marginaali

Väitös musiikkiterapiasta masennuksen hoidossa

#18026. Keskiviikko, 4. toukokuuta 2011 klo 16.28.51, kirjoittanut Jani.

[FL Mar­ko Pun­ka­nen] sel­vit­tää väi­tös­kir­jas­saan masen­nuk­sen vai­ku­tus­ta musii­kin emo­tio­naa­lis­ten piir­tei­den havait­se­mi­seen sekä impro­vi­saa­tioon perus­tu­van yksi­lö­musiik­ki­te­ra­pian vai­kut­ta­vuut­ta masen­nuk­sen hoi­dos­sa. […] #

Pun­ka­sen väi­tös­tut­ki­mus on osa suu­rem­paa tut­ki­mus­han­ket­ta, jos­sa sel­vi­tet­tiin musiik­ki­te­ra­pian vai­kut­ta­vuut­ta masen­nuk­sen hoi­dos­sa. Tut­ki­mus oli satun­nais­tet­tu, kont­rol­loi­tu tut­ki­mus, jos­sa kont­rol­li­ryh­mä sai pel­käs­tään stan­dar­di­hoi­toa ja koe­ryh­mä stan­dar­di­hoi­don lisäk­si musiik­ki­te­ra­pi­aa. Tut­ki­mus osoit­ti, että lyhyen yksi­lö­musiik­ki­te­ra­pia­jak­son (20 istun­toa, 2 ker­taa vii­kos­sa) yhdis­tä­mi­nen stan­dar­di­hoi­toon paran­taa huo­mat­ta­vas­ti hoi­to­tu­lok­sia. #

– Hoi­to­vas­teen (50 % tai sitä suu­rem­pi masen­nusoi­rei­den vähe­ne­mi­nen) saa­vut­ti musiik­ki­te­ra­pi­aa saa­nei­den ryh­mäs­sä 45 % koe­hen­ki­löis­tä, kun vas­taa­va luku pelk­kää stan­dar­di­hoi­toa saa­nei­den ryh­mäs­sä oli 22 %, ker­too Pun­ka­nen. Jos näin pie­nel­lä talou­del­li­sel­la lisä­sat­sauk­sel­la saa­vu­te­taan näin pal­jon parem­pia hoi­to­tu­lok­sia, tuli­si musiik­ki­te­ra­pia ehdot­to­mas­ti liit­tää osak­si masen­nuk­sen stan­dar­di­hoi­toa, Pun­ka­nen tote­aa. #

Tut­kies­saan masen­nuk­sen vai­ku­tus­ta musii­kis­sa ilme­ne­vien emo­tio­naa­lis­ten piir­tei­den tun­nis­ta­mi­seen Pun­ka­nen havait­si, että masen­tu­neil­la koe­hen­ki­löil­lä tuli esiin sel­keä nega­tii­vi­nen pai­no­tus itsear­vioin­tis­kaa­lo­jen käy­tös­sä ver­rat­tu­na ei-masen­tu­nei­den ryh­mään. #

– Masen­tu­nut hen­ki­lö kuu­lee musii­kis­sa ole­vat tun­teet ikään kuin nega­tii­vis­ten suo­dat­ti­mien läpi. Sama ilmiö on aikai­sem­mis­sa tut­ki­muk­sis­sa tul­lut esil­le kas­vo­jen ilmei­den tun­nis­ta­mi­sen yhtey­des­sä. Tämä tut­ki­mus­tu­los tar­jo­aa mah­dol­li­suu­den uuden­lai­sen, musii­kin emo­tio­naa­lis­ten piir­tei­den havait­se­mi­seen perus­tu­van diag­nos­ti­sen mene­tel­män kehit­te­lyyn, Pun­ka­nen sel­ven­tää. […] #

