Sukupuolirelativismi ja absoluuttinen relativismi, eli, Moderni noitavaino, eli, Herra Höglund sukupuolikoperniikan ihmemaassa
#938. Maanantai, 31. tammikuuta 2005 klo 17.08.13, kirjoittanut Jani. 15
Kerronpa teille jotain omasta ajattelustani. Kertomukseni voi paikoin olla hieman raskassoutuinen, sillä sellaista on ajattelunikin. Mutta aihe on kuitenkin aina yhtä ajankohtainen “Panu Höglund vastaan naissukupuoli”, joten eiköhän mielenkiintonne ole taattu. #
Kuten tunnettua, Maa kiertää Aurinkoa eikä Aurinko Maata, niin kuin vielä ennen kopernikaanista vallankumousta yleisesti uskottiin. Inhimillisen tietoisuuden jatkumossa tämä vallankumous oli vain yksi välietappi matkalla, joka on vähitellen siirtänyt ihmisen yhä kauemmaksi paitsi maailmankaikkeuden, myös koko itsekukaisenkin päänsisäisen maailman keskipisteestä. Viimeisimmät, vastaavalla tavalla dramaattiset, minän sijaintia koskevat vallankumoukset lienevät ihmisen sysääminen pois erityisasemastaan muiden lajien joukossa (Darwin), ja rotujen tai paremminkin sanottuna kulttuurien keskinäisen paremmuusajattelun horjuminen — kulttuurirelativismin kaltainen ajattelu lienyt 1800-luvun ihmisille yhtä vieras kuin aurinkokeskinen ajattelu oli 1400-luvun ihmisille. #
Nämä vallankumoukset ovat yhä vieläkin osittain käynnissä; varsinkin tietysti ihan rehellisesti Raamatusta maailmankuvansa ammentavat, mutta myös tiedostamattaan vuosisatoja vanhojen kirkollisten oppien saastuttamalla tavalla ihmiskeskeisesti ajattelevat massat vierastavat yhä vieläkin suurta osaa darwinismin seurauksista ajattelulle ja omille pinttyneille moraalikäsityksilleen, vaikka nimellisesti tunnustavatkin “uskovansa evoluutioon”. Rasismi ja sen viimeisimpänä irvokkaana jälkeläisenä kulttuurirasismi eivät tunnetusti ole lähelläkään kuolemaa, vaikka juutalaisten joukkotuhon muistelun yhteydessä kansat aina kovasti keskenään toisiaan selkään taputtelevatkin. #
Vaikka edelliset vallankumouksetkaan eivät vielä ole lähelläkään loppuaan, uudet kolkuttavat jo ovella. Seuraava absoluuttinen näkökulma, jonka tuho on jo alkanut, on sukupuoliabsoluuttinen näkökulma. Tässä vastakkain ovat vanha koulukunta, jonka miespuolista variaatiota Panun mielipiteet edustavat, ja tuoreempaa ilmiötä, naispuolista variaatiota vaikkapa nyt Turistin turina (6.5.2007 17:34: Turisti kirjoittaa nykyisin toisaalla). Vaikka siis myös jälkimmäinen edustaakin yhä vanhaa koulukuntaa, jossa maailmaa katsotaan siten, että oma sukupuoli on sen keskipisteessä ja absoluuttinen koordinaatisto sijoitettu sitä nollapisteenä käyttäen, sen kärjistetyimpien muotojen vähittäinen ilmaantuminen näyttämölle ei kuitenkaan nähdäkseni ole vain sovinistisen tai patriarkaalisen näkökulman, vaan koko sukupuolinäkökulman absoluuttisuuden tuhon airuet. #
