marginaali


 

DısNwζ

#25506. Torstai, 8. maaliskuuta 2012 klo 19.55.31, kirjoittanut Jani. 3 kommenttia.

Näin unta, että näyt­te­lin Dis­ney-ani­maa­tios­sa. Muut hah­mot sii­nä oli­vat enim­mäk­seen aiem­mis­ta Dis­ney-ani­maa­tiois­ta kier­rä­tet­ty­jä, mm. Lumi­kin seit­se­män kää­piö­tä oli­vat sii­tä ja joi­tain koi­ria, ehkä 101 dal­ma­tia­lais­ta tai Kau­no­tar ja Kul­ku­ri. Yhdes­sä koh­tauk­ses­sa jot­kin kep­pos­te­le­vat hah­mot ampui­vat minua ja joi­tain mui­ta hah­mo­ja kul­lan­vä­ri­sil­lä pik­ku­pom­meil­la, mikä aiheut­ti vain näyt­tä­vän ilo­tu­li­tuk­sen Dis­ney-tai­ka­si­ni­sel­lä yötai­vaal­la. Se oli niin lii­kut­ta­van kau­nis näky että aloin itkeä. Vähän sen jäl­keen elo­ku­va tai­si päät­tyä, ja lop­pu­koh­taus­kin, tai se, että se oli minun osuu­te­ni lop­pu, oli sekin niin lii­kut­ta­vaa että taas itkin. #

Aurin­ko­myrs­kyn aiheut­ta­mien revon­tul­ten ohel­la tuo sai vai­kut­tei­ta paris­ta­kin läh­tees­tä. #

Ensim­mäi­nen oli Neil DeGras­se Tyso­nin “The Most Astoun­ding Fact” -haas­tat­te­lu­pät­kä, jota lin­ki­tet­tiin eilen ahke­ras­ti. Minä olin sii­hen hiu­kan pet­ty­nyt, sil­lä minul­la on oma käsi­tyk­se­ni sii­tä mikä on kaik­kein ällis­tyt­tä­vin­tä, ja min­kä rin­nal­la mikä tahan­sa (muu) fysi­kaa­li­nen tosia­sia kuu­los­taa minus­ta mität­tö­män arki­päi­väi­sel­tä: se, että mik­si yli­pään­sä on mitään sen sijaan ettei olis­kaan mitään. Se on minul­le sel­lai­nen kah­va zeniin ettei parem­paa voi olla. #

Paras kek­si­mä­ni vas­taus on, että itse asias­sa myös “ei mitään” on ikään kuin ole­mas­sa (pait­si ettei ole, kos­ka se on “ei mitään”). Eli myös se “ei mitään” sisäl­tyy sii­hen kaik­keen mitä on, ja se, että meis­tä vai­kut­taa, että on vain sitä mikä on, ja että sitä, mikä ei ole, ei ole, on vain har­haa, joka joh­tuu ei-ole­van luon­tees­ta: sitä­hän ei mei­dän mie­les­täm­me ole. Mut­ta siis tosia­sias­sa sekin on muka­na koko­nais­ku­vas­sa. #

(Vai­kut­taa­ko tämä psy­koot­ti­sel­ta? Joko olen ker­to­nut sii­tä osas­tol­le tul­lees­ta kai­mas­ta­ni, joka myös on Kirk­ko­num­mel­ta, mut­ta per­soo­nal­taan aika pit­käl­ti minun vas­ta­koh­ta­ni? Sel­lai­nen­han on kuin suo­raan jos­tain psy­kiat­rian oppi­kir­jas­ta, tai tosi­ta­pah­tu­miin perus­tu­vas­ta Hol­lywood-nyyh­ky­ta­ri­nas­ta.) #

Lisäk­si uneen vai­kut­ti se, että kuun­te­lin eilen DJ Har­veyn Resi­dent Advi­sor -set­tiä, ja sii­nä soi suloi­ses­ti mur­jot­tu Tels­tar. Tuo kap­pa­le on jo läh­tö­koh­tai­ses­ti täyn­nä sitä laa­dul­lis­ta omi­nai­suut­ta, jota minä tun­nun vais­ton­va­rai­ses­ti kai­kes­ta kult­tuu­ris­ta hake­van, ja kap­pa­le oli pahoin­pi­del­ty juu­ri siten, että se vah­vis­taa sii­hen sisäl­ty­vän kau­neu­den mene­tyk­sen tuot­ta­maa hai­keut­ta. #