Pun­ka­nen tut­ki myös musii­kis­sa ilme­ne­vien tun­tei­den pitä­mi­sar­vioi­den ero­ja masen­tu­nei­den ja ei-masen­tu­nei­den koe­hen­ki­löi­den välil­lä. Tulok­se­na oli, että masen­tu­neet koe­hen­ki­löt piti­vät mer­kit­tä­väs­ti vähem­män kor­kea-ener­gi­ses­tä ja vihai­ses­ta musii­kis­ta. #

– Tulos selit­ty­nee masen­nuk­seen liit­ty­väl­lä tun­tei­den sää­te­lyn vai­keu­del­la, joka näyt­täi­si eri­tyi­ses­ti liit­ty­vän vihan tun­tee­seen, Pun­ka­nen tote­aa. #

Jyväs­ky­län yli­opis­to: Väi­tös: 6.5. Musiik­ki­te­ra­pias­ta on iso apu masen­nuk­sen hoi­dos­sa (koros­tuk­set omia­ni) #

No joo, mut­ta kyl­lä aina­kin minä olen masen­nuk­sen olles­sa pahim­mil­laan saa­nut eni­ten voi­maa juu­ri vihai­ses­ta ja ener­gi­ses­tä musii­kis­ta. Sen pitäi­si itse asias­sa minus­ta olla ihan jär­keen­käy­pää­kin sikä­li kun masen­nus on kyt­kök­sis­sä ilmai­se­mat­to­maan vihaan, niin kuin kai aika ylei­ses­ti usko­taan. Vihai­nen musiik­ki voi tar­jo­ta sil­le sisään­päin­kään­ty­neel­le vihal­le ulos­pää­sy­tien. #

Ener­gi­se­nä pitä­mä­ni musiik­ki, jota kuun­te­len, on puo­les­taan useim­mi­ten höys­tet­ty melan­ko­lial­la, ja lisäk­si olen kuun­nel­lut noi­na syn­kim­pi­nä het­ki­nä suo­ras­taan hau­ta­jais­hen­kis­tä, ei-ener­gis­tä musiik­kia. Sii­nä­kään ei mie­les­tä­ni ole kyse sii­tä, että kuu­li­sin näis­sä kap­pa­leis­sa jotain sel­lais­ta, mitä niis­sä ei ole (“nega­tii­vis­ten suo­dat­ti­mien läpi”), vaan sii­tä, että musiik­ki ilmai­see sitä surua, joka muu­toin jäi­si ilmai­se­mat­ta ja puris­tai­si sie­lua kipeäs­ti. #

Tie­ten­kään en voi yleis­tää, ehkä­pä olen­kin vain täs­sä suh­tees­sa poik­keus. Ehkä enem­mis­tö masen­tu­neis­ta on masen­tu­nei­ta sik­si, että on kiel­tä­nyt vihan ja surun niin tiu­kas­ti, ettei sal­li sen pur­kau­tu­van edes kuun­te­le­man­sa musii­kin kaut­ta. #

Ei yleistettävän harjoittelemista vaan ehdollistuman korvaamista

#13210. Keskiviikko, 23. kesäkuuta 2010 klo 17.32.12, kirjoittanut Jani.

Nainen opettaa lasta lukemaan Oival­sin taas tänään, psy­ko­lo­gil­la. #

Yri­tin etsiä tähän arkis­tois­ta­ni mer­kin­tää, jos­sa mol­la­sin (ryhmä?)psykoterapiaa ja opus­ta, jon­ka mukaan tera­pias­sa on kyse sii­tä, että sii­nä saa “har­joi­tel­la sosi­aa­li­sia tai­to­ja tur­val­li­ses­sa ympä­ris­tös­sä” (muis­tin­va­rai­nen, yksin­ker­tais­ta­va sitaat­ti). Minus­ta se oli ihan nau­ret­ta­vaa, sil­lä en pidä miten­kään mah­dol­li­se­na sitä, että tuol­lai­ses­sa hiek­ka­laa­ti­kos­sa ope­tel­tu­ja tai­to­ja voi­si yleis­tää myö­hem­min hyö­dyn­net­tä­vik­si muu­al­la, todel­li­ses­sa ulko­maa­il­mas­sa. #