Näiden vallankumousten keskinäinen, kronologinen järjestys voi äkkiseltään tuntua yllättävältä, sillä ne tuntuvat tulevan kaukaa ihmisen ulkopuolelta yhä lähemmäksi: ulkoavaruuden ilmiöistä aurinkokunnan ja biosfäärin rakenteen kautta kansojen ja edelleen yksittäisten ihmisten keskinäisiin suhteisiin, kun tekisi varmasti sen sijaan mieli olettaa, että ihmisen pohdiskelu etenisi juuri ilmiön itsensä tavoin oman navan lähimaastoa lähtökohtanaan käyttäen ja vain vähitellen siitä etääntyen. Oma napa on kylläkin syy, mutta se onkin syy päinvastaiselle ilmiölle, sillä itsensä siirtäminen yhä kauemmaksi oman maailman keskipisteestä vaikuttaa olevan ihmiselle äärimmäisen tuskallista. Niinpä etenemissuunta onkin tuskan määrän määräämä: olemme tulleet vähiten omassa kokemuspiirissä olevista ilmiöistä (avaruuden ilmiöt), eli myös vähiten tuskaa aiheuttavista omasta erityisasemasta luopumisista kohti yhä lähempänä omaa itseämme olevia ilmiöitä (omat ihmissuhteemme), eli samalla yhä vaativampia ja kivulloisia erityisasemasta luopumisia. #
Mitä siis on vielä edessä? Mitä näkökulmia on vielä jäljellä tuhottaviksi sukupuolinäkökulman jälkeen? Edellinen hypoteesi voi antaa vihjeitä; tuhottavia absoluutteja täytyy etsiä yhä lähempää ihmisen omaa kokemusta, yhä lähempää sitä, mitä ihminen itse on, ja jonka hän kokee tietysti yhä vieläkin olevan kaiken keskipisteessä, ja jota hän ei siitä erityisasemastaan missään tapauksessa haluaisi syrjäyttää. Ehkä seuraavan vallankumouksen tuloksena on aito suhteellisuuden- ja tasaveroisuudentaju suhteessa kanssaihmisiin, jotka koetaan jo nyt mahdollisimman paljon itsen kaltaisiksi? #
Itse kuitenkin pidän koko tämän ilmiön viimeisimpänä huipentumana koko oman ajattelun absoluuttisuuden hajoamista, kaikkien oman pään sisäisten ajatusten keskinäistä suhteellistumista; eräänlaista ihmisen kokemuksellista postmodernismia, ja siihen sisältyvää tietoisuutta kokemuksen samanlaisuudesta myös toisen ihmisen mielessä (koska suhde kanssaihmisiin lienee jo siihen mennessä muuttunut sekin absoluuttisesta relatiiviseksi, sillä se lienee pelkästään oman pään sisäisiä suhteita etäämpänä ihmisen kokemuksessa omasta “keskipisteestä”). #
Seuraavaksi väitän, että minä ajattelen jo nyt tällä tavalla. #
Perustelen tätä sillä, että koko tämä kohkaus, mikä joka kerta syntyy, kun Panu aloittaa naisvihamielisen matransa, jaksaa hämmästyttää minua joka kerta. Minusta Panu on yksinkertaisesti väärässä (ihan siinä missä Turistikin omassa vihamerkinnässään), ja vieläpä niin perinpohjaisella ja ilmeisellä tavalla, että en itse näe mitään syytä vetää herneitä nenään hänen sanoistaan. Kuitenkin monet muut tuntuvat niin tekevän, eikä minulla ole tälle mitään muuta selitystä kuin se, että he ahdistuvat siitä, että nämä yksisilmäiset vihamerkinnät sijoittuvat sulavasti Panun muutoin niin terävien ja selvästi paljon pohdittujen analyyttisten ajatusten joukkoon. #
Toisin sanoen, tämä lienee nyt sitä kuuluisaa ja paljon puhuttua ruumismia. Eli asioita, jotka tulevat Panun suusta tai näppäimistöltä katsotaan vain siltä kannalta, että ne nyt tulevat nimenomaan Panun suusta tai näppäimistöltä. Jos Panu puhuu paljon järkeviä juttuja ja vähän paskaa siellä seassa, lukijat ahdistuvat, kun yhtäkkiä heidän käsityksensä Panusta onkin sisäisessä ristiriidassa. Olisi paljon kivempaa lukea Panun juttuja, jos ne olisivat pelkästään järkeviä, tai jos ne edes olisivat silkkaa paskaa laidasta lukien, ne voisi ainakin jättää omaan arvoonsa. Mutta ei. #
