Vielä kerran tapaus Lehtovaara
#1322. Keskiviikko, 29. kesäkuuta 2005 klo 9.47.23, kirjoittanut Jani. 13
Ajattelin kertoa perillä- ja hengissäolostani ja samalla tarjota hiukan lohdutusta Haamujengille, joka täällä käy, tällaisen päivityksen muodossa. Kiitoksia kommenteistanne! Pyrin ennättämään tuonne kommenttiosastolle itsekin heti kun aikaa liikenee ja korjaan tuota haamuiluakin sitten jossain vaiheessa jos vain suinkin osaan. #
Aiheena nyt kuitenkin siis edelleen tuo jo mainittu tapaus Lehtovaara sen vuoksi, että Kakkumies asettui oppositioon. En valitettavasti ole ehtinyt tässä seuraamaan tuon jälkeen virtuaalisuuteen ilmestyneitä tekstejä enkä edes noita kaikkia jälkimmäistä kirjoitusta seuranneita kommentteja kunnolla, mutta siitäkinpä tässä tekstissä on juuri kysymys. #
Minusta oppositio on hyvä asia ja oppositiota aina tarvitaan, mutta samaan hengenvetoon on myös todettava, ettei mikä tahansa oppositioasema ole kannattajalleen kunniaksi. #
Nimittäin minä en allekirjoita lähdekriittisyyden vaatimusta, mitä tulee blogeihin. On tietysti eri asia, jos joku, lähinnä siis varmaan ne kuuluisat kansalaisjournalistit, niin haluaa tahollaan tehdä, ja sillä varmasti on oma arvonsa ja paikkansa blogien joukossa, mutta tässä juuri on tapahtumassa se, mitä tuossa taannoisessa kirjoituksessani kansalaisjournalismista ajoin takaa: blogit yritetään nyt samaistaa yksinomaan siihen kansalaisjournalismiin vaatimalla blogeille lähdekriittisyyttä. Minun mielestäni se vaatimus tulisi kuitenkin edelleenkin, kuten tähänkin saakka, rajoittaa koskemaan vain niitä kirjoittajia, jotka pyrkivät journalismiin tai sitten kovaan tieteentekoon. Minä en pyri kumpaankaan, enkä siksi halua allekirjoittaa vaatimusta lähdekriittisyydestä. #
Mikä on oikein, mikä väärin #
Internetissä räjähdyksenomaisesti tapahtuvassa tiedonvälityksessä voi ihan yhtä hyvin olla kyse disinformaation kuin informaation leviämisestä. Olennaista on vain leviämisnopeus. Siksi olen jo kauan karsastanut joidenkin (positivistien?) harmittelua siitä, miten paljon “väärää” tietoa Netissä leviää. Ajatus siitä, että “väärää” tietoa karsimalla Internetin tiedonsisällön kokonaismäärän “oikeellisuutta” voitaisiin kasvattaa, on kuitenkin pohjimmiltaan virheellinen, koska “oikeaa” ja “väärää” tietoa ei ole. Hitto soikoon, eihän ole olemassa edes oikeaa eikä väärää! #
Siksi nopean tiedonvälityksen paheksuminen on kannanottona tekijälleen yhtä nolostuttava kuin vaikkapa älykkään suunnittelun puolestapuhuminen on kannattajalleen. Jopa nopeiden, vahvojen (ja samalla ehkä tarkistamattomienkin) kannanottojen vältteleminen blogin linjauksena (a’la vaikkapa menopaussi tai Pää auki) on sekin kunnioitettavampaa kuin sellaisten tekijöiden tuomitseminen. #
Onkin ristiriitaista, että Merteniä peelottaa vastuunottaminen samalla, kun hän itse samaisen kommentin yläpuolella olevassa tekstissä tekee linjauksia, jotka nimenomaan vaativat sitä vastuunottoa. Oikea tapa vältellä vastuuta ei ole vaatia kaikkia tarkistamaan faktat (mikä on mahdoton vaatimus kaikille esitettäväksi) ja tutkimaan ennen hutkimista, vaan oikea tapa on tämän vaatimuksen hylkääminen ja vastuun siirtäminen lopultakin lopullisesti, niin sanotusti savolaisittain, lukijalle. Internet on ehkäpä maailmanhistorian tähän asti tehokkain väline tämän tärkeän opetuksen takomiseksi ihmisten kalloon: keneenkään, mihinkään ei voi luottaa. #