Mut­ta tänään siis oival­sin. Jos­pa kyse ei ole­kaan olen­nai­ses­ti sii­tä tai­to­jen har­joit­te­lus­ta, vaan sii­tä, että tera­pias­sa saat­taa saa­da aiem­min val­lin­neen koke­muk­sen tilal­le uuden val­lit­se­van koke­muk­sen sii­tä, kuin­ka omaan käyt­täy­ty­mi­seen suh­tau­du­taan. #

Ote­taan esi­mer­kik­si vaik­ka­pa ihmi­nen, joka on lap­suu­des­saan ehdol­lis­tu­nut näin: “jos pal­jas­tan viha­ni, minuun suh­tau­du­taan alen­tu­vas­ti, vähek­syen tai pil­kal­li­ses­ti”. Var­hai­ses­sa, oman sel­viy­ty­mi­sen­sä kan­nal­ta kriit­ti­ses­sä vuo­ro­vai­ku­tus­suh­tees­saan näin ehdol­lis­tu­nut ihmi­nen kan­taa tätä usko­mus­ta muka­naan aina, ja se värit­tää toden­nä­köi­ses­ti enin­tä osaa hänen vuo­ro­vai­ku­tus­ti­lan­teis­taan. Viha on sen­tään inhi­mil­li­nen tun­ne, ja vaik­ka sitä ei kai­kis­sa vuo­ro­vai­ku­tus­ti­lan­teis­sa esiin­tyi­si­kään, sen ilmes­ty­mis­tä ei voi enna­koi­da, joten sen mah­dol­li­suus vaa­nii kum­mi­tuk­sen lail­la aina taka­rai­vos­sa. #

Tera­pias­sa pyri­tään syr­jäyt­tä­mään tuo lap­suu­des­sa syn­ty­nyt ehdol­lis­tu­ma uudel­la koke­muk­sel­la: “minul­la on oikeus pal­jas­taa viha­ni”. Impli­siit­ti­ses­ti se sisäl­tää myös tämän aja­tuk­sen: “uskon, että jos pal­jas­tan viha­ni minul­le mer­ki­tyk­sel­li­ses­sä vuo­ro­vai­ku­tus­suh­tees­sa, sii­hen ei suh­tau­du­ta alen­tu­vas­ti, vähek­syen tai pil­kal­li­ses­ti”. #

Toi­sin sanoen ihmi­nen saat­taa vas­tai­suu­des­sa­kin tör­mä­tä aiem­min koh­ta­lok­kaan vaa­ral­li­se­na ja pelot­ta­va­na pitä­mään­sä pil­kal­li­seen suh­tau­tu­mi­seen, mut­ta ero­na aiem­paan hänel­lä on nyt apu­naan usko sii­hen, että näin ei suin­kaan tapah­du aina. Mikä tär­kein­tä, hänel­lä on joku tai joi­tain sel­lai­sia luot­to­kon­tak­te­ja, mer­ki­tyk­sel­li­siä vuo­ro­vai­ku­tus­suh­tei­ta, jois­sa hän tie­tää, että näin ei käy, vaik­ka satun­nai­sis­sa vuo­ro­vai­ku­tus­ta­pah­tu­mis­sa oli­si­kin toi­sin. #