Sama ilmiö on havaittavissa aina, kun kreationistit ja muut Raamattuun kirjaimellisesti tai lähes kirjaimellisesti uskovat avaavat suunsa; jotkut eivät yksinkertaisesti kestä sitä, että muutoin ehkä hyvinkin fiksu ihminen voi olla niin kertakaikkisen ja perinpohjaisen väärässä, mitä tulee joihinkin niin alkeellisiin asioihin kuin maailman rakenne ja synty ja tekstin luotettavuuden arviointi, ja alkavat väittää vastaan, mikä on tietysti täysin hyödytöntä, koska kyseiset ihmiset ovat tuosta ajattelumallistaan löytäneet formaalin muotoilun oman moraalinsa perustana olevalle uskolle “Jumalaan”, joten heillä on paras mahdollinen syy pitää kiinni näkemyksistään kynsin ja hampain: juuri se oman kokemuksen sisäinen eheys ja absoluuttisuus. #
Jopa Panun vihatekstitkin jakautuvat minun mielessäni palasiksi samalla tavalla kuin mielipiteidensä koko kirjo: näistä naisvihamielisistä tekstisontakasoista, joita pidän suurimmaksi osaksi ihan pelkkinä irrationaalisina tunteenpurkauksina, löytyy sieltäkin toisinaan joku ajatus, jossa on perää, eikä minulla ole mitään ongelmaa sen hyväksymisessä, että näin on. Esimerkkinä vaikkapa viimeisimmästä tämä naisten tapa käyttää naista tarkoittavia sanoja haukkumasanoina. Se on ihan totta, että sillä naiset omalta osaltaan ylläpitävät ajattelua naisten huonommuudesta suhteessa miehiin, kun taas se, että naisilla ei tämän takia olisi “oikeutta kitistä miesten machoasenteista” on väärin. #
Se hyöty, jos jokin, näistä Panun ja Turistin tekosten kaltaisista teksteistä on, että kaltaiseni sukupuolirelativisti ei ehkä koskaan tietäisi olevansa, mitä on, jos näitä vanhan polven vastakohtia ei lainkaan olisi. #
[muokkaukset]
[muokkaus][klo]6.5.2007 17:27[/klo] Muutin kopernikaanisesta vallankumouksesta ja kulttuurirelativismista kertovat linkit osoittamaan Wikipediaan. Muutin Turistin juttuun osoittaneen, mädänneen linkin osoittamaan Internet Archiven kopioon siitä. Linkitin Darwinin Wikipediaan. Nykyaikaistin tyyliä.
[/muokkaus]
[/muokkaukset] #
Tuollainen “ruumismi” eli kirjoittajan merkityksen korostuminen tekstien lukemisessa asioiden sijaan on valitettavan yleistä. Usein siihen liittyy vielä sellainenkin piirre, että osa lukijoista jättää kokonaan huomiotta tai jopa kieltää myös ne järkevät ajatukset, koska ei pidä kirjoittajasta. Tämä on mielestäni suurimpi ongelma kuin lukijoiden mahdollinen ahdistuminen. Itse asiassa, useimmilla kirjoittajilla on sekä järkeviä ajatuksia että “vääriä mielipiteitä”. Harvoinhan sitä kenenkään kanssa on ihan jokaisesta asiasta samaa mieltä.
Itseäni on myös jo pidemmän aikaa lähinnä huvittanut Panun kirjoituksista nouseva meteli, kun en niitä edes ennen kuin tutustuin ihmiseen henkilökohtaisesti osannut ottaa kovin tosissaan.
MK: “Harvoinhan sitä kenenkään kanssa on ihan jokaisesta asiasta samaa mieltä.”
Totta, ja minusta varsinkin Internet antaa lopultakin ihmisille vapauden olla ahdistumatta toisten omista poikkeavista mielipiteistä tai niiden vastustamisesta omilla mielipiteillä, kun kyse on kuitenkin viimekädessä sanoista (kuten Frank Zappa jaksoi korostaa Jussin taannoin linkittämässä videossa). Eli jos joku huutaa minulle pahaa oloaan irkissä tai vaikka nyt sitten blogissa, minun ei tarvi pelätä, että se huuto vaihtuu naamaani kohti sinkoutuvaksi nyrkiksi, ja jos en ole tarpeeksi nopea, se osuu kohteeseensa.
