On taas se vuodenaika: nyljetyt hirvet
#1605. Lauantai, 8. lokakuuta 2005 klo 10.09.14, kirjoittanut Jani. 29
Tämä kuvamerkintä on omistettu sille teiniporukalle, joka on ihan viime päivinä havahtunut viime jouluna julkaisemani possunpääkuvan todellisuuteen ja ruvennut sen johdosta kilvan keksimään minulle uusia, hienoja nimiä. #
Joskus mietin, kuvittelevatko ihmiset lihan tulevan kaupasta. Lihatuotteiden alkuperä pitää häivyttää, ettei tule paha mieli?
Yksi kamu kertoi ystävänsä suuttuneen, kun hän kertoi lapsille (omia ja ystävän lapsia istui pöydässä), miksi possua sanotaan possuksi. Eikä hän kertonut mitenkään rumasti tai tylysti.
Myhaha, minulta olikin jäänyt nuo viimevuotiset kommentit näkemättä :D
(ja hetken myhäilyn jälkeen tajusinkin, etteivät ne kommentit olleetkaan viimevuotisia).
Hienoa tällainen tahaton viihde makaaberihkojen, mutta silti niin arkisten asioiden äärellä :)
En ole mikään metsästysintoilija, mutta sikäli täydellinen realisti, että ymmärrän syötävän lihan tulevan kuolleesta eläimestä. Ymmärrän ja hyväksyn.
Se minusta on kieroutunutta ja surullista, että sian kohtelusta tuohtunut nuori pystyy tunnonvaivoitta esittämään, että ihminen pitäisi teurastaa ja pää panna näytille nettiin. Minusta empatian eläintä kohtaan ei tulisi merkitä empatian puutetta omaa lajitoveria kohtaan.
kaura: “Lihatuotteiden alkuperä pitää häivyttää, ettei tule paha mieli?”
Sitä se vissiin on. Kun ei ole opittu sitä alkuperää, muttei ole myöskään opittu kasvissyöjäksi, pitää yrittää irrottaa se alkuperä omista toimista.
Minusta lihansyömisen vastustamista on kahdenlaista: sitä semmoista, joka perustuu niihin laskelmiin siitä, miten kasvisruoka ruokkisi maailmaa paremmin ja tasa-arvoisemmin ja sitä, joka perustuu puhtaasti siihen lihan raa’an alkuperän herättämään tunnekuohuun.
No itse asiassa on tietysti useampiakin, mutta ainakin kolmaskin vaihtoehto tulee heti mieleen: sitä, joka perustuu siihen tunnekuohuun, mutta jota perustellaan sitten noilla järkisyillä.
L.B.: Tuontyyppiset ihmiset ovat parhaita viihdyttäjiä sitä itse tietämättään. Nuoruus, oi nuoruus…
Äiti: “En ole mikään metsästysintoilija, mutta sikäli täydellinen realisti, että ymmärrän syötävän lihan tulevan kuolleesta eläimestä. Ymmärrän ja hyväksyn.”
Tässä suhteessa olemme täsmälleen samanlaisia. Minusta itsestäni tuskin olisi metsästäjäksi vaikka yrittäisin (eikä minulla ole mitään intoa tai tarvetta yrittää), mutten silti kykene tuntemaan minkäänlaista inhoreaktiota kuolleen lihan näkemistä.
“Minusta empatian eläintä kohtaan ei tulisi merkitä empatian puutetta omaa lajitoveria kohtaan.”
Se, miten tunteenomaisesti nuo jotkut näihin suhtautuvat, paljastaa minusta, että kyse on enemmänkin jonkinlaisesta muoti-ilmiöstä (meemistä) kuin aidosta empatiasta.
Sitä paitsi en kykene kunnolla ymmärtämään, että miten kuolleen lihan näkeminen tuntuu päräyttävän joidenkin empatiahermoja. Tappaminen ja satuttaminen on eri asia kuin teurastaminen ja syöminen.
On niitä fiksujakin lihansyönnin vastustajia tullut vastaan, yksi parhaista ystävistäni on kasvissyöjä, eikä hän onneksi moralisoi mulle siitä että pidän pihveistä.
Ehkä näen lihansyönnin osana ruokaketjua, enkä niinkään tunteiden ja syömisen sekoittamisena.
Hyvä keskustelunherättäjä taas Janilla.
Näillä kuvilla olet taas muistuttanut miksi en ole vuosikausiin lihaa syönyt eikä varmaan jatkossakaan tee erityisemmin mieli.
Nuo teinix-iix-ei-saa-näyttää-miten-mun-hesehampparit-tehdään- tyyppien kommentit ansaitsisivat tulla nostetuksi omaksi merkinnäkseen etteivät ne unohtuisi Marginaalin arkistoihin.
Minua taas nuo kuvat eivät hätkäytä sen enempää kuin siinä olisi perunoita jotka kasvavat lehmänpaskassa. Ruokaa mitä ruokaa.
Minä en niinkään vastusta lihansyöntiä, kuin sitä järjentöntä teollista karjataloutta. Lihansyöntiä on tullut viimeisen parin vuoden aikana vähennettyä, mutta tuskin minusta koskaan kasvissyöjää tulee: viime viikko meni miltei lihatta, mutta nyt taas söin pastaa pekonikastikkeella asiaa sen enempää ajattelematta.
Lihansyönti ei ole sairasta, vaan luonnollista. Sairasta on sen sijaan se, että ihmisten käsitys ruuan alkuperästä on hämärtynyt. (Kuten tässä on jo moneen kertaan tullut ilmi.)
