Para­dok­saa­lista kyllä - elä­mäs­tään halusi kir­joit­taa sil­loin eni­ten, kun siinä oli vähi­ten sisäl­töä. […] Ehkä alan kir­joit­ta­maan taas päi­vä­kir­jaa, jos ja kun elä­mässä koh­taa suuri surku, ahdis­tus ja masen­nus. Toi­vot­ta­vasti ei aina­kaan lähiai­koina. #

Jean9 #

Jos­kus tera­piassa kun ker­roin käsi­tyk­siäni elä­mästä, se aiheutti huvit­tu­nei­suu­den ohella jol­ta­kulta kom­men­tin, että ne kuu­los­ta­vat suo­ras­taan asen­teelta. Näin ilmei­sesti ver­rat­tuna sii­hen, miten masen­tu­nei­den puheet yleensä (esi­mer­kiksi tuos­sa­kin ryh­mässä) kie­li­vät ennem­min­kin epä­rea­lis­ti­sen huo­nosta minä­ku­vasta (“minä olen huono”, “ei minulta mikään onnistu” jne.) kuin tie­dos­te­tum­malla tasolla ole­vista valin­noista. #

Joh­tuen ehkä siitä, että minulla todel­la­kin on se tietty asenne (tie­dän sen), tuon tyyp­pi­set kir­joi­tuk­set tun­tu­vat pahalta, koska niissä puo­les­taan rivien väliin kät­key­tyy se asenne, että “surku, ahdis­tus ja masen­nus” ovat jotain yli­mää­räistä, jokin oman minän ulko­puo­lelta sen nor­maa­lia toi­min­taa häi­rit­sevä tekijä, josta eroon pääs­ty­ään ihmi­nen vasta voi saada ‘Elä­män’, vas­ta­koh­tana päi­vä­kir­jan pitä­mi­selle ja muulle mini­maa­li­selle toi­min­nalle joka on mah­dol­lista1 vain masen­tu­neelle tai muista syistä fyysis-sosiaalisista2 kuvioista eris­täy­ty­välle, ja jota ei mis­sään tapauk­sessa pidä kut­sua elä­mäksi. #

Tämä puo­les­taan on tie­tysti huono asia siksi, että tuo elämä-käsite on ladattu ensin täy­teen posi­tii­vista varausta, mikä tekee siitä tavoi­tel­ta­van asian, ja taas kun jot­kin asiat jäte­tään sen käsit­teen sateen­var­jon alta pois, ovat sel­lai­sia asioita teke­vät ihmi­set luuse­reita, ‘Elä­män’ pyhästä hyvyy­destä vaille jää­jiä. Ja kuten tämän­kin kap­pa­leen kie­len kan­keu­desta voi pää­tellä, on kui­ten­kin todel­li­suu­dessa lähes mah­do­tonta vii­tata vaille jää­jien­kään toi­min­taan käyt­tä­mättä täs­mäl­leen samaa elämä-sanaa kuin mitä sen oma­hy­väi­sesti itsel­leen ja kal­tai­sil­leen omi­vat tah­toi­si­vat vain omasta toi­min­nas­taan käy­tet­tä­vän. #

Niinpä lisään­kin nyt tämän lada­tun ‘Elämä’-käsitteen boi­kot­ti­lis­tal­leni. #

Vaikka, kuten useim­milla, minul­la­kin on tarve luo­ki­tella ihmi­siä, minulla ei ole tar­vetta tehdä sitä siten, että käyt­tä­mäni nimi­tyk­set aset­tai­si­vat näitä luok­kia kes­ki­näi­seen arvo- tai val­ta­suh­tee­seen, puhu­mat­ta­kaan siitä, että raken­tai­sin luo­kit­te­luni niin hämä­rälle ja toi­saalta sää­lit­tä­väl­le­kin perus­talle kuin viri­li­teetti. #

Het­ki­nen, valeh­te­lin. On yksi poik­keus: olen val­mis mani­pu­loi­maan todel­li­suutta käsit­tei­den vää­ris­te­lyllä siltä osin, että ihmi­set, jotka teke­vät niin minkä muun tahansa ihmis­ryh­män suh­teen, ansait­se­vat itse jou­tua tasan saman mani­pu­loin­nin koh­teeksi, ja jul­mim­milla mah­dol­li­silla tavoilla. #

Para­dok­saa­lista kyllä - elä­mäs­tään halusi kir­joit­taa sil­loin eni­ten, kun siinä oli vähi­ten sisäl­töä. […] Ehkä alan kir­joit­ta­maan taas päi­vä­kir­jaa, jos ja kun elä­mässä koh­taa suuri surku, ahdis­tus ja masen­nus. Toi­vot­ta­vasti ei...