Se on jon­kin­lais­ta lap­suu­den kor­rup­tio­ta, tai jotain saman­lais­ta kuin minä itse olen, lap­si-aikui­nen-hybri­diä, aikui­sen kuo­ren sisäl­lä yhä elä­vää ihmis­touk­kaa. The Bar­king Grizz­le on ihan sitä samaa, Boards of Cana­dan mel­kein koko tuo­tan­to tun­tuu ole­van sitä. (Jos tie­dät mis­tä puhun, ja tie­dät lisää esi­merk­ke­jä, ker­ro pliis joo­ko.) #

Sen lop­pu­mi­seen en ole kyl­lä val­mis. Sik­si tuo uni ehkä ker­too enem­män­kin pelos­ta kuin jos­tain, mitä koh­ti täy­sin uskoi­sin ole­va­ni menos­sa. Tie­tys­ti sen uskot­te­le­mi­nen sisäi­sel­le lap­sel­le­ni, etten edel­leen­kään ole oikea aikui­nen, vaan kak­soi­sa­gent­ti, jon­ka teh­tä­vä­nä on suo­jel­la sisäis­tä las­ta oikeil­ta aikui­sil­ta aikuis­ta esit­tä­mäl­lä, käy entis­tä­kin vai­keam­mak­si, jos alan käy­dä töis­sä. #

Avainsanat: 101 dalmatialaista, aikuinen, Boards of Canada, Disney, filosofia, Kaunotar ja Kulkuri, lapsi, Lumikki ja seitsemän kääpiötä, musiikki, Neil DeGrasse Tyson, psykologia, Resident Advisor, tiede, uni, zen

Iljetys

#25376. Maanantai, 27. helmikuuta 2012 klo 11.03.03, kirjoittanut Jani. 0 kommenttia.

Otin eilen kokeek­si ilta­lääk­keen kah­vin kans­sa jo vii­del­tä. Väsy­mys tuli vii­veel­lä, sopi­vah­kos­ti kah­dek­san mais­sa. Ei huvit­ta­nut kui­ten­kaan men­nä nuk­ku­maan, ja sel­viy­tyäk­se­ni kai­kes­ta syö­mi­ses­tä taas aiheu­tu­nees­ta ähkys­tä läh­din yhdek­sän jäl­keen käve­lyl­le, vaik­ka pää tun­tui ras­kaal­ta. Väsy­mys meni ohi ja tein puo­len­tois­ta tun­nin len­kin. #

Kävelyreittini pisteinä Kirkkonummen kartalla.

Käve­ly­reit­ti­ni pis­tei­nä Kirk­ko­num­men kar­tal­la. Kart­ta: Open­Street­Map, CC-by-sa #

Ilma oli oikein sopi­va, ei tul­lut kuu­ma eikä kyl­mä mis­sään vai­hees­sa. Eto­va olo ei kui­ten­kaan men­nyt ohi, eikä ole men­nyt vie­lä tätä kir­joit­taes­sa­ni­kaan. Yö oli muu­ten­kin levo­ton kuin lis­ko­jen. #

Muu­ten­kin ilje­tän taas itseä­ni. Minul­la on ongel­mia ruu­miin­ku­va­ni kans­sa. Tai ruu­miin­ku­vien, muut­kin ihmi­set iljet­tä­vät. On kuin oli­sin siir­ty­nyt ajas­sa vuo­sia eteen­päin, kaik­ki ovat yhtäk­kiä van­hen­tu­neet vas­ten­mie­li­sik­si aikui­sik­si (minä­kin). Pää­ni sisäl­lä on siel­lä mis­tä öisin näen kuvia, mut­ta liha ydin­mi­nun ympä­ril­lä on mädän­ty­nyt, eikä enää kos­kaan palau­du hyväk­si. #

Lihan van­he­ne­mis­ta­kin surul­li­sem­paa on hen­ki­nen kulu­nei­suus, jos­ta sii­tä­kin olen het­kit­täin ollut tie­toi­nen vii­me päi­vi­nä. Eten­kin kai­ken koe­tun syr­jään pane­mi­nen vain jot­ta pysyi­si liik­kees­sä. En kos­kaan halun­nut tul­la sel­lai­sek­si mil­tä aikui­set vai­kut­ti­vat, pal­jon elä­mää näh­neek­si. Tulin kui­ten­kin, vää­jää­mät­tä ajan myö­tä, joten nyt en aina­kaan halua jat­kaa elä­mää sii­tä huo­li­mat­ta. #

Vain uusi, puh­das ja tyh­jä on hyvää, kaik­ki kulu­nut elää lai­na-ajal­la. #

Avainsanat: aikuinen, lapsi, masennus, terveys

Lapsi ja aikuinen

#24558. Torstai, 17. marraskuuta 2011 klo 14.19.19, kirjoittanut Jani. 6 kommenttia.