Kuraattori: “On niitä fiksujakin lihansyönnin vastustajia tullut vastaan […]”
Ihan vaan täsmentääkseni, vaikka tuskin sitä tarkoititkaan, todettakoon, etten missään nimessä pidä lihansyönnin vastustamista automaattisesti merkkinä ihmisen pöljyydestä. Päin vastoin; se kielii monesti siitä, että ihminen on pohtinut maailman menoa.
Ei tosin kuitenkaan aina, kuten huomataan.
Ugus: Myös se piti tuolla jossain sanomani, mutta näköjään jäi sanomatta, että sitäkin näkökulmaa, vaikkaan en tunnetta, ymmärrän ihan tyystin, että ajatus raa’asta lihasta, eläimen luissa vielä kiinni olevasta puhumattakaan, on vastenmielinen.
Juu, taisi jäädä täsmentämättä/viittaamatta noihin iik-possun-pää valittajiin, niitä siis tarkoitin tuolla :)
Ja olen samaam mieltä, se ettei syö lihaa ei vähennä järkeä päästä, tai edes tee sitä vaikutelmaa että olisi sen tyhmempi, mutta se ettei ajattele tarpeeksi ennen pään avaamistaan, niin se tuntuu olevan seurausta pienemmästä järkimäärästä.
Joni: Näköjään näemme tällaiset kuvat täsmälleen samoin; minullekaan näissä ei ole muuta kuin käsittelemätöntä… (siis mitäs se nyt on sujuvalla suomella, ‘unprocessed’) ruokaa.
Tehotuotannon ongelmista sitten tietysti puolestaan saisi varmaan aikaan kokonaan oman pohdiskeluketjun. Itse olen asiaan sen kummemmin perehtymättömänä maallikkona sitä alkeellista mieltä, että tehokkuus ei ole mitenkään paha asia, kunhan sitä tehoa ei revitä eläinten tai äiti luonnon selkänahasta.
Ensi reaktio oli kieltämättä *hyi*. Yleisesti ottaen on epäilyttävää, miksi joku haluaa näyttää verisiä ruhoja muulle kansalle. Tälläisista kuvista tulee helposti mässäilyn maku.
Sinä taisit kuitenkin haluta herättää ajatuksia, mikä on aina hyvä. Näen nuo kuvat ennen kaikkea mahdollisuutena tutustua eläinten (ja sitä kautta ihmisenkin) anatomiaan. Opiskelujen puolesta olen saanut avata muutaman eliön - loismadoista ja hyönteisistä eläinkunnan edustajiin (esimerkiksi kettutarhalta tulleen “ylijäämäruhon”) ja mielestäni se on ollut hyödyllistä ja mielenkiintoista. Eliöiden biologian ja rakenteen tunteminen on avartanut maailmankuvaani ja saanut minut ennen kaikkea ymmärtämään ja arvostamaan elämää kaikissa muodoissaan. Kyse on syvemmästä ymmärtämyksestä kuin siitä ikuisesta ´penskat ei ymmärrä että maito tulee lehmistä´ -ongelmasta. Tarkoitan, ettei se riitä, että tietää mistä naudanliha on peräisin, vaan se pitäisi ymmärtää syvemmin. On eri asia ostaa grillattu kana kaupasta kuin saada käsiinsä itse ammuttu sorsa jolla on vielä höyhenpeite päällä. Nähdä, mikä ruumiinosa toimittaa mitäkin virkaa siiinä hienosti rakennetussa kokonaisuudessa. Kun vieläpä ymmärtää elämää solutasolta lähtien ja tiedostaa, miten uskomattoman monimutkaista elimistön toiminta on.. Siinä oon kokenut monta hiljentymisen hetkeä. Pistää perspektiivin uusiksi. Kaupunkielämä tosiaan vieraannuttaa luonnosta, ja vieraantuminen
aiheuttaa sen että varsinkin eläimiä romantisoidaan ja nostetaan jossain määrin ihmisten yläpuolelle.
Myös kasvien rakenne ja toiminta on uskomatonta. Ilman yhteyttämistä (niin perusjuttu, mutta vaatii toimiakseen kerrassaan _nerokkaan_ systeemin!) muu elämä ei olisi mahdollista. Kaikkihan sen tietää, mutta ei sitä tule ajatelleeksi. Tai ymmärtäneeksi.
Menipäs vähän kauas alkuperäisestä keskustelusta :)
Mangu: Eipä kuule mitään! Katsotaanpa, miten kauas tuosta alkuperäisestä päästään. :)
“Sinä taisit kuitenkin haluta herättää ajatuksia, mikä on aina hyvä.”
Sitä, ja toisaalta siihen oli sekoittuneena halu dokumentoida hieman sitä kulttuuria, jossa olen kasvanut. Niin ja valehtelisin, jos väittäisin, ettei tässä olisi ollut myös hippunen näiden ällötyx-teinien herättämää näyttämisenhaluakin.
“Eliöiden biologian ja rakenteen tunteminen on avartanut maailmankuvaani ja saanut minut ennen kaikkea ymmärtämään ja arvostamaan elämää kaikissa muodoissaan.”
Sitä se on tehnyt minullekin. Eikä pelkästään sellainen teknis-biologinen anatomiantuntemus, vaan sielä taustalla on varmaankin ollut juuri näiden kuvien kaltaisten näkyjen luoma, hyvin vankka tietoisuus siitä, mitä eliöiden nahkan alla oikeasti piilee.