En tie­dä voi­ko tähän ongel­maan jol­la­kul­la vie­lä lisäk­si kie­tou­tua ehdot­to­man mus­ta­val­koi­nen ajat­te­lu, eli aja­tus sii­tä, että kaik­kien vuo­ro­vai­ku­tus­suh­tei­den täy­tyi­si olla täl­lä taval­la ehdot­to­man tur­val­li­sia. Jos se on mah­dol­lis­ta, edel­lä kuvaa­ma­ni meka­nis­mi ei tie­ten­kään sel­lai­se­naan rii­tä rat­kai­se­maan ihmi­sen vuo­ro­vai­ku­tus­ti­lan­tei­siin liit­ty­viä ongel­mia. Itses­sä­ni kui­ten­kin tun­nis­tan joi­den­kin asioi­den osal­ta tuon meka­nis­min, joka suo­je­lee minua vas­toin­käy­mi­sis­sä muis­tol­la mer­ki­tyk­sel­li­sil­tä kon­tak­til­ta vas­taa­vis­sa tilan­teis­sa saa­mis­ta­ni posi­tii­vi­sis­ta koke­muk­sis­ta. #

Vajaat aikuiset

#12731. Perjantai, 30. huhtikuuta 2010 klo 10.13.39, kirjoittanut Jani.

Olen tain­nut aikai­sem­min­kin kir­joit­taa sii­tä miten haluai­sin olla aikui­nen, sisäi­ses­ti siis, en sel­lai­nen ste­reo­tyyp­pi­nen, jol­la on bei­ge jak­ku­pu­ku ja bei­ge olo­huo­ne ja astias­to, jon­ka kaik­ki osat saman­lai­sia. Mut­ta en oikeas­taan tie­dä haluan­ko, vai ajat­te­len­ko että minun kuu­luu olla. Tun­nen itse­ni val­ta­van lap­sel­li­sek­si ja osaa­mat­to­mak­si, aivan kuin minul­ta puut­tui­si jotain oleel­li­sia tai­to­ja, jot­ka kaik­ki muut osaa­vat jo lap­si­na tai vähin­tään tei­ni-iäs­sä. En kyl­lä kek­si niis­tä nyt yhtään esi­merk­kiä, muu­ta kuin ehkä kyvyn hank­kia töi­tä. Tai kyvyn hal­li­ta stres­siä. Tai sit­ten ne ovat asioi­ta, jot­ka tun­tu­vat muil­le itses­tään sel­vil­tä. Esim. työ­ka­ve­reil­la­ni kai­kil­la tun­tui ole­van käsi­tys sii­tä mis­sä ja mitä he halua­vat olla vii­den vuo­den pääs­tä. Minä vain aje­leh­din eikä minul­le ole tul­lut edes mie­leen teh­dä jotain vii­si­vuo­tis­suun­ni­tel­maa. Että muut tie­tä­vät ja osaa­vat asioi­ta, jois­ta minul­la ei ole mitään käsi­tys­tä mut­ta jot­ka ovat olen­nai­sia aikui­se­na ole­mi­ses­sa. #

Näky­mä­tön tyt­tö: Tors­tai #

Tuo tun­ne oman aikui­suu­den vaja­vuu­des­ta tun­tuu hyvin tutul­ta, ja sen täs­mäl­li­sem­pi mää­rit­te­ly edes esi­merk­kien kaut­ta on samoin minul­le han­ka­laa. “Kyky hank­kia töi­tä” soit­taa kyl­lä vah­vas­ti kel­lo­ja, vaik­ka jos ajat­te­len sitä tar­kem­min, kyse on enem­män­kin näky­mät­tö­mäs­tä muu­ris­ta, joka tun­tuu sei­so­van minun ja vaik­ka­pa sit­ten tuon töi­den hank­ki­mi­sen välis­sä. Muu­ris­sa on port­ti jon­ka ylä­puo­lel­la ole­vas­sa kyl­tis­sä lukee “vain aikui­sil­le”, enkä minä sik­si uskal­la men­nä sii­tä, sil­lä en koe itseä­ni aikui­sek­si. Vai­ku­tus on yhtä teho­kas kuin jos kyl­tis­sä luki­si “Arbeit macht frei”. #