Hyvä, hyvä!
Koko nais/mies -kouhkauksessa jotenkin käsittämättömintä on se, kuinka ajatellaan, että maailma jakautuu selvärajaisesti 24/7 selvärajaisiin miehiin ja 24/7 selvärajaisiin naisiin. Osalle meistähän sellainen kokemus kuulostaa pahalta painajaisunelta.
(No nyt varmaan joku hömppä hyökkää rähjäämään, et ei kukaan voi tuntee noin. Kyllä voi. Uskokaa, mitä toiset sanovat omasta kokemuksestaan, silloinkin kun se kuulostaa aivan päättömältä. Vähitellen kuvitelmiin voi kasvaa, vaikkei niihin heti ylettyisikään.)
Aika outoa kyllä tytön käyttäminen haukkumasanana.
Minua huvittaa arjessa paljon se, että etunimi, jota käytän, tuo useammalle näemmä mieleen miehen kuin naisen. Usein ihmiset ovat kuin puusta pudonneet tavatessaan sähköpostista tai lehtijutuista tutun ihmisen livenä. “Sä et ookaan mies! Mut sähän kirjotat kuin mies!” (No, ehkä sähköposteja, joo, mut millaisia ovat miehekkäät tai naiselliset sähköpostit, apua? Luultavasti ne heijastavat sanottuun kuvitellun miehekkyyden.) Yksi kuvallinen kolumnikin poiki yhden tällaisen kommentin: “Mä olin aina aiempien juttujen valossa kuvitellut, että sä oot mies, ja meinasin tipahtaa, kun näin sun kuvan.”
Ehkä yhteiskunta, jossa sukupuolta ei spesifioitaisi nimin niin helposti, olisi armeliaampi? Voisi ihan vapaasti vihailla ihmisten typeryyttä ja sivistymättömyyttä ylipäänsä, ilman mitään sukupuolietikettejä.
En ole vielä aivan varma pitäisikö minun iloita vai olla huolissani, kun tämän kirjoituksen lopussa tuumin “ei koske minua”. Laitoin kuitenkin varmuuden vuoksi tällaisen kommentin tänne, voin sitten myöhemmin sanoa että mukana oltiin.
Veloena: “Ehkä yhteiskunta, jossa sukupuolta ei spesifioitaisi nimin niin helposti, olisi armeliaampi? Voisi ihan vapaasti vihailla ihmisten typeryyttä ja sivistymättömyyttä ylipäänsä, ilman mitään sukupuolietikettejä.”
En tiedä. Minusta virhe ei pelkästään ole siinä, että ihmiset pyritään luokittelemaan pelkästään sukupuolen perusteella johonkin valmiiseen kategoriaan (vaikka ongelma sekin on, kuten omatkin esimerkkisi hyvin osoittivat), kuin siinä, että niitä eroja katsotaan pelkästään sen oman sukupuolen näkökulmasta, ikään kuin oma sukupuoli olisi se oikea, pysyvä lähtökohta, ja “nuo, jotka eivät ole näin, ovat vääränlaisia”.
Summa summarum: Sukupuolten välillä on eroja, mitäpä siitä kiistämään. Sen sijaan binäärinen mies/nainen-jaottelu ja niiden erojen tarkastelu omalle näkökulmalleen sokeasti ovat vääriä näkökulmia.
Vaikka mies luokitteleekin naiset (tai päinvastoin) kategorisesti jonkinlaisiksi, ei se ole ongelma jos ei aseta sitä kategoriaa omansa alapuolelle.
Vt.: Ilmeisesti viranomaiset ovat kuulustelleet sinua erään mr. Buttin epämääräisen katoamisen tiimoilta. No hyvä on, minä voin todistaa, että olit täällä jotakuinkin niihin aikoihin.
Niin, joo, hierarkiapointsi. Minua kyllä vaivaa laajemmin tuo sukupuolikategorioiden ja -piirteiden epistemologia. En osaa sanoa, mitkä omista piirteistäni/tyylidispositioistani ovat naisellisia, mitkä koulutustausta johtuvia, mitkä kotitaustasta johtuvia, mitkä suoraan tietyltä kaverilta matkittuja… voin esittää (joskus aika valistuneitakin) arvauksia, mutta lopultakaan, en tiedä edes sitä, millaista on “olla nainen” tai mikä on “naisellista”. Saati sitten että uskaltaisin väittää tietäväni, millaista on “olla mies” tai mikä on “miehekästä”.