Alus­sa on “lap­si”. #

Valkoinen pallo #

“Lap­si” kes­tää vas­toin­käy­mi­siä, eri­tyi­ses­ti pet­ty­myk­siä huo­nos­ti, joten ajan myö­tä psyy­ke kehit­tää “lap­sen” ympä­ril­le suo­jak­si “aikui­sen”. #

Valkoinen pallo, jota ympäröi harmaa kehä #

“Aikui­nen” suo­je­lee psyy­ket­tä pet­ty­myk­sil­tä eri kei­noil­la, jois­ta yksi on “lap­sen” kiel­tä­mi­nen: “aikui­nen” estää “las­ta” toteut­ta­mas­ta itse­ään, elä­mäs­tä “lap­sen” halua­mal­la taval­la. Suo­je­lu­me­ka­nis­mi perus­tu­nee useim­mi­ten ajal­li­seen vaih­to­kaup­paan: “aikui­nen” lupaa “lap­sel­le”, että tämän alis­tu­mi­ses­ta kiel­toon täs­sä tilan­tees­sa seu­raa sal­lit­tua itsen toteut­ta­mis­ta jos­sain myö­hem­mäs­sä tilan­tees­sa. #

Harmaa kehä hetkellä t1, seurauksena valkoinen pallo ilman kehää hetkellä t2 #

“Aikui­sen” kehit­ty­mi­nen voi häi­riin­tyä eri tavoin. “Aikui­nen” voi esi­mer­kik­si jää­dä kei­noil­taan vail­li­nai­sek­si, jol­loin myös sen mah­dol­li­suu­det suo­jel­la “las­ta” pet­ty­myk­sil­tä ovat vaja­vai­set. “Lap­si” toteut­taa itse­ään enem­män kuin pet­ty­myk­sien vält­tä­mi­sen kan­nal­ta oli­si paras­ta, käy­tös saat­taa ulko­puo­li­ses­ta vai­kut­taa impul­sii­vi­sel­ta. #

Valkoinen pallo jota harmaa ympäröi vain osittain #

Toi­saal­ta “aikui­nen” voi yli­ke­hit­tyä. Näin voi tapah­tua sil­loin, kun psyy­ke jou­tuu olo­suh­tei­den takia kehit­tä­mään “aikui­sen” “lap­sen” suo­jak­si lii­an var­hain, ja se syö tilaa vie­lä kehit­ty­mät­tö­mäl­tä “lap­sel­ta”. #

Pieni valkoinen pallo jonka ympärillä paksu harmaa kehä #

Yli­ke­hit­ty­neen “aikui­sen” psy­ko­pa­to­lo­gia on eri­tyi­sen mie­len­kiin­toi­nen ja sil­ti suh­teel­li­sen hei­kos­ti tun­net­tu. Jäl­kim­mäi­nen saat­taa joh­tua sii­tä, että pato­lo­gi­si­na­kin nämä ihmi­set pysy­vät toi­min­ta­ky­kyi­si­nä, ja toi­min­ta­ky­kyn­sä mene­tet­ty­ään he muut­tu­vat pikem­min­kin pas­sii­vi­sik­si acting outin sijaan. Pato­lo­gias­saan­kin he ovat jär­jes­tel­mäl­li­siä ja saat­ta­vat alis­taa myös per­heen­sä, työ­paik­kan­sa, tai tut­ta­va­pii­rin­sä sil­le sen sijaan, että ajau­tui­si­vat poik­kea­vuu­ten­sa takia ympä­ris­tön­sä kans­sa suo­raan vai­keuk­siin. #

