“Voi­tiin myös käyt­tää »sym­bo­li­sia« kidu­tuk­sia, jois­sa ran­gais­tuk­sen muo­to viit­ta­si rikok­sen luon­tee­seen: juma­lan­pilk­kaa­jil­ta lei­kat­tiin kie­li, siveet­tö­myy­teen syyl­lis­ty­neet pol­tet­tiin ja tapon suo­rit­ta­neil­ta kat­kais­tiin käsi.” #

Mil­lä taval­la siveet­tö­myy­teen lii­tet­ty polt­to­ran­gais­tus viit­taa rikok­sen luon­tee­seen? Mer­kit­see­kö läm­pöä­kin tar­koit­ta­va sana kii­maa muis­sa­kin kie­lis­sä samal­la taval­la kuin englan­nin “heat” , vai onko englan­nin­kie­li­syys täs­sä läh­tö­koh­tai­nen ole­tus? Vai liit­tyy­kö polt­ta­mi­sen sym­bo­liik­ka hel­ve­tin­tu­leen, ja jos, niin mik­si juu­ri siveet­tö­myy­des­tä ran­gais­tiin siten, eikä vaik­ka­pa juma­lan­pil­kas­ta? Eikö sil­lä logii­kal­la, mil­lä juma­lan­pilk­kaa­jal­ta kat­kais­tiin kie­li ja tap­pa­jal­ta käsi, pitäi­si siveet­tö­mäl­tä sil­poa sukue­li­met? (Ja mik­si sana ‘sym­bo­li­sia’ on lai­naus­mer­keis­sä?) #

Foucault on kyl­lä teks­tis­sään ajoit­tain ärsyt­tä­vän suur­piir­tei­nen, mut­ta näi­tä kuvauk­sia on kyl­lä sil­ti ilo lukea. Ennen van­haan sitä sen­tään osat­tiin ran­kai­se­mi­sen jalo tai­to. #

“Cambrais­sa eräs pal­ve­li­ja­tar oli sur­man­nut emän­tän­sä, ja hänet tuo­mit­tiin kul­je­tet­ta­vak­si kidu­tus­pai­kal­le kär­ryis­sä, »joi­ta käy­tet­tiin jät­tei­den kor­jaa­mi­seen kai­kis­ta tien­ris­teyk­sis­tä«: tuol­la pai­kal­la oli »hir­si­puu, jon­ka juu­rel­le ase­te­taan se noja­tuo­li, jos­sa hänen emän­tän­sä de Laleu oli istu­nut hänen sur­ma­tes­saan tämän; kun hänet on sii­hen sijoi­tet­tu, pyö­ve­li leik­kaa hänen oikean käten­sä ja heit­tää sen hänen sil­mien­sä edes­sä tuleen ja heti tämän jäl­keen iskee tuo­mit­tua nel­jäs­ti samal­la keit­tiö­veit­sel­lä, jol­la tämä oli emän­tän­sä sur­man­nut. Ensim­mäi­nen ja toi­nen näis­tä iskuis­ta osu­vat hänen pää­hän­sä, kol­mas vasem­paan käsi­var­teen ja nel­jäs rin­taan; tämän jäl­keen hän­tä hir­te­tään kau­las­ta, kun­nes hän heit­tää hen­ken­sä, ja kah­den tun­nin pääs­tä sen jäl­keen hänen kuol­lut ruu­miin­sa irro­te­taan ja kau­la kat­kais­taan samai­sen hir­si­puun juu­rel­la samal­la korok­keel­la ja samal­la keit­tiö­veit­sel­lä, jol­la hän emän­tän­sä sur­ma­si, ja sanot­tu pää ase­te­taan näyt­teil­le Cambrain por­tin ulko­puo­lel­le Douai’­hen joh­ta­van tien var­rel­le, ja hänen ruu­miin­sa pan­naan säk­kiin ja hau­da­taan mai­ni­tun sei­pään vie­rel­le kym­me­nen jalan syvyy­teen.” #

Tie­ten­kin on ihan eri asia se, ansait­si­ko pal­ve­li­ja moi­sen ran­gais­tuk­sen emän­tän­sä sur­mas­ta. Saat­toi­han olla, että emän­tä oli sur­ma­tuk­si­tu­le­mi­sen­sa ansain­nut, mut­ta sitä tari­na ei ker­ro. #

Läh­de: Mic­hel Foucault: Tark­kail­la ja ran­gais­ta, s. 64, 65 #