Jos ei se niin jo ole, niin minus­ta sosi­aa­li­toi­mis­to sai­si kyl­lä aut­taa ihan muki­se­mat­ta lem­mik­kie­läi­men ter­vey­den­hoi­dos­ta koi­tu­vis­ta kuluis­ta sel­viä­mi­ses­sä, aina­kin sii­nä tapauk­ses­sa, että sen eläi­men omis­ta­ja on mie­len­ter­veys- tai jokin muu toi­pi­las. Lem­mik­kie­läi­men pidon tera­peut­ti­set vai­ku­tuk­set on todet­tu tut­ki­muk­sis­sa riit­tä­vän mon­ta ker­taa, jot­ta tämä on perus­tel­tua. #

Lisäk­si sen lem­mi­kin kuo­le­ma on aina kova paik­ka, mut­ta var­sin­kin se on kova paik­ka sil­loin, jos se oli­si ollut estet­tä­vis­sä, jos vain rahat oli­si­vat riit­tä­neet. Eihän mikään tue masen­tu­neen käsi­tys­tä maa­il­man epä­oi­keu­den­mu­kai­suu­des­ta ja kur­juu­des­ta niin kuin rak­kaan ystä­vän kuo­le­mi­nen ihan tur­han täh­den. #

kuva: “Very friend­ly cat”, (CC) Leo Rey­nolds #