Sitä kautta siihen eliöiden rakenteeseen on aina ollut sellainen suhde, ettei sitä osaa oikein luontevasti ajatella, miten vaikeaa joidenkin voi olla hyväksyä sitä, että eläimet - ja ihmiset niiden joukossa - ovat pohjimmiltaan lihaa ja verta.
Tämä fyysisyys, ehkä jopa raadollisuus on varmasti isolta osin vaikuttanut raadollisen tai kauniimmin sanottuna henkisen pyhyyden sijasta fyysisen pyhyyteen perustuvan maailmankuvani syntymiseen.
“On eri asia ostaa grillattu kana kaupasta kuin saada käsiinsä itse ammuttu sorsa jolla on vielä höyhenpeite päällä. Nähdä, mikä ruumiinosa toimittaa mitäkin virkaa siiinä hienosti rakennetussa kokonaisuudessa.”
Ehdottomasti! Vaikken olekaan metsästäjä, niin kalastusta minä olen harrastanut pienestä saakka ja kaloja suolistaessa sitä sai ensimmäiset jännittävät kokemukset siitä, minkälainen orgaaninen orkesteri elävän olennon sisuksissa soittelee.
“Kun vieläpä ymmärtää elämää solutasolta lähtien ja tiedostaa, miten uskomattoman monimutkaista elimistön toiminta on.. Siinä oon kokenut monta hiljentymisen hetkeä.”
Täsmälleen! Minusta on aina ollut huvittavaa se, miten monimutkaisuus on joillekin todiste jostain sen monimutkaisen perustana olevan lihan ylittävästä pyhästä, ja se sama monimutkaisuus taas minulle ja kaltaisilleni on itsessään niin vaikuttavaa, suorastaan pyhää, että se elämys tekee tarpeettomaksi kaiken sen lihan yläpuolella olevan pyhyyden olemassaolon!
“Ilman yhteyttämistä (niin perusjuttu, mutta vaatii toimiakseen kerrassaan _nerokkaan_ systeemin!) muu elämä ei olisi mahdollista. Kaikkihan sen tietää, mutta ei sitä tule ajatelleeksi. Tai ymmärtäneeksi.”
Minun tajuntani räjäyttävät kokemukset olivat varhaisella iällä kahdenlaisia. Toiset olivat siitä tietoiseksitulemista, että miten pieni ja mitätön osa koko maailmankaikkeutta ihminen on. Toiset olivat siitä tietoiseksitulemista, miten paljon valtavan monimutkaisia ja nerokkaita mekanismeja mahtuu maailmoihin, jotka ovat niin pieniä, ettei paljas ihmissilmä niitä kykene erottamaan.
“Mangu: Eipä kuule mitään! Katsotaanpa, miten kauas tuosta alkuperäisestä päästään. :)”
Kau äh.
Ymmärrän kyllä, miten moinen ärsytysreaktio teinixien muotihössötykseen on saattanut syntyä. En silti ole vakuuttunut että tämä on paras tapa saada heidät kuuntelemaan mielipiteitäsi :D No, siedätyshoitoa..
“Eikä pelkästään sellainen teknis-biologinen anatomiantuntemus, vaan sielä taustalla on varmaankin ollut juuri näiden kuvien kaltaisten näkyjen luoma, hyvin vankka tietoisuus siitä, mitä eliöiden nahkan alla oikeasti piilee.”
Totta, on mahdotonta yrittää kuvitella miten vaikkapa elimistöä niin sulavasti liikuttava lihaksisto on rakentunut (ja miten se todella toimii), ellei ole nähnyt sitä omin silmin. Mikroskooppikuvista lähtien. Jo yksittäisen solun rakenne on käsittämättömän monimuotoinen. Katsotaan vaikkapa yksisoluisia eliöitä, joilla ei siis ole elimistöä. Niiden “elimistön” korvavat soluelimet, jotka muistuttavat toiminnaltaan hämmästyttävän paljon elimistön rakenteita. Ja osa samoista rakenteista on ns. kehittyneemmilläkin lajeilla - joka solussa.
Pelkästään yhden proteiinin syntyminen DNA:sta kopioitumalla on todella monivaiheinen prosessi, puhumattakaan sen syntymisen säätelystä. Solussa jokainen rinnakkainen prosessi vaikuttaa toiseen toimintaan, oli se sitten proteiinien tuottamista, hiilihydraattien pilkkomista energiaksi tai päinvastoin varastoimista energiaksi (sama lähtötuote, eri lopputuote tarpeen mukaan). Varsinaisia tiedon valtateitä! Ja käsittämättömintä on se, että jokaikinen prosessi on käynnissä juuri ja ainoastaan, koska ei ole muuta vaihtoehtoa. Ei ole mitään suurempaa ulkopuolista voimaa, joka esimerkiksi laittaa solun tuottamaan tiettyä proteiinia: kaikki riippuu ympärillä vallitsevista
olosuhteista jotka pakottavat juuri sen (ja miljoonat muut yhtä aikaa tapahtuvat toiminnot) menenään eteenpäin juuri sillä tavalla. Kaikessa on kyse siitä, mikä on energeettisesti edullisinta. Se ajaa jokaista yksittäistä toimintoa eteenpäin. Monimutkaista asiasta tekee se, että useimmat toiminnot vaativat sen verran energiaa, että normaalitilassa toiminto ei olisi energeettisesti edullisinta. Sitä varten soluille on kehittynyt mekanismeja, joiden avulla luodaan ympäristö jossa vaadittava (solun toiminnan kannalta välttämätön) toiminto saadaan käynnistettyä. Juuri se tekee elämästä ihmeellistä. Kaoottinen järjestelmällisyys. Niinkuin kaikki olisi suunniteltua, vaikka todellisuudessa joka ikinen kuvaamani toiminto on syntynyt sattumanvaraisesti. Olen opiskellut alaa viisi vuotta, enkä vieläkään pääse yli tuon tajuamani asian ihmeellisyydestä.