Yli­ke­hit­ty­neen “aikui­sen” ongel­mak­si saat­taa muo­dos­tua ali­ke­hit­ty­neek­si jää­nyt “lap­si”. Kun “lap­si” ava­taan ajal­li­sel­le kuvaa­jal­le, sil­lä on oma kehi­tys­kaa­ren­sa. Mikä­li lii­an var­hain muo­dos­tu­nut “aikui­nen” kes­keyt­tää tämän kehi­tyk­sen kulun ennen kuin se on saa­vut­ta­nut luon­nol­li­sen lop­pun­sa, “lap­si” jää tyy­dyt­ty­mät­tö­mään tilaan. Psyy­kel­tä puut­tuu koke­mus “lap­sen” kei­no­jen riit­tä­mät­tö­myy­des­tä, eikä “lap­si” alis­tu “aikui­sen” kiel­toi­hin uskos­ta pysy­vään omaan par­haa­seen­sa, vaan olo­suh­tei­den pakos­ta. “Lap­si” tur­vau­tuu “aikui­seen” jää­des­sään odot­ta­maan parem­pia aiko­ja, toi­vee­naan pääs­tä jäl­leen toteut­ta­maan itse­ään, kul­ke­maan kes­key­ty­neen kehi­tyk­sen­sä lop­puun. Tämä pyr­ki­mys saat­taa ilme­tä acting outi­na. #

Yli­ke­hit­ty­nyt “aikui­nen­kin” yleen­sä sal­lii “lap­sen” toteut­taa jos­sain mää­rin itse­ään. Tuon mää­rän pie­nuus hei­jas­te­lee kui­ten­kin “aikui­sen” ja “lap­sen” pai­noar­vo­jen epä­suh­taa vii­mei­ses­sä kuvas­sa. Pahim­mil­laan psyy­ke voi olla niin “aikui­sek­si” luk­kiu­tu­nut, ettei enää omin kei­noin kyke­ne pääs­tä­mään “las­ta” irral­leen, vaan tar­vit­see sii­hen esi­mer­kik­si päih­tei­tä. #

Avainsanat: aikuinen, lapsi, psykologia

Lapsi välineenä

#16582. Sunnuntai, 2. tammikuuta 2011 klo 11.08.26, kirjoittanut Jani. 0 kommenttia.

Avain lukossa Var­hais­ta lap­suut­ta­ni sävyt­ti tämä koke­mus: isä juo, min­kä jäl­keen äiti ja isä rii­te­le­vät, ja minä itken kos­ka äiti­kin itkee. Pie­nel­le lap­sel­le mah­dot­to­min­ta oli kui­ten­kin sen sulat­ta­mi­nen, että isän ilkey­des­tä huo­li­mat­ta­kin äiti halusi olla isän kans­sa. Lap­sen näkö­kul­mas­ta­ni äiti siis valit­si isän tämän viois­ta huo­li­mat­ta­kin eikä minua. #

Niin­pä tyy­dyin toi­sek­si­par­haa­seen eli väli­neen roo­liin: yri­tin pitää sopua yllä, sii­nä epä­on­nis­tut­tua­ni palaut­taa sovun, ja vie­lä sii­nä­kin epä­on­nis­tut­tua­ni loh­dut­taa äitiä.  #

Tuo valin­ta oli kai­ke­ti var­hai­suu­ten­sa takia var­sin perin­poh­jai­nen, ja selit­tää sen, mik­sen vie­lä nuo­rel­la aikui­siäl­lä­kään tun­te­nut mitään muu­ta tapaa “rakas­taa” kuin sen, että pyrin otta­maan sil­loi­sen kump­pa­ni­ni pahan olon pois. Lisäk­si se selit­tää sen, mik­si sit­ten, kun epä­on­nis­tuin täs­sä hank­kees­sa­ni, jäin ker­ta kaik­ki­aan tyh­jän pääl­le: ihmi­sar­voa minul­la ei kos­kaan ollut ollut­kaan, ja nyt minul­ta oli riis­tet­ty myös väli­near­vo­ni, johon tähän saak­ka olin saat­ta­nut tur­vau­tua. #

Koti­mai­sia popu­laa­rip­sy­ko­lo­ge­ja jäl­ji­tel­läk­se­ni voi­sin kiteyt­tää täs­tä jon­kin isku­lauseen­omai­sen yleis­pä­te­vyy­den. Kut­su­taan­pa sitä vaik­ka väli­ne­lap­sen mur­he­näy­tel­mäk­si. Väli­ne­lap­si on lap­si, jon­ka toi­veil­le ja tar­peil­le ei lap­suu­de­nym­pä­ris­tös­sä ole tilaa, ja joka sen sijaan kehit­tää ole­mas­sao­lol­leen oikeu­tuk­sen van­hem­pien­sa tai mui­den ihmis­ten tar­peis­ta ja toi­veis­ta. Väli­ne­lap­si voi jopa alkaa uskoa, että hänet on nime­no­maan luo­tu täyt­tä­mään näi­tä toi­sil­le kuu­lu­via toi­vei­ta ja tar­pei­ta. #