Itse asiassa minä jopa toivoisin, että koko tämä jupakka paljastuisi huijaukseksi (kuten on näköjään epäilty), sillä paitsi, että se vähentäisi tämän myötä maailmassa taas kerran paljastunutta idioottimaisuuden määrää, se myös osoittaisi kaapin paikan vakuuttavalla tavalla näille, jotka suhtautuvat Internetiin näin vakavasti: räjähdysmäisessä, pandemiamaisessa tiedon leviämisessä ei ole kyse faktojen vaan tarinoiden, meemien leviämisestä, eikä Internetissä olevan tiedon varaan siksi koskaan, missään olosuhteissa pidä laskea mitään. #
Jos tämä olisi huijaus, jonka takana olisikin Lehtovaara itse, se olisi kaiken tämän myötä hankkimansa tunnettuuden ja mahdollisen asiakasmäärien kasvun ehdottomasti ansainnut. #
Ja hei Merten, vaikkei se olekaan tärkeämpää kuin tupakkalakkosi, niin tässä näet oikein havainnollisesti, miten tämä Internet toimii: sanot jotain ja pum! se onkin kaikkialla. Älä ota sitä niin vakavasti. Kenenkään ei pitäisi. Ei nyt eikä tulevaisuudessa. #
Lähdekriittisyyttäkin tärkeämpää olisi käyttää vähän malttia ja vähän harkintaa; ettei nyt surahtaisi heti ensimmäisenä heiluttamaan netin joukkovoimaa ja intoilemaan jonkun asian nostamisesta Googlen hakutulosten kärkipaikalle. Koska tässä justiinsa punkee silmille se kotvan aikaa käsitelty juttu; kuka tahansa voi kirjoittaa mitä tahansa ja sellaisenaan se on yksi teksti jossain jumalanhylkäämällä sivulla. Mutta kun kuvaan astuu hassu joukkohysteria ja linkitysvimma (kuten, varsin usein astuu), mennään jo ihan toiselle pelikentälle.
Eikä siinäkään oikeastaan kauheasti häiritse hassut pikkujutut jotka ovat faktuaalisesti väärin, mutta eivät merkittäviä - se alkaa vähän häiritsemään, jos kohteena on, kuten nyt, liiketoimenharjoittaja (olkoonkin, että sellainen jolla on kuulat hukassa). Sitten kun kyseessä on nimeltä mainittu ihminen, alkaa häiritsemään jo aikas paljon.
Hitto, minulle riittäisi, jos ihmiset käyttäytyisivät ihmisiksi, ongelmat vähenisivät kerralla.
Tarkistamattomuuden välttämisen allekirjoitan kyllä, mutta kyllä minä pyrin silti nopea olemaan.
Taisi sittenkin olla niin, että tämän kohun parasta antia oli, että blogaajatkin [en minä tosin] äityivät ihan järkevään keskusteluun silkan normaalin viisastelun sijasta. Jopa Skitso-Janne kirjoitti muutaman ihan oikean tekstin.
Tämän voin allekirjoittaa: “Internet on ehkäpä maailmanhistorian tähän asti tehokkain väline tämän tärkeän opetuksen takomiseksi ihmisten kalloon: keneenkään, mihinkään ei voi luottaa.”
Minua itseäni on ottanut kovasti pattiin tämä blogit ja kansalaisjournalismi tai -vaikuttaminen. Siitä olen äksyillyt vähän siellä sun täällä, mutta etenkin omassa blogissani: http://katsaus.vuodatus.net/blog/11516
Sinun kirjoituksesi aiheesta oli virkistävää luettavaa.
Jani osuu ihan keskelle paussin sydäntä tikarillaan, kyllä meillä tosiaan vältellään vahvoja kannanottoja ihan linjaukseen saakka. Useinkin juuri siitä syystä, että ei voi tietää, ei aina pysty tarkistamaan, ei vaikka kuinka tarkistaisi, pysty silti tietämään, mitä kaikkea asiaan liittyy. Eihän siihen pysty kukaan. Syynsä on silläkin, että en asetu puolelle tai toiselle muutenkaan kovin helposti, sillä useimmiten kaikesta löytyy hyvää ja huonoa sen verran, että puolen valitseminen saattaa olla omastakin mielialasta tai elämäntilanteesta riippuvainen ja siten seuraavana päivänä jo toinen ja sehän taas menisi ihan viireilyksi.
Mutta jos/kun jokin asia niin pitkälti varmistuu omien mittapuideni mukaan, että tuomita voin, sen myös teen ja anteeksi on sen jälleen vaikea antaa ja siksikin pyrin olemaan tuomitsematta viimeiseen asti.
Se on katsos tämä kokemus, joka pehmentää. On sitä joskus oltu kovinkin kantaaottavia mutta sen verran on takkiin tullut, että opittu on.