Sama voidaan laajentaa solun sisältä solujen väliseen vuorovaikutukseen ja edelleen kudosten ja elimien sekä elimistön toimintaan. En pysty edes kunnolla käsittämään, miten monimutkaiset säätelyjärjestelmät kaikkea sitä pitävät yllä. Veri virtaa, koska ..sen on pakko. Sydän laittaa sen liikkeelle. Mikä sydäntä liikuttaa, hermoston lähettämät rytmikkäät sähköimpulssit, no mikä saa hermoston toimimaan siten? Yksittäiset solut reagoivat ympäröiviin olosuhteisiin ärtymällä (hermoimpulssi) ja se etenee seuraavaa hermosolua pitkin. Mikä luo ympäröivät olosuhteet, joihin hermoimpulssit reagoivat? Jokainen solu tuottaa ympärilleen kudoshormoneja, proteiineja, ne säätelevät ionitasapainoa sisällään ja ulkopuolella, mitä eliö syö ja sitä kautta saa elimistöönsä.. (Tämän jälkeen turha sanoa, ettei sillä ole väliä mitä syö ;) )
Niin, tällaisia ajatuksia se biokemian lukeminen ja eläinten (ja kasvien ja yksisoluisten jne..) näkeminen sekä siihen liitetty ajatustyö on saanut aikaan. Järjetöntä miten monimuotoista elämästä on tullut. Kaikesta orgaanisesta. On se evoluutio vaan aika veijari..
Tästä tulee pitkä kommentti.
“Tämä fyysisyys, ehkä jopa raadollisuus on varmasti isolta osin vaikuttanut raadollisen tai kauniimmin sanottuna henkisen pyhyyden sijasta fyysisen pyhyyteen perustuvan maailmankuvani syntymiseen.”
“Minusta on aina ollut huvittavaa se, miten monimutkaisuus on joillekin todiste jostain sen monimutkaisen perustana olevan lihan ylittävästä pyhästä, ja se sama monimutkaisuus taas minulle ja kaltaisilleni on itsessään niin vaikuttavaa, suorastaan pyhää, että se elämys tekee tarpeettomaksi kaiken sen lihan yläpuolella olevan pyhyyden olemassaolon!”
Olen pitkälti samoilla linjoilla. Tosin, eiväthän nuo vaihtoehdot välttämättä toisiaan pois sulje. Sielu painaa 21 grammaa ;)
Eli on monia asioita, jotka on vaikea luonnontieteellisellä näkemyksellä selittää. Toki on todennäköistä että on olemisen tasoja, joista emme vain ole tietoisia, esimerkiksi kvanttifysiikka on erittäin mielenkiintoista ja ajatuksia herättävää. Kun mennään tarpeeksi pieniin asioihin, tapahtuu kummia. Eri luonnonlait pätevät ja moni vastakkainen asia voi olla yhtä aikaa totta. Tms. ei siitä enempää, kun en ole lukenut enkä tuon tarkemmin tiedä aiheesta. Siinäpä olisi seuraava itsensä sivistämisen paikka!
“..eliöiden rakenteeseen on aina ollut sellainen suhde, ettei sitä osaa oikein luontevasti ajatella, miten vaikeaa joidenkin voi olla hyväksyä sitä, että eläimet - ja ihmiset niiden joukossa - ovat pohjimmiltaan lihaa ja verta.”
Mielestäni kyseessä on se iänikuinen juttu, jota voidaan kutsua asenteellisesti luonnosta vieraantumiseksi tai objektiivisemmin kulttuurievoluutioksi. Jossain vaiheessa olemme alkaneet elää yhä enemmän luomassamme maailmassa, kulttuureissa. Eli yksilön kannalta katsottuna unelmissa, uskotelmissa, harhoissa, normien mukaan, sosiaalista elämää jne. Hyvin pitkälti (useimpien) toimintaa ja sitä kautta myös ajatusmaailmaa ohjaa se, mikä on normaalia. Miksi pysähtyä miettimään pidemmälle joitakin jokapaiväisestä elämästä täysin irrallaan olevia asioita - helpommallakin pääsee. Arvostusta saa jo sillä, kun opettelee toimimaan mahdollisimman samankaltaisesti muiden kanssa. Kaikkea tuota kutsuisin kulttuurievoluutioksi. Ja se on suurelta osin irrallaan “perinteisestä” evoluutiosta. Onko se paha? Se vain on. Näinkin pärjää.
Meni se, todella kauas.
Hieno kuvasarja ja kotimaista ruokaa :)
Johan tässä vesi herahti kielelle!
Lihatuotteiden alkuperä pitää häivyttää, ettei tule paha mieli?
Aika hyvinhän siinä nykyään on onnistuttukin kun kaikki myydään niin valmiina ettei possua erota kalasta; edes maun perusteella.
Itselleni metsästyksen aloittaminen teki ruuasta vieläkin arvokkaampaa kuin se aikaisemmin oli. Kun on itse elävän olennon tappanut se tulee myös syötyä kunnioitusta tuntien. Samalla muistuu mieleen, että samoin pitää arvostaa sitä kaupan sikanautajauhelihaakin.
Mangu: “Järjetöntä miten monimuotoista elämästä on tullut. Kaikesta orgaanisesta. On se evoluutio vaan aika veijari..”
