hem­mil­taan peri­mät gee­nit ovat suo­ma­lai­sen gee­ne­jä”. #

Suo­ma­lai­sek­si itsen­sä koke­vat, ulko­maa­lais­ten van­hem­pien gee­ne­jä kan­ta­vat adop­tio­lap­set kui­ten­kin osoit­ta­vat, että gee­nit eivät sit­ten­kään ole minul­le suo­ma­lai­suu­den kan­nal­ta rat­kai­se­va teki­jä, ellen ole val­mis hyväk­sy­mään usei­ta rin­nak­kai­sia suo­ma­lai­suu­den mää­ri­tel­miä päte­vik­si. Mut­ta jos löy­dän adop­tio­lap­sen ei-syn­ty­pe­räi­sen suo­ma­lai­suu­den rat­kai­se­van aines­osan, uskoi­sin, että Occa­min par­ta­veit­si leik­kaa sil­loin kevyes­ti gee­ni­se­li­tyk­sen pois tar­peet­to­ma­na: sama seli­tys pätee var­mas­ti­kin myös minuun. #

Voi­si­ko pelk­kä tun­ne suo­ma­lai­suu­des­ta riit­tää seli­tyk­sek­si? Toi­sin kuin ehkä äkki­sel­tään luu­li­si, tun­ne­kin voi olla jär­ki­pe­rus­te, tai aina­kin rat­kai­se­van tär­keä­nä kul­ma­ki­ve­nä jär­jel­li­ses­sä seli­tyk­ses­sä. Ovat­ko kaik­ki suo­ma­lai­sik­si itsen­sä koke­vat minus­ta aidos­ti suo­ma­lai­sia? Se on sel­lai­se­naan lii­an vai­kea kysy­mys, vas­tae­si­merk­kien kek­si­mi­nen voi­si hel­pot­taa. #

Ovat­ko kaik­ki japa­ni­lai­sik­si itsen­sä koke­vat aidos­ti japa­ni­lai­sia? On aina­kin monia kan­sal­li­suu­del­taan ei-japa­ni­lai­sia, jot­ka ovat hurah­ta­neet japa­ni­lai­suu­teen pahem­man ker­ran, ja jäl­jit­te­le­vät japa­ni­lai­sia kai­kes­sa. Voi­sin kuvi­tel­la, että (esi­mer­kik­si) hei­dän jou­kos­taan löy­tyy sel­lai­sia­kin, jot­ka tun­te­vat ole­van­sa japa­ni­lai­sia, mut­ta joi­ta minä pitäi­sin vain ei-japa­ni­lai­si­na, jot­ka kuvit­te­le­vat ole­van­sa japa­ni­lai­sia. En tar­koi­ta täs­sä edes pato­lo­gis­ta har­hai­suut­ta; pitäi­sin näi­den ihmis­ten tun­net­ta japa­ni­lai­suu­des­taan yhtä aito­na kuin mitä minun tun­tee­ni suo­ma­lai­suu­des­ta­ni on — hei­dän koh­dal­laan tuo tun­ne ei vain pitäi­si paik­kaan­sa suh­tees­sa minun käsi­tyk­see­ni hei­dän todel­li­ses­ta kan­sal­li­suu­des­taan. #

(Täs­sä koh­taa lie­nee syy­tä koros­taa sitä min­kä edel­li­seen saak­ka olin aja­tel­lut jät­tää sano­mat­ta­kin sel­vyy­den varaan: etsin mää­ri­tel­mää vain huvin, älyl­li­sen har­joit­teen vuok­si ja itseä­ni var­ten, en yleis­tääk­se­ni ja käyt­tääk­se­ni sitä esi­mer­kik­si japa­ni­lai­suu­den kiel­tä­mi­seen japa­ni­lai­si­na itse­ään pitä­vil­tä, jot­ka eivät löy­tä­mää­ni kan­sal­li­suus­mää­ri­tel­mää japa­ni­lai­suu­den osal­ta täyt­täi­si.) #

Tuo todel­li­nen kan­sal­li­suus siis kui­ten­kin kart­te­lee yhä mää­rit­te­ly-yri­tyk­siä­ni. #

Psykopaatit säikkymättömiä herp derp

#23106. Maanantai, 1. elokuuta 2011 klo 18.46.55, kirjoittanut Jani.

Omaan taan­noi­seen psy­ko­paat­tien säi­kyt­te­lyä kos­ke­vaan kysy­myk­see­ni vas­ta­tak­se­ni: tör­mä­sin nyt ihan sat­tu­mal­ta iki­van­haan jut­tuun, jon­ka mukaan #

Psy­ko­pa­tias­ta eli vaka­vas­ta epä­so­si­aa­li­ses­ta per­soo­nal­li­suus­häi­riös­tä kär­si­vät rikol­li­set eivät peläs­ty yhtä hel­pos­ti kuin muut ihmi­set. Hei­dän kykyn­sä käsi­tel­lä tun­tei­ta herät­tä­viä ärsyk­kei­tä, niin miel­lyt­tä­viä kuin epä­miel­lyt­tä­viä­kin, on puut­teel­li­nen, ja hei­dän jou­kos­saan on taval­lis­ta enem­män ihmi­siä, jot­ka eivät rea­goi säi­käyt­tä­mi­seen ollen­kaan. Ame­rik­ka­lai­ses­sa psy­kiat­rian leh­des­sä jul­kais­tu tut­ki­mus on ensim­mäi­nen, jos­sa on psy­ko­fy­sio­lo­gis­ten mene­tel­mien avul­la ver­rat­tu vaka­vas­ta epä­so­si­aa­li­ses­ta ja raja­ti­la­per­soo­nal­li­suu­des­ta kär­si­vien rikol­lis­ten kykyä käsi­tel­lä tun­tei­ta. #