AAARRGGGHHHHHHHHHHH jatkuvasti pelkkiä haamupäivityksiä :(
Merten: “Koska tässä justiinsa punkee silmille se kotvan aikaa käsitelty juttu; kuka tahansa voi kirjoittaa mitä tahansa ja sellaisenaan se on yksi teksti jossain jumalanhylkäämällä sivulla. Mutta kun kuvaan astuu hassu joukkohysteria ja linkitysvimma (kuten, varsin usein astuu), mennään jo ihan toiselle pelikentälle.”
Mille ihmeen toiselle pelikentälle? Kyllä se pelikenttä on edelleen Internet, edelleen yksittäisten ihmisten kirjoittamat jutut. Se, että jotain juttua toistaa papukaijan tavoin miljoona apinaa, niin kuin nyt vaikka minä täällä omalla tahollani, ei tee siitä yhtään sen todempaa eikä vakuuttavampaa. Kenenkään mainetta ei mitata Internetissä. Ei, nyt tuli valheteltua! Piti sanomani, että hän, kenkä mittaa toisen ihmisen mainetta (etten sanoisi sitä kuuluisaa K-sanaa) Internetillä tai googlettamalla, onpi pöljä, aamen.
“Eikä siinäkään oikeastaan kauheasti häiritse hassut pikkujutut jotka ovat faktuaalisesti väärin, mutta eivät merkittäviä - se alkaa vähän häiritsemään, jos kohteena on, kuten nyt, liiketoimenharjoittaja (olkoonkin, että sellainen jolla on kuulat hukassa).”
Miksi se silloin häiritsee? Internetissä ansaittu maine menee yhtä nopeasti kuin tuleekin. Korkeintaan nimi saattaa jäädä elämään ihmisten selkärankaan, ja se on käsittääkseni se, minkä tietoisesta aikaansaamisesta nykyisin jotkut repivät jo hurjia palkkojakin. Siinä ja sen tiedostamisessa on itse asiassa se syykin, miksi tätäkin on epäilty tietoiseksi gorillakampanjaksi.
“Hitto, minulle riittäisi, jos ihmiset käyttäytyisivät ihmisiksi, ongelmat vähenisivät kerralla.”
Sehän olisi tietysti kuvaa, vaan kun eivät, eli emme, sinä ja minäkään, käyttäydy. Sen toivomista ja hiljaa iltarukouksissa lausumista en tietenkään voi keneltäkään kieltää, mutta sen toiveen muuttaminen “älkää tehkö näin” -teeseiksi on virhe.
PA: “Jopa Skitso-Janne kirjoitti muutaman ihan oikean tekstin.”
Tässäpä yhdessä lauseessa paljastit kaksikin syytä sille, miksi minusta ei kannata suosituimpia blogeja edes seurata: lauseen sisällön rivien välissä kantaman merkityksen ohella aina, kun siellä jotain mahdollisesti vähänkään merkityksellistä tapahtuu, tieto siita kantautuu niiden massojen välityksellä lopulta myös marginaaliin.
Siis siihen marginaaliin, jonka konnotaation vuoksi tämän marginaalin nimi on cool. Voi vaikuttaa coolilta. Jostakusta. Toivottavasti jostakusta se vaikuttaa coolilta. Minusta se vaikuttaa. Ainakin vähän.
Silja: Minäkin pidin tuosta sinun kirjoituksestasi. Näyttää siltä, että meitä yhdistää kiivas suhtautuminen tähän asiaan!
mea: Toivottavasti paussin sydäntä en tikarillani pahoin telonut, sillä se ei laisinkaan ollut tarkoitukseni! Eipä nimittäin niitä vahvoja kannanottoja kaikilta tarvita yhtään sen enempää kuin vaikkapa sitä jo loppuunasti jauhettua kansalaisjournalismiakaan. Kaikille tilaa riittää, kaikille paikkoja on, ja siitä teesiä puolustaakseni minä tässäkin pauhaan.
Vahvat ja nopeat kannanotot ovat luonnollinen ilmiö kahlitsemattomassa blogimaailmassa, jolleivät peräti kaikissa kahlitsemattomissa sosiaalisissa verkostoissa. Niitä tuottavia blogeja eivät kuitenkaan uhkaa sellaiset toiset blogit, joissa näitä kannanottoja vältellään, vaan sellaiset, jotka paitsi, että itse uskottelevat niiden tekemisestä pidättäytyvänsä, lisäksi tuomitsevat ne muiden tekeminä.
Kiitoksia Jani. Tuo lämmitti kovasti mieltäni, kun saavuin kotiin viileästä ja turhauttavasta baari-illasta.
Vielä kun selvittäisin itselleni sen, miksi niin kiivasti asiaan suhtaudun, niin olisin tyytyväinen. Ainakin vähän aikaa.