Minusta on hämmästyttävää se, miten samat perusrakenteet ovat taipuneet siihen monimuotoisuuteen. Jos massatuhoja ei olisi tapahtunut, elämä olisi periaatteessa varmasti vielä nykyistäkin monimuotoisempaa, sillä niitä perustalla olevia rakenteitakin olisi monia erilaisia (kambrikauden räjähdyksen tuottamista kummajaisista alkaen).
“Tästä tulee pitkä kommentti.”
Taisit tehdä ennätyksen, ja hienoa, että se tapahtui näinkin mielenkiintoisen aiheen ollessa käsillä!
“Tosin, eiväthän nuo vaihtoehdot välttämättä toisiaan pois sulje. Sielu painaa 21 grammaa ;)”
Eivät toki sulje. Tämä jumalaton selitysmaailmani vain tekee jumalalliset selitysmallit minulle täysin tarpeettomiksi… tai ei tarpeettomiksi (jumalankaltaisiin voimiin uskominen olisi lohdullista), mutta yliluonnolliseen turvautuvat mallit kalpenevat selitysvoimaisuudessaan näiden falsifioitavien mallien rinnalla.
“Eli on monia asioita, jotka on vaikea luonnontieteellisellä näkemyksellä selittää.”
On toki. Paljon sellaisiakin, joiden selittämisessä luonnontieteellisyys on parasta heittää suoraan romukoppaan. Lähinnä ne koskevat ihmisen ajattelua, filosofiaa ja sen sellaista. Mutta vaikka luonnontieteellisyys ei toimisikaan niin tieteellisyyttä on turha hyljeksiä, paitsi käytännön elämässä toisinaan ja taiteessa.
“Toki on todennäköistä että on olemisen tasoja, joista emme vain ole tietoisia, esimerkiksi kvanttifysiikka on erittäin mielenkiintoista ja ajatuksia herättävää.”
Ei vain todennäköistä vaan varmaa, vaikka tarkoititkin ehkä tietoisuudella jotain muuta kuin mitä minä ajattelen. Mikäli tarkoitit vain, että on olemassa jotain, minkä olemassaoloa emme tiedä, niin sen määrän arviointi voi olla turhaa, mutta sillä ei oikeastaan minun mielestäni pitäisi olla mitään vaikutusta. Yliluonnolliset voimat, jotka joutuvat piileskelemään inhimillisen tietoisuuden rajojen ulkopuolella eivät minusta ansaitse kenenkään uskoa, palvonnasta puhumattakaan.
“Kun mennään tarpeeksi pieniin asioihin, tapahtuu kummia.”
Siihenhän, että inhimillisen arkikokemuksen ulkopuolella olevien asioiden käsittäminen on ihmiselle tunteen tasolla lähes mahdotonta ja järjen tasolla sen takia vaikeaa sekin, ei tarvita edes kvanttimekaniikkaa - ei itse asiassa edes suhteellisuusteoriaa, jota ensin ajattelin; pelkkä newtonilainen fysiikkakin käsittelee kappaleita sellaisina, kuin ne eivät yleensä käyttäydy arjessa. Jos kykenet palauttamaan mieleen ajatusmaailmasi ennen yläasteen fysiikanopintoja, niin kappaleet olivat joko pysähdyksissä tai jatkoivat liikettään vain hidastuakseen ja sitten pysähtyäkseen, eivätkä suinkaan jatkaneet sitä liikettä loputtomiin.
Schrodingerin kissan kaltaisia jänskiä juttuja saadaan kehitettyä, kun mikrotason ilmiöt tuodaan keinotekoisesti makrotasolle, mutta niissäkään ei ole yliluonnollisille ilmiöille mitään piilopaikkaa. Niidenkin ihmeellisyys päin vastoin vain tuhoutuu sillä, että se selitetään yliluonnollisella.
“Eri luonnonlait pätevät ja moni vastakkainen asia voi olla yhtä aikaa totta.”
Kolmannen poissuljetun pätemättömyyden soveltamista kvantti-ilmiöiden ulkopuolelle pitäisi minusta itse asiassa tutkia enemmän. Olen sitä mieltä, että vaikka se, että asioiden oletetaan olevan joko tosia tai epätosia, onkin hyödyllistä monesti, siitä luopumalla voitaisiin ehkä saavuttaa paljon nykyistä täsmällisempiä tieteellisiä tuloksia. Asiat kun eivät oikeasti (sic!) ole joko-tai, tai ainakin ovat sitä hyvin harvoin.
“Tms. ei siitä enempää, kun en ole lukenut enkä tuon tarkemmin tiedä aiheesta. Siinäpä olisi seuraava itsensä sivistämisen paikka!”
Täytynee korostaa, etten minäkään ole näitä missään opiskellut (en edes tuota biologiaa, niin kuin sinä) lukion jälkeen vaan olenpahan vaan mielenkiinnosta ahminut kaikenlaista asiaankuuluvaa kirjallisuutta. Suosittelen vahvasti kvanttimekaniikan maailmaan tutustumista! Väitän, että niihin ilmiöihin on mahdollista päästä sisälle ymmärtämättä niihin liittyvää matematiikkaa. Ainakin minä olen onnistunut sivuuttamaan sen melkeinpä kokonaan.
-C-: Mikään ei voita riistan makua!
/mek: Jotenkin tuli mieleeni tämä Matrix-sitaatti:
Olen kuullut tai lukenut tuosta metsästäjän kunnioituksesta itse saalistettua ruokaa kohtaan. Jos jotain, niin sen haluaisin metsästyksestä kokea.
