Voi vel­jet että olen­kin riip­pu­vai­nen. Päi­vä ilman Net­tiä (noh, mitä nyt kir­jas­tos­sa kävin flei­maa­mas­sa ver­kon yllä­pi­toa koneen toi­mi­mat­to­muu­des­ta) ja hypin taas ihan sei­nil­le. Tämä on se tyh­jyy­den tila, jon­ka täy­tet­tä perin­tei­nen suo­ma­lai­nen mies kaa­taa itseen­sä pul­los­ta. Tuli­si­ko­han se yhteis­kun­nal­le hal­vem­mak­si, että kai­kil­le juo­poil­le annet­tai­siin tie­to­ko­ne ja Inter­net-yhteys ja nii­den riip­pu­vuus jon­kin­lai­sel­la ehdol­lis­ta­mi­sen, tera­pian ja aivo­pe­sun ris­ti­sii­tok­sel­la siir­ret­täi­siin koh­dis­tu­vak­si sii­hen? #

Toi­saal­ta öisen kau­pun­gin valot taas kut­su­vat, mut­ta olen niin mon­ta ker­taa teh­nyt sen­kin mat­kan, että tie­dän jo hyvin, ettei siel­lä mitään loh­tua ole. #

“Because you have been down the­re Neo, you know that road, you know exact­ly whe­re it ends. And I know that’s not whe­re you want to be.” #

IMDb: Memo­rable Quo­tes from The Mat­rix #

Mikä ihme sii­nä onkin, että asu­tus­kes­kuk­set vetoa­vat minuun tähän aikaan illas­ta ja var­sin­kin yöl­lä? Tajusin juu­ri, että se ilmiö ei herän­nyt minus­sa sai­rau­den myö­tä niin kuin olin tähän asti aja­tel­lut, vaan sama pak­koa­ja­tus pyö­ri pääs­sä jo jos­kus mel­ko var­hain, nuo­re­na, olkoon­kin, että se sil­loi­nen lähin asu­tus­kes­kus oli kool­taan vain mur­to-osan nykyi­ses­tä. #

Ehkä kysees­sä on vain Äiti Luon­to, joka yrit­tää ajaa tikan­poi­kaa puu­hun eli patis­taa nuor­ta uros­ta sin­ne, mis­sä toden­nä­köi­sim­min on naa­ras­kes­kit­ty­miä. Pah, hais­ta sinä luon­toe­mo minun puo­les­ta­ni mitä ker­kiät. #

Kos­ka sen kai­puun nou­dat­ta­mi­sel­la ei ole mitään jär­jel­lis­tä syy­tä, tai rehel­li­sem­min sanot­tu­na sil­le en pys­ty mitään uskot­ta­vaa jär­keis­tet­tyä seli­tys­tä kek­si­mään, en voi siten toi­mia. Tai siis tie­tys­ti voin, ja olen toi­mi­nut­kin mon­ta ker­taa, mut­ta en halua toi­mia. Joka ker­ta kun olen toi­mi­nut, olen palan­nut kotiin entis­tä­kin apaat­ti­sem­pa­na kos­ka en ole mat­kal­la­ni sen tar­koi­tus­ta löy­tä­nyt vaan saa­nut vain tun­tea sen häpeän, mikä pel­käs­tä vais­to­toi­min­non sokeas­ta nou­dat­ta­mi­ses­ta minul­le joka ker­ta koi­tuu. En var­mas­ti kos­kaan löy­dä­kään sitä tar­koi­tus­ta tuol­ta ulkoa, kos­ka siel­lä yökau­pun­gin valois­sa­kin minä lii­kun var­jois­sa, eli vält­te­len ihmi­siä ihan kuten muu­toin­kin. #

Ja ei, rat­kai­su ei ole sekään, että läh­ti­sin toteut­ta­maan sitä luon­to­äi­din tar­koi­tus­ta tie­toi­ses­ti, eli hake­maan itsel­le­ni seu­raa. Era­koi­tu­mis­pää­tök­sen olen teh­nyt jo kau­an, kau­an sit­ten, kos­ka minul­le ihmis­seu­ras­ta aiheu­tu­va kär­si­mys on pää­sään­töi­ses­ti niin mas­sii­vis­ta, että mikä tahan­sa muu kal­pe­nee sen rin­nal­la. Psyy­ke tekee omat aiem­piin koke­muk­siin perus­tu­vat pää­tök­sen­sä, liha tot­te­lee kuria, ja ihmi­nen kär­sii valit­se­man­sa kär­si­myk­sen, mut­ta kär­si­mys­tä ei voi olla valit­se­mat­ta. #

It's sometimes just like sleeping
curling up inside my private tortures
I nestle into pain
hug suffering - caress every ache
I play dead : it stops the hurting

Björk: Play Dead #

[muok­kauk­set]
[muokkaus][klo]30.4. 0:10[/klo] Muo­toi­lin WP:lle.
[/muokkaus]
[/muokkaukset] #