Liik­keel­le läh­te­mi­nen on se mikä on vai­ke­aa. Aamul­la kun makaa sän­gys­sä, niin vaik­ka sitä tie­tää ja uskoo, että ylös pääs­ty­ään pysyy (enim­mäk­seen) liik­keel­lä, ja on pal­jon enem­män kei­no­ja tyh­jyy­den kar­kot­ta­mi­seen, ei kui­ten­kaan ole mitään syy­tä nous­ta. Kun istuu koto­na, niin vaik­ka sitä tie­tää ja uskoo, että salil­le men­ty­ään pysyy (enim­mäk­seen) liik­keel­lä, ja että sen jäl­keen saa tyh­jyy­den unoh­ta­mi­sek­si naut­tia vähän endor­fii­ne­jä, ei kui­ten­kaan ole mitään syy­tä läh­teä. #

Ei ole mitään syy­tä, kos­ka tyh­jyys palaa aina uudes­taan. Sitä ei täy­tä mikään kuin vain het­kel­li­ses­ti. Ei ole vir­taa joka kan­nat­te­li­si, vir­ta­läh­de on rik­ki, voi­ma­lin­ja poik­ki, vesi pysäh­ty­nyt, aurin­ko sam­mu­nut. #

Lasi­ni ei ole puo­lik­si tyh­jä vaan sär­ky­nyt. #