Jani: “Piti sanomani, että hän, kenkä mittaa toisen ihmisen mainetta (etten sanoisi sitä kuuluisaa K-sanaa) Internetillä tai googlettamalla, onpi pöljä, aamen.”
Niin on. Et nyt tunnu vain tiedostavan sitä ongelmaa, että maailma on täynnä pöljiä. Tekee elämän kauhean vaikeaksi meille Älyn Majakoille.
“Miksi se silloin häiritsee? Internetissä ansaittu maine menee yhtä nopeasti kuin tuleekin.”
Tavallaan kyllä ja tavallaan ei - tarkemmin sanoen, riippuu tapauksesta. Tuolta jostain vauveli-palstalta voit käydä lukemassa kahvilasta, joka kärsii netti-dissauksesta vielä vuosia tapahtuneen jälkeen, vaikka homma on kirjoittajan ja kahvilan puolelta kuitattu ja korjattu. Netti muuttuu jatkuvasti kivasta pelikentästä vakavasti otettavaksi mediaksi, jolla on muisti ja ongelma on se, että se maine joka on mennyt, ei kohta enää mene vaan jää, on sitä ansainnut tai ei.
Ei se, luojan kiitos, ihan hetkessä tapahdu mutta olisi vähän tyhmää olla varautumatta muutokseen.
“Sehän olisi tietysti kuvaa, vaan kun eivät, eli emme, sinä ja minäkään, käyttäydy. Sen toivomista ja hiljaa iltarukouksissa lausumista en tietenkään voi keneltäkään kieltää, mutta sen toiveen muuttaminen “älkää tehkö näin” -teeseiksi on virhe.”
Hitto, onnistut näkemään teesejä siellä, missä minä en - korkeintaan niitä ääneen lausuttuja iltarukouksia. Ja helvettiäkö niillä rukouksilla tekisi, jos kukaan ei kuuntele (vrt. kristityn dilemma)?
Tällä välineellä kenenkään toimintaa pysty ohjaamaan, vaikka joskus kieltämättä tekisi mieli.
Merten: “Et nyt tunnu vain tiedostavan sitä ongelmaa, että maailma on täynnä pöljiä. Tekee elämän kauhean vaikeaksi meille Älyn Majakoille.”
En valitettavasti ole lukenut sinua tarpeeksi tietääkseni, onko tässä nyt kyse (itse)ironiasta. Toivottavasti on, sillä silloin tykkään sinusta ja kovasti! Jos ei, niin… en.
“Tuolta jostain vauveli-palstalta voit käydä lukemassa kahvilasta, joka kärsii netti-dissauksesta vielä vuosia tapahtuneen jälkeen, vaikka homma on kirjoittajan ja kahvilan puolelta kuitattu ja korjattu.”
Se, että näin tapahtuu, ei kuitenkaan johdu välineestä tai sen tarjoamista mahdollisuuksista dissaamiseen, vaan vain siitä, että ihmiset ovat ihmisiä. Siksi “liha on murhaa ja täällä myydään lihaa” -tyyppiset söheröjulisteetkin löytävät yleisönsä. Ymmärrän, että se sinua harmittaa, että näin on.
“Netti muuttuu jatkuvasti kivasta pelikentästä vakavasti otettavaksi mediaksi, jolla on muisti ja ongelma on se, että se maine joka on mennyt, ei kohta enää mene vaan jää, on sitä ansainnut tai ei.”
Netti on ihan tasan yhtä vakavastiotettava media kuin mikä tahansa muukin, eli ei ollenkaan. Kuten sanoin, Netti on tähänastisessa historiassa sikäli poikkeuksellinen väline, että sen avulla tämä asia ehkä peräti voitaisiin lopultakin saada myös massojen tietoisuuteen: ei A-studioon, kymmenen uutisiin tai Päivän peiliin pidä suhtautua yhtään sen vakavammin kuin nettiinkään. Ja se, mitä vastaan minä nyt tässä yritän taistella, on juuri tuon hirvittävä, iljettävä vastakohta: se, että se helvetin “vakavastiotettavuus”, jollaista ei pitäisi olla olemassakaan, tulee ja saastuttaa tämänkin, viimeisen, vapaan kaistaleen.
“Tällä välineellä kenenkään toimintaa pysty ohjaamaan, vaikka joskus kieltämättä tekisi mieli.”
Miksipä siinä tapauksessa murehtia mitään, mitä täällä sanotaan tai tehdään?
Huomio kesken loman; jos minä joskus kirjoitan jotain joka ei ole (itse)ironista, niin rasti seinään.
Nyt lähden takaisin metsään vapisemaan.