Huo­mat­ta­vaa täs­sä on se, että minul­ta puut­tu­vat tie­tys­ti kyl­lä kaik­ki käy­tän­nön tai­dot­kin, joi­ta esi­mer­kik­si nyt sit­ten vaik­ka­pa tuo työn hank­ki­mi­nen edel­lyt­täi­si, mut­ta ne eivät ole se, mikä töi­den hake­mi­sen pää­asias­sa estäi­si, jos sel­lai­seen alkai­sin. Kyky­jä­hän voi hank­kia vain har­joit­te­le­mal­la, eikä uusien asioi­den opet­te­le­mi­nen tuo­ta minul­le vai­keuk­sia, jos haluan sitä teh­dä. Kyse ei siis vie­lä­kin tar­kem­min sanoen ole­kaan sii­tä, etten­kö uskal­tai­si men­nä tuos­ta por­tis­ta, vaan sii­tä, etten halua. #

Syyt sii­hen, etten halua, mene­vät sit­ten jo niin hen­ki­lö­koh­tai­sel­le alu­eel­le, että niis­sä vii­meis­tään poi­ken­nen var­maan­kin Näky­mät­tö­män tytön ongel­mas­ta. Olen miet­ti­nyt noi­ta syi­tä jon­kin ver­ran, mut­ten muis­taak­se­ni ole käsi­tel­lyt nii­tä mis­sään tera­pia­kes­kus­te­luis­sa. Sik­si en roh­ke­ne väit­tää käsi­tys­tä­ni niis­tä tie­dok­si, niin kuin monis­ta kes­kus­te­luis­sa käsi­tel­lyis­tä asiois­ta pys­tyn teke­mään. Se hyö­ty tera­pia­kes­kus­te­luis­ta aina­kin on siis ollut, että siel­lä saa var­muut­ta itseen­sä liit­ty­viin käsi­tyk­siin­sä. #

Teo­ria­ni mukaan sii­nä, etten halua teh­dä joi­tain asioi­ta, jot­ka miel­län aikui­suu­den ilmen­ty­mik­si, on kyse uhmas­ta. Muis­to­je­ni koke­mus­maa­il­mas­sa on kat­ke­ra tun­ne sii­tä, että minut sul­je­taan joi­den­kin asioi­den ulko­puo­lel­le sik­si, etten ole vie­lä aikui­nen (sit­ten kun kas­vat isok­si sitä ja tätä). Toi­saal­ta taas koin, että minul­ta edel­ly­te­tään aikuis­mais­ta käyt­täy­ty­mis­tä (isot pojat sitä ja tätä), joten olin kah­den vas­tak­kai­sen voi­man ris­ti­pai­nees­sa. Vaik­ka aikaa ja paik­kaa en muis­ta­kaan, niin muis­tan kyl­lä päät­tä­nee­ni, että minä en kos­kaan rupea aikui­sek­si, jos ne ovat tuol­lai­sia — jos tämän sanan oli­sin sil­loin tien­nyt — ikä­ra­sis­te­ja. #

Sik­si yli­pään­sä kaik­ki mitä tuol­loin, luul­ta­vas­ti alle kou­lui­käi­se­nä, miel­sin aikui­suu­teen kuu­lu­vak­si, muut­tui minul­le vas­ten­mie­li­sek­si. Sik­si esi­mer­kik­si sek­si on minul­le niin kovin vai­kea asia sulat­taa: aina, kun minun pitäi­si käyt­täy­tyä sek­sin suh­teen aikuis­mai­ses­ti (oli­pa se sit­ten käy­tän­nön tai puheen tasol­la), tun­nen teke­vä­ni vää­rin sitä pien­tä poi­kaa koh­taan, joka koki, että sek­si on yksi nii­tä asioi­ta, jot­ka mää­rit­te­le­vät näi­tä vit­tu­mai­sia ilkiöi­tä, joi­ta kut­su­taan aikui­sik­si. #

Tämä on siis se muu­ri, joka sei­soo myös minun ja työn­te­ke­mi­sen, ja ensi kädes­sä kaik­kien työn­te­ke­mi­sen edel­lyt­tä­mien käy­tän­nön tai­to­jen välis­sä: minä en kos­kaan halua olla yksi heis­tä, niis­tä ilkiöis­tä. #

Nobody listens to techno

#11936. Torstai, 25. helmikuuta 2010 klo 14.40.29, kirjoittanut Jani.

