Pysyvä minä
#25434. Tiistai, 28. helmikuuta 2012 klo 21.29.17, kirjoittanut Jani. 0
Väsyttää (lääkkeet), mutta huomenna ei ole osastoa ja tekee mieli kirjoittaa, joten tulin tähän sängylle miniläppäröimään. Tässä kyllä tuntuu perkele soikoon takareisi kramppaavan ihan just (asentoni: o_/\ ja läppäri tuossa sylissä), mutta ehkä se menee ohi. #
Aamulla asemalla seistessä tuli jostain mieleen, että miten sitä kai nykyisin sanotaan, ettei lapsille pitäisi sanoa että olet hyvä taikka olet tuhma taikka olet kiltti, vaan pitäisi sanoa yksittäisistä teoista, että se ja se tekosi oli tuhma, taikka kiltisti tehty. Niin että se on minusta hyvä niin, että käsketään sillä lailla sanomaan. Koska itsekin sitä usein kiinnittää itseensä kaikenlaisia attribuutteja, ikään kuin pysyvinä ominaisuuksina, että minä olen sellainen ja tällainen, vaikka voisi aivan hyvin sanoa että se ja tämä tekoni oli sellainen ja tuollainen. #
Niin kuin vaikka nyt minä, että pidän itseäni kilttinä, vaikka oikeasti teen vain silloin tällöin kilttejä asioita, ja toisinaan taas epäkilttejä asioita. Että jos minusta sanottaisiin, että olen kiltti, ja sillä tarkoitettaisiin menneiden tekemisieni summaa, niin en ole ollenkaan varma että se pitäisi paikkansa. Ja jos sillä taas tarkoitettaisiin tulevaa käyttäytymistäni, niin aivan helposti voisin heti käyttäytymällä epäkiltisti osoittaa, ettei sekään pidä paikkaansa. #
Mutta sitten toisaalta minä kyllä uskonkin sellaisiin pysyviin attribuutteihin. Jos kiltillä tarkoitetaan, että olen keskimääräinen taipuvainen käyttäytymään kiltisti, niin kyllä se varmaankin paikkansa pitää. Ja ikävä kyllä uskon pysyviin attribuutteihin varsinkin, mitä tulee kielteisiin puoliin itsessäni. Uskon olevani arka, heikko, huonolla ajattelurakenteella varustettu, ihmisuros jne. ja uskon lisäksi, etten koskaan tule näiden suhteen muuttumaan. Niin että kuinka voisin suoda itselleni tässä sitä armoa, jollaista haluaisin lapsille suotavan, vaikkakin sitten valehdellen? #