“Minusta on hämmästyttävää se, miten samat perusrakenteet ovat taipuneet siihen monimuotoisuuteen.”
Nimenomaan! Ja toisaalta myöskin niin päin, että samoja toimintoja ylläpitämään on kehittynyt niinkin erilaisia systeemejä. Systeemejä, joiden funktio on sama, mutta toimintaperiaate hyvinkin erilainen. Esimerkiksi ruuansulatuskanavan toiminnassa löytyy kaikenlaisia ihmeellisyyksiä tarkasteltaessa “alemmista” eliölajeista aina “ylempiin” asti. Yksisoluisella lattanalla on ruuansulatuskanavan kaltainen soluelin (niin tosiaan yksisoluisella, eli solun sisällä). Ravut eivät jauha ruokaa suussaan, vaan niillä on tarkoitukseen kehittynyt lihaksikas mahamylly, linnuilla vastaavasti kivipiira, joka on taas toimintaperiaatteeltaan erilainen vaikka funktio on sama. Ja joka lajilla sille kehittynyt systeemi on toiminnallisesti paras mahdollinen. Haha.
“Jos massatuhoja ei olisi tapahtunut, elämä olisi periaatteessa varmasti vielä nykyistäkin monimuotoisempaa, sillä niitä perustalla olevia rakenteitakin olisi monia erilaisia (kambrikauden räjähdyksen tuottamista kummajaisista alkaen).”
Niin.. Mielenkiintoinen ajatus. Varmaankin olisi kehittynyt hyvinkin erilaisia lajeja kuin nyt on, mutta eri asia on, miten moni niistä olisi selvinnyt valintapaineessa. Tähän pohdintaan tarvittaisiin ekologia, jolla voisi olla syvällisempi näkemys siitä, miten lajien olemassaolo nivoutuu yhteen. Käsitykseni on, että ekologisia lokeroita on rajallinen määrä, ja jos yksi laji väistyy, toinen kehittyy siihen suuntaan että voi ottaa sen paikan. Voisiko uusia ekologisia lokeroita syntyä - tai olisiko niitä syntynyt jos kambrikauden kummajaiset eivät olisi kuolleet sukupuuttoon - ehkä.
Tuota kautta pistää mietityttämään nykyinen kiihtyvä lajien sukupuuttoon kuoleminen joka joidenkin arvioiden mukaan on nopeinta, mitä tähän asti on nähty. Millaiseksi me muovaamme olosuhteita planeetallamme? Mitä kaikkea jää kehittymättä sen vuoksi, että jotkin lajit kuolevat sukupuuttoon nyt?
““Tosin, eiväthän nuo vaihtoehdot välttämättä toisiaan pois sulje. Sielu painaa 21 grammaa ;)”
Eivät toki sulje. Tämä jumalaton selitysmaailmani vain tekee jumalalliset selitysmallit minulle täysin tarpeettomiksi… tai ei tarpeettomiksi (jumalankaltaisiin voimiin uskominen olisi lohdullista), mutta yliluonnolliseen turvautuvat mallit kalpenevat selitysvoimaisuudessaan näiden falsifioitavien mallien rinnalla.”
En tarkoittanut kommentillani sitä, että se mikä tällä hetkellä ei ole selitettävissä tieteen avulla, tulisi selittää jollakin jumalaisella. Päinvastoin, tarkoitin nimenomaan että monet asiat jotka nyt tuntuvat selittämättömiltä (kuten se, että ruumiin paino kevenee ihmisen kuollessa keskimäärin 21 grammalla) voivat hyvinkin saada selityksensä tieteen edistyessä. Tähän viittasin toteamalla, että voi olla sellaisia olemisen tasoja, joista emme vain ole vielä tietoisia. Tautien syntyminen on selitetty yliluonnollisella tai sen on ajateltu olevan jumalainen rangaistus ennen kuin bakteerien ja virusten olemassaolosta tiedettiin. Milläköhän perusteella me nyt tiedämme kaiken olemassaolevan :D
Siksi on minusta vastuutonta, että tiedemaailmassa kielletään monien “yliluonnollisten” tai “paranormaalien” ilmiöiden olemassaolo ja lakaistaan ne maton alle, pois silmistä ja mielistä. Tarkoitan vain sitä, että monia selittämättömiä asioita voisi olla erittäin mielenkiintoista tutkia. Kenties voisimme taas saada mahdollisuuden laajentaa maailmankuvaamme.
“Yliluonnolliset voimat, jotka joutuvat piileskelemään inhimillisen tietoisuuden rajojen ulkopuolella eivät minusta ansaitse kenenkään uskoa, palvonnasta puhumattakaan.”
Olen samaa mieltä. Silti jätän kieltämättä, etteikö jokin jumala tai sen kaltainen voima voisi olla olemassa. (En ehkä usko siihen, mutten kielläkään.) Tämä ei ole ristiriitaista, sillä en ajattele mitään “yliluonnollista” olevan. Entä jos kaikki tämä “yliluonnollinen” onkin selitettävissä? Jos myös jumala on selitettävissä? Eikö se olisi loogisempaa kuin se, että osa asioista on selitettävissä ja osa, hupsista vain, ei olekaan.
Tai sitten olemme tulkinneet kaiken väärin. Luonnonlaitkin ovat selityksiä, approksimaatioita.
Uskon ainoa peruste on usko itse. Yhtä lailla voin väittää olevani maailman paras kaikessa koska minä sanon niin. Jos et usko, oot ihan tyhmä.