Rose Murphy -neidin tosielämäsaippuasarja

Rose Murp­hy -nei­din tosie­lä­mä­saip­pua­sar­ja löy­tyy sekin Live­strea­mis­tä. #

Täyt­te­lin eilen HOT-läpys­kät, joi­ta vii­mek­si sain psy­ko­lo­gil­ta koti­teh­tä­vik­si. Tyk­kään tuom­mo­sis­ta, vaik­ka nämät oli­ki vähän han­ka­lia, ku piti vas­ta­ta läh­tö­ko­has­ta “ajat­te­le ihmeen tapah­tu­neen ja kai­ken ole­van mah­dol­lis­ta”. #

Vas­tauk­sis­ta olis­ki kyl­lä tul­lu aika yks­puo­li­sia, jos tuo­ta pre­mis­siä ei olis ollu, mut­ta kir­jot­te­len niis­tä tar­kem­min sit­ten, ku nii­tä on vat­vot­tu psy­ko­lo­gil­la, ku vas­tauk­sien pitäs tul­la mahol­li­sim­man puh­taas­ti omis­ta läh­tö­ko­his­ta. Tai siis ili­man ulu­ko­puo­li­sia vai­kut­tei­ta, eihän minun läh­tö­ko­hat ole “ihme on tapah­tu­nu”. #

Vii­mein­ki heit­tä­ny lun­ta sata­mas­ta. En minä muu­ten lun­ta vas­tus­ta, mut­ta vit­tu­mais­ta pyö­räil­lä sil­lon ku ei katu­ja ole kerit­ty aura­ta. Jos vaik­ka vat­sa kes­täis tänä­hän salil­la vat­sa­li­hak­sia tehä. #

Pla­ra­sin eilen Live­strea­min sisäl­töä ja haa­lin siel­tä katel­ta­via live­ka­len­te­riin. #

Otin täs­sä Googlen syöt­teen­lu­ki­jan koke­hek­si käyt­töön, ja rupe­sin jaka­maan link­ke­jä sie­lä, ja sii­tä on tul­lu sen ver­ran luon­te­vaa, että pitää tehä valin­to­ja link­ki­pan­kin suh­teen. Niin että tie­vok­si vain, jos joku ihmet­te­lee ettei sin­ne link­ke­jä ole ilmes­ty­ny vähään aikaan. #

Muokkaukset

  1. Link­ka­sin jae­tut lin­kit. #

  2. Muok­ka­sin link­ki­pank­ki­link­kiä. #

Mielen hygienia

#11803. Keskiviikko, 17. helmikuuta 2010 klo 11.51.27, kirjoittanut Jani.

Rosmo Kävin maa­nan­tai­aa­mu­na labras­sa anta­mas­sa ver­ta, ja sain mukaa­ni rus­kean pape­ri­pus­sin, jos­sa oli koe­put­ki sekä hams­te­rin suu­hun sopi­va lusik­ka. Aivan oikein: sil­lä lusi­koi­tiin pas­kaa. Olin aikeis­sa jät­tää lusi­kal­li­se­ni labraan vie­lä sama­na päi­vä­nä, mut­ta mei­na­sin tyriä kel­lo­nai­ko­jen kans­sa ja läh­teä psy­ko­lo­gil­le kol­mek­si, vaik­ka aika oli kah­del­ta. Onnek­si hok­sin sen ajois­sa, mut­ta kui­ten­kin lii­an myö­hään keri­täk­se­ni vie­dä sen pas­ka­put­ken sin­ne labraan. Niin­pä jou­duin säi­lö­mään sitä jää­kaa­pis­sa yön yli. #