Väli­ne­lap­sen tra­ge­dia voi sovel­tua alko­ho­lion­gel­mai­sen per­heen lap­sen lisäk­si yhtä hyvin vaik­ka­pa sek­su­aa­li­ses­ti hyväk­si­käy­tet­tyyn, pahoin­pi­del­tyyn tai avio­ero­lap­seen. Hyväk­si­käy­tet­ty lap­si voi kokea ole­van­sa oikeu­tet­tu ole­mas­sao­loon­sa ainoas­taan toi­sen fyy­si­sen tar­peen tyy­dyt­tä­mi­sen väli­nee­nä, pahoin­pi­del­ty taas ainoas­taan toi­sen vihan kaa­toas­tia­na. #

Mur­he­näy­tel­mä syn­tyy, kun tämä lap­suu­de­nym­pä­ris­tös­sä toi­mi­nut vält­tä­mä­tön sopeu­tu­ma ei väli­ne­lap­sen kas­vet­tua väli­ne­ai­kui­sek­si enää toi­mi­kaan, tai alkaa toi­mi­mi­ses­taan huo­li­mat­ta kään­tyä kan­ta­jan­sa elä­mää rajoit­ta­vak­si taa­kak­si. Ääri­ta­pauk­ses­sa, kuten omas­sa­ni, se voi tör­mä­tä sei­nään ja hajo­ta ker­ta kaik­ki­aan omaan mah­dot­to­muu­teen­sa. #

Avainsanat: aikuinen, lapsi, psykologia

We don’t sleep when the sun goes down

#16262. Maanantai, 29. marraskuuta 2010 klo 19.03.22, kirjoittanut Jani. 0 kommenttia.

Suojelusenkeli Sain koti­teh­tä­väk­si tark­kail­la vaa­ti­vuut­ta­ni ja yrit­tää miet­tiä vaih­toeh­toi­sia aja­tuk­sia vaa­ti­vuut­ta havai­tes­sa­ni. Niin teh­des­sä­ni tör­mä­sin sii­hen, että näen kaik­ki vaa­ti­vuu­del­le­ni vaih­toeh­toi­set ajat­te­lu­mal­lit vain lap­sel­li­sil­le (lap­sil­le) sopi­vi­na mie­li­ku­vi­tus­leik­kei­nä, joil­la ei ole oikeas­ti mitään muu­ta mer­ki­tys­tä kuin tukea posi­tii­vis­ta (eli val­heel­lis­ta) minä- ja maa­il­man­ku­vaa. Jaan siis ihmi­set hei­ve­röi­siin, lap­sen­kal­tai­siin olen­toi­hin, jol­lai­sia useim­mat muut ovat, ja itse­ni kal­tai­siin vas­tuul­li­siin yksi­löi­hin, joi­den teh­tä­vä­nä on kamp­pail­la suo­raan likai­sen todel­li­suu­den kans­sa ja suo­jel­la sil­tä noi­ta lap­sen­kal­tai­sia, heik­ko­ja (eli taval­li­sia) ihmi­siä ja hei­dän minä­ku­vaan­sa. #

Tämän minus­sa hyvin syväl­lä ole­van raken­teen takia en pys­ty oikeas­ti miet­ti­mään vaih­toeh­to­ja noil­le vaa­ti­vil­le aja­tuk­sil­le­ni. Se ei siis ole vain joku minua ali­ta­jun­nas­ta hämä­räs­ti vähän sin­ne­päin ohjaa­va skee­ma, jon­ka tie­toi­sel­la tasol­la voi­sin ehkä kokea jopa epä­joh­don­mu­kai­sek­si tai vie­raak­si, vaan uskon sii­hen ihan oikeas­ti ja näin tie­toi­ses­ti­kin. En halua vali­ta lap­sen roo­lia vas­tuun­kan­ta­jan­roo­li­ni ras­kau­des­ta huo­li­mat­ta, enkä usko, että sitä tar­vit­see edes perus­tel­la. #

En ole kovin­kaan aktii­vi­nen super­san­ka­ri. Yhtääl­tä ihmi­set tule­vat useim­mi­ten var­sin hyvin toi­meen val­heel­li­ses­ta posi­tii­vi­suu­des­taan huo­li­mat­ta, joten mitään pelas­ta­mis­ta ei yleen­sä tar­vi­ta. Toi­saal­ta taas koen vel­vol­li­suuk­sie­ni rajoit­tu­van vain nii­hin ihmi­siin, jot­ka ovat minul­le mer­ki­tyk­sel­li­siä, eikä sel­lai­sia ole pal­jon  — osit­tain juu­ri sik­si, että olen näin pyr­ki­nyt rajaa­maan vel­vol­li­suuk­sia­ni. #

