Huo­men­na menen taas poh­joi­seen. Van­non, etten kan­sa­lais­su­ri­se­maan, vaik­ka siel­lä kar­hut rie­hu­vat­kin val­toi­me­naan, vaan tapaa­maan kah­ta inno­kas­ta Kimblen pelaa­jaa. Alku­jaan oli tar­koi­tuk­se­na­ni men­nä vas­ta kes­ki­viik­ko­na tai tors­tai­na, mut­ta kun tuo huo­mi­nen sää näyt­tää sopi­van koleal­ta kaut­ta maan, pää­tin­kin sit­ten näin. #

Sinä, rakas luki­ja­ni, voi­sit sil­lä välin vaik­ka miet­tiä, min­kä­lai­siin loke­roi­hin juu­ri sinä haluai­sit tämän oman rak­kaan mari­ki­naa­li­si sijoit­taa Blo­gi­lis­tan luo­kit­te­lus­sa. Itse valit­sin alus­ta­vas­ti ja varo­vai­ses­ti luo­kat arki, elä­mä, päi­vä­kir­ja sekä vähän vähem­män varo­vai­ses­ti, jot­ten sanoi­si roh­keas­ti, luo­kan kult­tuu­ri, kun tuon teko­het­kel­lä tajusin, että yhdek­sän kym­me­nes­tä etusi­vul­la ollees­ta mer­kin­näs­tä liit­tyi taval­la tai toi­sel­la juu­ri kult­tuu­riin. Vas­tauk­set vaik­ka tuon­ne kom­ment­tio­sas­tol­le taik­ka sit­ten ravin­to­la Leh­to­vaa­ran palau­te­luuk­kuun, joka sijait­see siel­lä taka­pi­hal­la, ihan heti sii­nä sen bio­jä­teas­tian vie­res­sä. #

Mut­ta niin siis tämä sik­si, kun minun on aina ollut kovin vai­kea saa­da min­kään­lais­ta otet­ta itses­tä­ni, ja kun toi­saal­ta tuon luo­kit­te­lun tar­koi­tus on pal­vel­la juu­ri luki­joi­ta (ole­via ja tule­via tai tule­mat­to­mia, mut­tei kui­ten­kaan ole­mat­to­mia), niin ajat­te­lin kysyä sinul­ta, rakas luki­ja. Mut­ta emme­kö sitä ennen naut­ti­si täs­sä kai­kes­sa rau­has­sa lasil­li­sen vii­niä ja hiu­kan romant­tis­ta musiik­kia? Noin, onko sinun nyt hyvä? Sopii­ko, jos suu­te­len sinua, ihan varo­vas­ti vain… no, min­ne­käs sinä nyt, jo…? Kyl­lä­pä läh­ti yllät­täen. #

Enkä minä edes tyk­kää vii­nis­tä. #