Se ainut naistutkimuksen semppa, johon olen osallistunut, oli aika tuskaannuttavan kiemurruttava. Siellä kun puhuttiin niin paljon sukupuoli-identiteetistä. Kun sitten itse on sitä mieltä, että jopa henkilöidentiteetti on ongelmallinen käsite, joskin esim. lain ja common sensen toteutumiseksi jokseenkin välttämätön, ja enintään voitaisiin puhua tietystä prosessista, henkilöllistymisestä, tai mitä kömpelöä nimeä siitä nyt sitten käyttäisikään, tuntuu loikkaus sukupuoli-identiteetin tasolle jo täysin ylihilseiseltä, noin epistemologisesti pohtien.
Erityisempi introspektio-fani kun en ole, en oikein usko, että olemme itsellemmekään läpinäkyviä. Joskus toiset näkevät paremmin, mitä teemme, miten ajattelemme. Yleensä ottaen kuitenkin toiset näkevät sen ihan saatanan huonosti. (johtuen mistä? vääristä ennakko-oletuksista? karkeista, huonosti toimivista viitekehyksistä?)
Minä olen onnistunut muodostamaan naisten ja miesten (ei-fysiologisista) eroista vain kaksi melko pätevää huomiota: miehet eivät puhuessa odota, että syntyy hetken hiljaisuus, vaan he alkavat puhua päälle silloin kun kuvittelevat toisen olevan lopettamassa vuoroaan, naiset taas eivät tee näin vaan vaativat sen hetken hiljaisuuden voidakseen alkaa sanottavansa, ja naiset välttävät puheessa konfliktia paljon halukkaammin kuin miehet. Joskus tuntuu, että jotkut miehet jopa nauttivat ilkeähköstä sanailusta, naiset yleensä eivät. No, nämäkin ovat yleensä -juttuja. Eivätkä sukupuolikeskustelun tapauksessa näytä toimivan virtuaaliavaruudessa. Paskaa lentää puolelta jos toiseltakin.
Ääh. Kunpa ihmiset muistaisivat, ettei tilastollisista yleistyksistä voi päätellä yksittäistapauksen käytöstä.
Veloena: “Kun sitten itse on sitä mieltä, että jopa henkilöidentiteetti on ongelmallinen käsite […] ja enintään voitaisiin puhua tietystä prosessista, henkilöllistymisestä, tai mitä kömpelöä nimeä siitä nyt sitten käyttäisikään, tuntuu loikkaus sukupuoli-identiteetin tasolle jo täysin ylihilseiseltä, noin epistemologisesti pohtien.”
Missä ‘minä’ alkaa ja missä se loppuu? Sinä tunnut tekstiesi perusteella tietävän, että sellainen rajanveto ei ole mahdollista, tai mahdollista se on, mutta se on aina keinotekoista. En minäkään ole koskaan oikein erityisesti kokenut olevani “mies” — tai no olen, mutta ne hetket ovat liian intiimejä täällä minun repostella, mutta siis niiden hetkien ulkopuolella en juurikaan. Minulla on tiettyjä käsityksiä siitä, mitä yleisesti pidetään miehisenä tai miehen roolina, ja jossain määrin yritän sitä myös esittää, mutta se on aina pelkkää esittämistä. Luonnostani “minä” en ole “mies” sen enempää kuin “nainenkaan”, enkä pelkästään sen takia, että mitään “minää” ei tosiasiassa ole olemassakaan.
Minä otan kieltämättä toisinaan nokkiini Panun kirjoituksista, mutta aika vahva syy siihen on se, että olen Panun kaveri. Panulla on oikeus mielipiteeseensä, mutta minä poden tiettyä moraalista dilemmaa sen kanssa, voinko tyynesti kaveereta sellaisen ihmisen kanssa, joka toivoo, että joku tietty henkilö tulee raiskatuksi ja heittelee tyynesti moisia kommentteja nettiin.