Tohtori.fi: Psy­ko­paat­ti ei vähäs­tä säi­käh­dä (23. loka­kuu­ta 2001) #

Minus­ta tämä psy­ko­paat­tien pelot­to­muus on mie­len­kiin­tois­ta. Mik­sei sitä hyö­dyn­ne­tä miten­kään? Eikö psy­ko­paa­tit voi­tai­si pan­na val­men­nus­kurs­sil­le, jos­sa heis­tä teh­täi­siin eri­tyis­mie­hiä (psy­ko­paa­tit ovat enim­mäk­seen -), joi­ta voi­tai­siin käyt­tää jär­jet­tö­män vaa­ral­li­sis­sa teh­tä­vis­sä (tuli­pa­lo­pe­las­tus- yms.) lupaa­mal­la heil­le nar­sis­tis­ta mie­li­hy­vää tuot­ta­via asioi­ta? (Sil­mäl­lä­pi­don alai­si­na tie­tys­ti, jot­tei­vät he alkai­si jär­jes­tää nii­tä teh­tä­viä itsel­leen tms.) Sem­moi­nen pit­kä­kes­toi­nen psy­ko­paat­tien amma­til­li­nen kun­tou­tus­kurssi. #

Muokkaukset

  1. Eikö… -virk­keen perään pis­teen tilal­le kysy­mys­merk­ki. #

Tѥntti

#19083. Keskiviikko, 29. kesäkuuta 2011 klo 18.47.15, kirjoittanut Jani.

Sinitiainen Käväi­sin­pä tekai­se­mas­sa sen käyt­täy­ty­mi­se­ko­lo­gian ten­tin. Läpi­me­noon vaa­dit­tu kak­si pis­tet­tä on plak­ka­ris­sa var­mas­ti, ja toi­saal­ta täy­siä pis­tei­tä tus­kin on tulos­sa. Kysy­myk­set oli­vat siis vai­keus­ta­sol­taan kuta­kuin­kin sel­lai­sia kuin olin olet­ta­nut­kin, vähän hel­pom­pia kuin mitä pel­kä­sin ja vähän vai­keam­pia kuin mitä toi­voin. #

Ker­ke­sin vie­lä 17.32:n Y-junaan­kin. Oli­sin ehkä vie­lä­pä pääs­syt vaih­dol­la, jol­len oli­si jää­nyt kop­saa­maan kysy­myk­siä muis­ti­kir­jaan. Jee­sus että käsin­kir­joit­ta­mi­nen on taka­pa­juis­ta hom­maa. #

Sitaat­tioi­keu­den nojal­la mal­lik­si yksi kokeen kol­mes­ta nel­jän pis­teen kysy­myk­ses­tä: #

Tut­kit sini­tiais­ten käyt­täy­ty­mis­tä. Teet tut­ki­mus­ta­si luon­nos­sa elä­vil­lä lin­nuil­la, jot­ka pesi­vät met­sään vie­mis­sä­si pön­töis­sä. Hypo­tee­si­si on, että luon­non­va­lin­ta suo­sii roh­kei­ta yksi­löi­tä. Mitä kel­poi­suusar­vioi­ta (fit­ness proxies) käy­tät tut­ki­muk­ses­sa­si (perus­te­le)? #

Pala­tes­sa­ni ihmet­te­lin Hel­sin­gin “res­pon­sibly gay friend­ly” -Pri­de-slo­ga­nia. Res­pon­sibly-sanaa olen näh­nyt aiem­min käy­tet­tä­vän vain päih­de­va­lis­tus­mie­les­sä alko­ho­li­mai­nok­sis­sa (“drink res­pon­sibly”). Onko ole­mas­sa vas­tuu­ton­ta­kin homo­ys­tä­väl­li­syyt­tä? #

Drosophila

#18923. Keskiviikko, 15. kesäkuuta 2011 klo 21.06.43, kirjoittanut Jani.

Opin tänään käyt­täy­ty­mi­se­ko­lo­gias­sa, että banaa­ni­kär­päs­ten kuvis­ta jae­taan vuo­tui­sia pal­kin­to­ja, ja että eläin­kun­nan (suh­teel­li­ses­ti ja abso­luut­ti­ses­ti) pisin siit­tiö on Dro­sop­hi­la bifurcal­la: kol­me mil­li­met­riä pit­kän kär­pä­sen sii­ma­hän­näl­lä on mit­taa 5,8 sent­ti­met­riä. Kyl­lä, se on 58 mil­li­met­riä. #

Esi­tel­mä meni joten kuten. Jän­ni­tin tilan­tees­sa enem­män kuin mitä etu­kä­teen kuvit­te­lin, ja puhuin huo­nos­ti ja epä­joh­don­mu­kai­ses­ti. En ollut tar­peek­si ren­to ymmär­tääk­se­ni pal­joa­kaan luke­mas­ta­ni, joten enim­mäk­seen vain luin kal­voil­ta. Mut­ta sama­pa tuo. #