Täl­lai­nen jyr­käs­ti nor­maa­lien hygie­nia­käy­tän­tö­jen kans­sa ris­ti­rii­tai­nen asia ei voi olla vai­kut­ta­mat­ta ali­ta­jui­ses­ti. Sitä alkaa pik­ku­hil­jaa kuvi­tel­la koko kodin löyh­kää­vän, ja tun­tuu kuin se pas­ka joten­kin siel­tä koe­put­kes­ta saas­tut­tai­si koko jää­kaa­pin ja vähi­tel­len koko asun­non. Mie­tin mones­ti, että miten ihmees­sä Dah­me­rin kal­tai­set tyy­pit, jot­ka eivät ole ihan totaa­li­sen sekai­sin, sie­tä­vät sitä. #

Mei­na­sin sit­ten vie­lä seu­raa­va­na­kin päi­vä­nä tyriä kel­lo­nai­ko­jen kans­sa, kun en arvan­nut labran mene­vän kiin­ni jo kah­del­ta. Onnek­si hok­sin kui­ten­kin riit­tä­vän ajois­sa sen­kin, ja ker­ke­sin ter­veys­kes­kuk­seen ennen labran sul­ke­mis­ta. Sain­kin siel­lä sit­ten odo­tel­la “näyt­tee­ni“1 jät­tä­mis­tä kau­em­min kuin veri­ko­keen otta­mi­seen pää­se­mis­tä. #

Olin jo vähän jän­näs­sä, että jää­kö se hel­ve­tin pökä­le nyt rep­puu­ni hap­pa­ne­maan, mut­ta sain kuin sain­kin sen sit­ten jätet­tyä. Labra­jo­nos­sa olleet tei­nit vai­kut­ti­vat hiu­kan kum­mas­tu­neil­ta, kun tulin nii­den jäl­keen ja pää­sin sisään ennen nii­tä. Eivät vis­siin tien­neet, että näyt­teen jät­tä­jät prio­ri­soi­daan otat­ta­jien edel­le. Eivät­kä var­sin­kaan tien­neet mitä minul­la oli repus­sa… muha­ha­ha­HAHAHAAHAAno­niin. #

# Olen pari­na yönä nyt lyhyen ajan sisäl­lä tyt­tik­sen luo­na nuk­kues­sa­ni näh­nyt tun­keu­tu­mi­su­nia. Siis sel­lai­sia, jois­sa mur­to­var­kaat elik­kä muut ros­mot tule­vat nuk­kues­sa­ni (nuk­kues­sam­me) sisään, ja on jän­nät pai­kat. Unes­sa mie­tin, että pitäi­si­kö tees­ken­nel­lä nuk­ku­van­sa, jot­ta ne sai­si­vat teh­dä työn­sä rau­has­sa, vai pitäi­si­kö olla mies ja men­nä kolk­kaa­maan ne hen­gil­tä. #

Oli­sin var­maan­kin epäil­lyt fyy­sis­tä tun­keu­tu­mis­ta unien aiheut­ta­jak­si, mut­ta vii­meis­tä edel­li­sen näin jo kau­an ennen sitä. Sitä pait­si näen minä tuol­lai­ses­ta per­se­rei­kään tun­keu­tu­mi­ses­ta­kin unia aina tasai­sin välia­join, siis sel­lai­sia jois­sa minul­le tapah­tuu sel­lais­ta. Sen syis­tä saat­tai­si Freu­dil­la olla jokin teo­ria, mut­ta aina­kaan tie­tääk­se­ni sel­lais­ta ei minul­le ole tapah­tu­nut. #

