Aina sil­loin täl­löin net­tiin kir­joit­te­le­vaan iskee kir­joi­tuk­sen (blo­gi­mer­kin­nän, kom­men­tin, säh­kö­pos­ti­vies­tin tms.) jul­kai­sun jäl­keen sel­lai­nen ihme kam­mo­ti­la, että “mitäs minä nyt sit­ten oikein lopul­ta kir­joi­tin­kaan, apua, kir­joi­tin­ko minä jotain ihan täy­sin äly­tön­tä?” Eli jos olen esi­mer­kik­si kir­joit­ta­nut näin: #

Söin tänään päi­väl­li­sek­si gril­lat­tua kanaa. #

Niin sit­ten kun olen pois­tu­nut koneen äärel­tä jon­ne­kin, sano­taan­pa esi­mer­kik­si ves­saan, niin siel­lä olles­sa sit­ten yhtäk­kiä iskee tuo kam­mo, ja sitä miet­tii, että kir­joi­tin­ko sit­ten­kin yllä­ole­van sijas­ta vaik­ka­pa näin: #

Söin tänään päi­väl­li­sek­si gril­lat­tua pik­ku­vau­vaa. #

Sit­ten täy­tyy äkkiä ravis­tel­la ja juos­ta koneel­le tar­kis­ta­maan, että mitä sitä oikein tuli kir­joi­tet­tua ja vain huo­ma­tak­seen, että kyl­lä­hän sitä sit­ten­kin oli kir­joit­ta­nut täs­mäl­leen sitä mitä oli tar­koi­tus, eikä sitä mikä jos­tain syys­tä siel­lä ves­sas­sa löi itsen­sä sen oikean muis­ti­ku­van tilal­le. #

Vie­lä pahem­pi ongel­ma tämä on sil­loin, jos heti teks­tin jul­kai­sun jäl­keen läh­tee­kin ves­san sijas­ta vaik­ka käy­mään kau­pun­gil­la, ja tuo kam­mo­ti­la iskee siel­lä olles­sa. Sil­loin sitä jou­tuu elä­mään jän­ni­tyk­ses­sä aina sii­hen saak­ka että pää­see taas kotiin ja tar­kis­ta­maan, että mitä sitä oikein tuli­kaan kir­joi­tet­tua (joka kui­ten­kin aina lopul­ta on ihan juu­ri sitä mitä piti olla­kin). #

Tai no, vaik­ka tuos­sa alus­sa puhuin net­tiin kir­joit­te­le­vis­ta noin yleen­sä, niin voi­han se tie­tys­ti olla niin­kin että minä olen ainut joka täs­tä täm­möi­ses­tä kär­sii, ette­kä te muut ikä­nä. #