Enpä tiedä, mitä tästä tulee.
Arawn: “[…] voinko tyynesti kaveereta sellaisen ihmisen kanssa, joka toivoo, että joku tietty henkilö tulee raiskatuksi ja heittelee tyynesti moisia kommentteja nettiin.”
Ainakin se vaatii aivan helvetin kovaa itsetuntoa, että pystyy sitä kaveerausta jatkamaan, jos on sitä mieltä, että se toinen on jossain asiassa räikeästi väärässä. (Mikä puolestaan samalla kielii juuri siitä, että suhde toisen ihmisen sisäiseen ristiriitaisuuteen on vaikea.)
Ei kyse olen niinkään väärässäolemisesta vaan tuollaisesta käytöksestä. Saa se minun puolestani väärässä olla, ei se ole ongelma.
Arawn: Ok, heijastin siis omaa ajatteluani sinuun turhan ronskisti. Minä typistän käytöksenkin ihmisen ajattelusta johtuvaksi toiminnaksi.
Veloena: “Kunpa ihmiset muistaisivat, ettei tilastollisista yleistyksistä voi päätellä yksittäistapauksen käytöstä.”
Niinpä, yksilöiden vaihtelu kun on yleensä merkittävämpi tekijä kuin sukupuolierot myös perinteisesti naisellisina tai miehisinä pidettyjen ominaisuuksien kohdalla. Silti toisinaan jotkut tuntuvat olettavan, että naisena automaattisesti ymmärtäisin ja tietäisin, miten muut naiset jostakin tietystä asioista ajattelevat, tai olisin perinteisesti naisten vahvoina alueina pidettyissä asioissa miehiä parempi.
Valitettavan usein jonkinlaista stereotyyppistä käsitystä “naisellisuudesta” tai “miehisyydestä” pidetään myös tavallaan normina ja sellaisena roolimallina, jota ihmisten pitäisi noudattaa. Tässä suhteessa naisilla on ehkä kuitenkin jonkin verran helpompaa, koska yleisesti on huomattavasti hyväksytympää olla vähän “miesmäinen” nainen eli ns. poikatyttö tai “hyvä jätkä” kuin mies, joka käyttäytyy jollakin tapaa “naisellisesti”.
Panun nettikirjoittelusta kommentoin vielä sen verran, etten juuri yleisesti kaikkein kamalimpina pidetyistä jutuista oikein osaa pahastua suurelta osin sen vuoksi, että niissä usein parodioidaan tietyntyyppisten nettifeministien kirjoittelua tai käytetään perinteisen eteläpohjalaisen uhoamisen ilmaisutyyliä vähän epätyypillisessä asiayhteydessä ja luovalla tavalla. Sitä kun on pienestä asti tottunut “ne pitääs kyllä viärä saunan taa ja ampua kaikki” -tyylisiin kommentteihin, joille sitten porukalla nauretaan ja joita ei tosiaankaan tarkoiteta mitenkään tosissaan otettaviksi (pohojalaasten huumorintaju on toisinaan aika omituinen), niin ei niitä Panun “uhkailujakaan” osaa ihan vakavissaan esitettyinä pitää. Useimmiten vaan vähän naurattaa, kun monet ottaa ne aivan tosissaan (jotkut raukat ottaa nuo pohjalaisten jututkin tosissaan).
Piti tuohon edellisen kommentin alkuun laittaa Veloenalta seuraava lainaus:
“Kunpa ihmiset muistaisivat, ettei tilastollisista yleistyksistä voi päätellä yksittäistapauksen käytöstä.”
Ja koko juttua ei tietenkään ollut tarkoitus merkitä lainaukseksi (ei kannattaisi lähettää kommenttiaan liian pikaisesti tarkistamatta, mitä oikein tulikaan naputeltua).
MK: Korjasin kommenttisi tavalla, jolla ymmärsin sinun sen tarkoittaneen. En ole laittanut esikatselua tähän WordPressiin, vaikka se olisi ehdottomasti tarpeen. Itseänikin riepoo, jos kommentin joutuu lähettämään näkemättä, miltä sen pitäisi tulla näyttämään.