Toi­nen epäil­ty voi­si­vat olla nuo kes­kus­te­lut psy­ko­lo­gin kans­sa, asioi­den käsit­te­lyn rivak­ka tah­ti siel­lä. Mut­ta ei se sil­ti­kään huo­les­tu­ta minua tie­dos­ta­val­la tasol­la. Kyse voi olla vain luon­nol­li­ses­ta aras­te­lus­ta, tai siis minun tapauk­ses­sa­ni yli­luon­nol­li­ses­ta. En yleen­sä soi­si umpio­ta­ni puh­kais­ta­van, mut­ta luot­ta­muk­se­ni sel­lai­sen ammat­ti­lai­siin on tähä­nas­tis­ten hyvien koke­mus­ten takia niin vank­ka, että hei­dän kans­saan olen aina val­mis teke­mään poik­keuk­sen. #

# Kuu­lin siel­lä nyt maa­nan­tai­na ensim­mäis­tä ker­taa hyväk­sy­mis- ja omis­tau­tu­mis­te­ra­piak­si2 kut­su­tus­ta suun­tauk­ses­ta, joka psy­ko­lo­gin kuvauk­sen perus­teel­la vai­kut­ti minus­ta äärim­mäi­sen mie­len­kiin­toi­sel­ta. Idea­na on suun­tauk­sen nimen mukai­ses­ti omis­tau­tua omien arvo­jen mukai­sel­le elä­mäl­le (sen rajoit­tei­den hyväk­sy­mi­sen jäl­keen). #

Kuu­los­taa siis näin typis­tet­ty­nä ihan perus-psy­ko­pu­pul­ta (psy­ko­pu­pu­ja! Hmm…), mut­ta olen itse­kin miet­ti­nyt vii­me vuo­si­na sil­loin täl­löin sitä, että haluai­sin elää enem­män sen mukaan mihin uskon. Olen vain tähän asti aja­tel­lut, ettei sel­lai­sen ympä­ril­le nyt aina­kaan voi mitään tera­pi­aa raken­taa, kos­ka sen jäl­keen­hän ihmi­set­hän saat­tai­si­vat, her­ran juma­la, olla vapai­ta! “Ei aina voi saa­da kaik­kea mitä halu­aa”, ja “mitä jos äiti­kin tekis aina niin kuin mie­li tekee, mitä jos kaik­ki oli­si­vat niin kuin huvit­taa, ei kukaan kävis töis­sä ja minä­kin söi­sin vain kark­kia makai­sin kat­to­mas­sa telk­ka­ria ja joi­sin vain kal­jaa ja kaik­ki olis ihan hun­nin­gol­la”. #

# Ja nyt: kuin­ka kei­te­tään kah­via. #

  1. Kaa­de­taan keit­ti­men säi­li­öön vet­tä. #

  2. Ote­taan van­ha suo­da­tin­pus­si purui­neen pois suo­dat­ti­mes­ta ja pan­naan tilal­le uusi. #

  3. Lada­taan uuteen suo­da­tin­pus­siin tar­vit­ta­va mää­rä kah­vin­pu­ru­ja. #

  4. Kään­ne­tään kei­tin kat­kai­si­jas­ta pääl­le. #

Huo­mio! Jokai­nen yllä lue­tel­tu vai­he on kah­vin­kei­ton onnis­tu­mi­sen kan­nal­ta tär­keä! Keit­tä­mi­nen ei siis onnis­tu esi­mer­kik­si täl­lä taval­la (kokeel­li­ses­ti todet­tu): #

  1. Kään­ne­tään kei­tin kat­kai­si­jas­ta pääl­le. #

Alaviitteet

  1. 1 Minus­ta pas­kan eufe­mi­soin­ti on koo­mis­ta, vaik­ka var­mas­ti itse­kin tur­vau­tui­sin sii­hen jos jou­tui­sin sitä työk­se­ni käsit­te­le­mään.  #

  2. 2 Arto Pie­ti­käi­nen on siir­tä­nyt sivus­ton­sa Googlen pal­ve­li­mel­le, ja iro­nis­ta kyl­lä, Googlen haku ei vie­lä tätä kir­joit­taes­sa­ni ole sii­tä tie­toi­nen.  #