“Järistysten ja hyökyaaltojen uhrien määrä kasvaa Aasiassa”
#832. Maanantai, 27. joulukuuta 2004 klo 13.56.20, kirjoittanut Jani. 2
“Aasiassa arviot kuolonuhrien määrästä kasvavat edelleen, kun järistysuhrien etsintä ja pelastustyöt jatkuvat. Kuolleita on yli 22 000 kahdeksassa maassa, jotka kärsivät Indonesiaa sunnuntaina vavisuttaneiden maanjäristysten aiheuttamista hyökyaalloista. […] Poikkeuksellisen voimakkaan 9,0 richterin järistyksen aiheuttamat hyökyaallot pyyhkäisivät rannoilta taloja, autoja ja veneitä.” #
Tiedän, tiedän: kuolleet eivät apua kaipaa, mutta kuolleiden määrällä nyt vaan tavataan mitata katastrofin laajuutta ja se kuvastaa jossain määrin myös eloonjääneiden kärsimyksen määrää, joten avustamaan, hop hop! #
Ja Yle kerjää taas ihmisiltä tarinoita: “Olitko järistysalueella? Lähetä meille tarinasi tällä lomakkeella. Laitathan mukaan nimesi ja paikkakunnan, jossa olit.” Vieläkin puistattaa, kun muistelen, miten Konginkankaan onnettomuuden uhrien omaisilta oltiin heti sairaalan pihalla nyhtämässä inhimillisiä tunteita riepoteltaviksi suorassa lähetyksessä. #
Minä sanoisin, että jos olit järistysalueella, niin älä helvetissä lähetä tarinaasi Ylelle, vaan keskity pikemminkin omaan henkiseen toipumiseesi ja pura kokemuksiasi mieluummin vaikka SPR:n sitä varten järjestämille ammattiauttajille kuin uutistoimistolle. Kyllä sen tarinan varmasti ehtii kertoa julkisesti vielä myöhemminkin, jos kriisistä toivuttuaan todella niin haluaa tehdä. #
Wikipediassa on jo todella laaja artikkeli järistyksestä jälkiseurauksineen. (via Daypop Top 40) #
[muokkaukset]
[muokkaus][klo]20:19[/klo] Lisäsin linkin Wikipediaan.[/muokkaus]
[/muokkaukset] #
Huh,
Aasian kriisin vastaanotossa on käsittämättömiä piirteitä. Ihmiset eivät näy ymmärtävän, että hyökyaallot eivät ole pyyhkineet satoja kilometrejä sisämaahan. Paremman puoliskoni vanhemmat kun ovat joulua paossa Vietnamissa, sisämaassa, ja miesparan kännykkä piippaa parin tunnin välein viestin joltain perhetutuilta: “Ovatko vanhempasi kunnossa?” Jopa miehen sisko yltyy soittamaan puolipaniikissa, kartta edessään, pohtien, voiko hyökyaalto ulottua sisämaahan saakka. (Ikään kuin se olisi tullut juuri suomalaisturisteja jahtaamaan ja ponnistelisi kovasti satoja kilometrejä vuorten ja riisivainioiden ylitse nämä saavuttaakseen…)
Kaikkein huvittavinta on, että lopulta vastailtuamme tuttavien kyselyihin jo vuorokauden ajan, tulee miehen vanhemmiltakin tekstari: “Kuulimme juuri että Sumatran lähistöllä on sattunut jokin katastrofi. Älkää huolehtiko, me olemme kunnossa.”
Tiedon liikkumisen nopeus on aika erilaista siellä ja täällä.
Aina katastrofien sattuessa pinnassa on sama kysymys: kuinka monta meidän maanmiestä siellä on mahd. loukkaantunut… se on kerta toisensa jälkeen yhtä hämmästyttävä piirre.
Veloena: “Aina katastrofien sattuessa pinnassa on sama kysymys: kuinka monta meidän maanmiestä siellä on mahd. loukkaantunut… se on kerta toisensa jälkeen yhtä hämmästyttävä piirre.”
Ja samalla pelottava. Se siis, miten samat ihmiset, jotka eivät missään nimessä tunnustaisi rasismia, ovatkin silmänräpäyksessä valmiit niputtamaan kaikki eri rotua olevat “niihin vinosilmiin”, joista ei ole niin väliä, kunhan “meikäläisiä” ei menetetty.
Kyseessä on tietenkin suojamekanismi sitä vastaan, että jos erirotuisiakin pitää ihmisinä, joutuisi yhtäkkiä käsittelemään sitä tosiasiaa, että nyt on kuollut kertarysäyksessä melkein yhtä monta ihmistä kuin suomalaisia kaatui koko talvisodassa.
(Tiedänhän minä, ettei minun sinulle näitä tarvi selittää, ja ettei niiden sanomisellani ole mitään vaikutusta siihen, että nämä käsitettäisiin, mutta tulipahan silti sanottua.)
Jos Nagasaki ja Hiroshima pommitettaisiin maan tasalle huomenna, suomalaisuutiset rupeaisivat heti ensimmäisenä tonkimaan ja raportoimaan sitä, montako suomalaista siellä sattui olemaan.