“Schrodingerin kissan kaltaisia jänskiä juttuja saadaan kehitettyä, kun mikrotason ilmiöt tuodaan keinotekoisesti makrotasolle, mutta niissäkään ei ole yliluonnollisille ilmiöille mitään piilopaikkaa. Niidenkin ihmeellisyys päin vastoin vain tuhoutuu sillä, että se selitetään yliluonnollisella.”
Juuri sama esimerkki minulla oli mielessä! Juuri tästä puhuin myös aikaisemmassa tekstissä sekä yllä!
“Olen sitä mieltä, että vaikka se, että asioiden oletetaan olevan joko tosia tai epätosia, onkin hyödyllistä monesti, siitä luopumalla voitaisiin ehkä saavuttaa paljon nykyistä täsmällisempiä tieteellisiä tuloksia. Asiat kun eivät oikeasti (sic!) ole joko-tai, tai ainakin ovat sitä hyvin harvoin.”
Totta, puhumme samasta asiasta. Luonnontieteiden teoriat ovat yksinkertaistuksia, karsittuja selityksiä joiden avulla voimme hahmottaa ilmiöitä. Ikäänkuin työkaluja. Mutta eivät välttämättä totuuksia. Ja sinne väleihin jää tilaa “yliluonnolliselle” :D
“Suosittelen vahvasti kvanttimekaniikan maailmaan tutustumista! Väitän, että niihin ilmiöihin on mahdollista päästä sisälle ymmärtämättä niihin liittyvää matematiikkaa. Ainakin minä olen onnistunut sivuuttamaan sen melkeinpä kokonaan.”
Kovasti on tarkoitus. Kun vain saisi ensin tuon pikku pikku gradun alta pois ;)
Mangu: “Niin.. Mielenkiintoinen ajatus[: jos massatuhoja ei olisi tapahtunut]. Varmaankin olisi kehittynyt hyvinkin erilaisia lajeja kuin nyt on, mutta eri asia on, miten moni niistä olisi selvinnyt valintapaineessa.”
Ilman muuta. Koko ajatus onkin sen verran iso mielikuvitusleikki että ainakaan minun kyvyilläni sen vieminen tuon pidemmälle ei kannata. Jos massatuhoja ei olisi tapahtunut, maailma ei olisi tämä maailma, jonka tunnemme, joten siitä on hyvin vaikea sanoa mitään.
“Tuota kautta pistää mietityttämään nykyinen kiihtyvä lajien sukupuuttoon kuoleminen joka joidenkin arvioiden mukaan on nopeinta, mitä tähän asti on nähty. Millaiseksi me muovaamme olosuhteita planeetallamme? Mitä kaikkea jää kehittymättä sen vuoksi, että jotkin lajit kuolevat sukupuuttoon nyt?”
Näissä “ihmisen vastuu” -asioissa minun ajatteluni kompastuu aina paradoksiin. Nimittäin jos ihminen on osa luontoa, ihan niin kuin ajattelen, ei käsillä oleva kuudes massasukupuutto ole sen luonnottomampi ilmiö kuin muutkaan. Jos kuitenkin sen lausuu tällä tavalla ääneen, ja olettaa, että sillä perusteella ihmiskunta vapauttaa itsensä vastuusta eli ei enää piittaa lajien hävittämisestä sukupuuttoon, kyse ei ole vain massasukupuutosta vaan myös lajitason itsemurhasta.
Luulen, että tie ulos tästä paradoksista löytyy sitä kautta, että kaikkia maailman ihmisiä ei koskaan saada yhtämielisiksi yhdestäkään asiasta, ja niinkin monimutkainen asia kuin tämä on, ei ole kuviteltavissa saavutettavan edes enemmistön yksimielisyyttä, vaan vastuuta korostavat voimat pitävät huolen siitä, ettei ihmiskunta koskaan tällä tavalla huomaa olevansa osa asioiden luonnollista järjestystä. Paradoksaalista sekin, sillä nämä ‘vastuuta korostavat voimat’ ovat tyypillisesti ympäristöasialiikkeet, jotka nimenomaan pyrkivät korostamaan sitä, että ihminen on osa luontoa.
“Päinvastoin, tarkoitin nimenomaan että monet asiat jotka nyt tuntuvat selittämättömiltä […] voivat hyvinkin saada selityksensä tieteen edistyessä. […]
Siksi on minusta vastuutonta, että tiedemaailmassa kielletään monien “yliluonnollisten” tai “paranormaalien” ilmiöiden olemassaolo ja lakaistaan ne maton alle, pois silmistä ja mielistä. Tarkoitan vain sitä, että monia selittämättömiä asioita voisi olla erittäin mielenkiintoista tutkia.”
Ahaa, no nyt ymmärrän.
Luulen, että siinä halussa vaieta näistä ilmiöistä on kyse siitä, että jo pelkästään siinä, että niihin kiinnitetään huomiota ja niitä aletaan tutkia, ne saavat enemmän uskottavuutta ja huomiota kuin mitä ne useimpien tieteeseen maailmankuvansa perustavien mielestä ansaitsevat.
Olen itsekin jossain määrin tällä kannalla enkä tästä syystä (heikkohermoisuuteni ohella) ikinä lähtisi esimerkiksi mihinkään “evoluutiosta” väittelemiseen keskittyviin uutisryhmiin, koska jos ihminen ei käsitä niin se ei sitten vaan käsitä. Siinä ei auta, vaikka minä kuinka selittäisin; kaikki tarvittava tieto on saatavilla “tuolla ulkona”, alan kirjallisuudesta, eikä sitä tietoa voi toisen päähän väkisin ammentaa.