Tämä aja­tuk­se­ni selit­tää aika pit­käl­ti toi­vei­ta­ni ja haa­vei­ta­ni, jois­sa ihmi­set luo­pu­vat, tai hei­dät pako­te­taan luo­pu­maan (kos­ka vapaa­eh­toi­nen luo­pu­mi­nen ei vai­ku­ta toden­nä­köi­sel­tä) lap­sel­li­ses­ta tur­val­li­suu­den­tun­tees­taan, vain mie­li­ku­vi­tuk­ses­sa tot­ta ole­vas­ta hyväs­tä maa­il­mas­taan. Sen jäl­keen alkai­si ensim­mäis­tä ker­taa his­to­rias­sa ihmi­sen aikui­suus, jos­sa etsit­täi­siin veris­sä­päin ja ham­paat irves­sä todel­li­sia kei­no­ja sel­viy­tyä yksin täs­sä loh­dut­to­mas­sa, kyl­mäs­sä maa­il­mas­sa. #

Tur­haan, tie­tys­ti, mut­ta aina­kaan en enää jou­tui­si totea­maan sitä yksi­nä­ni. #

Avainsanat: aikuinen, lapsi, psykologia
« Vanhempia postauksia
  • kesäkuu 2012
  • toukokuu 2012
  • huhtikuu 2012
  • maaliskuu 2012
  • helmikuu 2012
  • tammikuu 2012
  • joulukuu 2011
  • marraskuu 2011
  • lokakuu 2011
  • syyskuu 2011
  • elokuu 2011
  • heinäkuu 2011
  • kesäkuu 2011
  • toukokuu 2011
  • huhtikuu 2011
  • maaliskuu 2011
  • helmikuu 2011
  • tammikuu 2011
  • joulukuu 2010
  • marraskuu 2010
  • lokakuu 2010
  • syyskuu 2010
  • elokuu 2010
  • heinäkuu 2010
  • kesäkuu 2010
  • toukokuu 2010
  • huhtikuu 2010
  • maaliskuu 2010
  • helmikuu 2010
  • tammikuu 2010
  • joulukuu 2009
  • marraskuu 2009
  • lokakuu 2009
  • syyskuu 2009
  • elokuu 2009
  • heinäkuu 2009
  • kesäkuu 2009
  • toukokuu 2009
  • huhtikuu 2009
  • maaliskuu 2009
  • helmikuu 2009
  • tammikuu 2009
  • joulukuu 2008
  • marraskuu 2008
  • lokakuu 2008
  • syyskuu 2008
  • elokuu 2008
  • heinäkuu 2008
  • kesäkuu 2008
  • toukokuu 2008
  • huhtikuu 2008
  • maaliskuu 2008
  • helmikuu 2008
  • tammikuu 2008
  • joulukuu 2007
  • marraskuu 2007
  • lokakuu 2007
  • syyskuu 2007
  • elokuu 2007
  • heinäkuu 2007
  • kesäkuu 2007
  • toukokuu 2007
  • huhtikuu 2007
  • maaliskuu 2007
  • helmikuu 2007
  • tammikuu 2007
  • joulukuu 2006
  • marraskuu 2006
  • lokakuu 2006
  • syyskuu 2006
  • elokuu 2006
  • heinäkuu 2006
  • kesäkuu 2006
  • toukokuu 2006
  • huhtikuu 2006
  • maaliskuu 2006
  • helmikuu 2006
  • tammikuu 2006
  • joulukuu 2005
  • marraskuu 2005
  • lokakuu 2005
  • syyskuu 2005
  • elokuu 2005
  • heinäkuu 2005
  • kesäkuu 2005
  • toukokuu 2005
  • huhtikuu 2005
  • maaliskuu 2005
  • helmikuu 2005
  • tammikuu 2005
  • joulukuu 2004
  • marraskuu 2004
  • lokakuu 2004
  • syyskuu 2004
  • elokuu 2004
  • heinäkuu 2004
  • kesäkuu 2004
  • toukokuu 2004
  • huhtikuu 2004
  • maaliskuu 2004
marginaalin HTML5-moottorina
WordPress 6.1.1 ja ubudu.
all rights reversed
tietosuojakäytäntö