Mielestäni jonkin niinsanotusti yliluonnollisen tutkiminen on yleensä virhe sen takia, että siinä tutkimuksen takia on lähes pakko tarttua käsitteisiin, jotka ovat syntyneet, kasvaneet ja kehittyneet osin tai kokonaan tieteellisen käsitemaailman ulkopuolella. Siksi niiden ottamisessa tutkimuksen käsitteiksi sellaisinaan tapahtuu se, että niille käsitteille annetaan yhtäkkiä eräänlainen hyväksyttävyyden leima ilman minkäänlaisia meriittejä, mikä ainakin minusta on jollain tapaa irvokasta, salakavalaa.
Tutkimuksen voisi tietysti ehkä tehdä kiertäen, välttäen käyttämästä “haamujen” tai “henkien” kaltaisia sanoja, mutta ilmiöt olisivat kuitenkin samoja, jolloin sama varteenotettavuuden leiman tarttuminen liittyisi niihin.
Muistaakseni ainakin aiemmin puhuttiin ufotutkimuksesta, joka ei tutki tunnistamattomia lentäviä kohteita vaan ihmisten kertomuksia näistä. Se kuulostaisi minusta sosiologisesti mielekkäältä tutkimukselta (vaikka Skepsis kyllä luokittelisi molemmat ufologia-nimisen pseudotieteen nimen alle) ja siinä on minusta tapa, jolla “yliluonnollisia ilmiöitä” pitäisi lähteä tutkimaan, jos jotenkin; vasta tällaisen metatutkimuksen kautta voitaisiin luoda käsitteistö, jota minusta tarvittaisiin varsinaisen tutkimuksen tekemisessä sitten joskus, jos se tämän tutkimuksen perusteella katsottaisiin aiheelliseksi.
“Silti jätän kieltämättä, etteikö jokin jumala tai sen kaltainen voima voisi olla olemassa. […] Tämä ei ole ristiriitaista, sillä en ajattele mitään “yliluonnollista” olevan. Entä jos kaikki tämä “yliluonnollinen” onkin selitettävissä? Jos myös jumala on selitettävissä?”
Jumalahan on täysin selitettävissä, mutta se selitys vain käsittelee jumalaa ihmisten käyttämänä sanana ja käsitteenä. :)
Luulen kuitenkin ymmärtäväni, mitä tarkoitat, enkä tietenkään voi väittää, että olet väärässä, vaikkakin pidän täysin luonnonlakien puitteissa toimivaa jumalaa epäromanttisuutensa ohella äärimmäisen epätodennäköisenä.
Erittäin opettavainen kuvasarja. Eihän kukaan oikeasti usko, että metsässä juoksee purkkihirveä tai että jouluna syödään kinkkua, jonka alkuperä kielletään täysin?
Ruokien alkuperä hämärtyy valitettavan monella näin einesten aikana. Puolivalmisteet helpottavat elämää, mutta ei niistä ole raavaalle miehelle ruoaksi.
Elämä on.… opettavaista.
Eineksilläkin pysyy hengissä, mutta, enkä olisi ikinä uskonut tätä sanovani, kyllä oikea ruoka on aina oikeaa ruokaa.
Onneksi Olkoon metsastajille!!! Upeaa LIHAA siina roikkuu,tamahan on sita KAIKKEIN luomu kun lihassa voi olla.Me mennaan vasta 22 Loka-30 LokaK.toinen sesonki kivaarille.Peura + paikallinen Saksanhirvi.Karhu,ostetaan lupa etta voi metsastaa silti hirvea,porukassa kun ollaan,koko,5,kaikilla lupa either-sex hirvelle,karhun kaato ei kovasti kiinnosta koska liha ei kovin hyvaa syotavaa.Kaikki syodaan mita kaadetaan.Nam, Nam.
Syksy on mukavaa aikaa !!!
Edit: Siirsin tämän kommentin ilmeisesti tarkoitettuun paikkaan. -Jani
Onnittelut metsästäjille välitetään! Eilen oli muuten tämän syksyn viimeinen luvallinen hirvi (vasa) kaatunut.
Jani:“Luulen, että siinä halussa vaieta näistä ilmiöistä on kyse siitä, että jo pelkästään siinä, että niihin kiinnitetään huomiota ja niitä aletaan tutkia, ne saavat enemmän uskottavuutta ja huomiota kuin mitä ne useimpien tieteeseen maailmankuvansa perustavien mielestä ansaitsevat.”
Juu, no okei, tästä syntyy kehäpäätelmä: jos omaa tieteellisen maailmankuvan, on sitä mieltä että ns. selittämättömiä asioita ei ole olemassa. Silloin voi joko a) kieltää kyseisen asian olemassaolon tai b) yrittää todistaa sen olemassaolon/sen ettei sitä ole olemassa. Ensimmäisellä vaihtoehdolla on sama totuusarvo kuin uskolla jumalaan: se on näin, kun minä sanon niin. Toisen vaihtoehdon ongelma on se, että jonkin asian olemassa olemattomuutta on mahdotonta todistaa täysin aukottomasti. Aina jää se vaihtoehto että jokin seikka on vain jäänyt huomiotta. Esimerkiksi, voimme kaikella järjellä ja intuitiolla ajatellen olla melkoisen varmoja, että vaaleanpunaisia elefantteja ei ole olemassa, mutta mitenkäs sen todistat.
Voidaan kuitenkin todistaa, että erittäin suurella todennäköisyydellä voidaan luottaa siihen, että vaaleanpunaisia elefantteja ei ole olemassa, mm. empiiriset havainnot niistä puuttuvat (kukaan ei ole koskaan nähnyt niitä tai ainakaan voi esittää todisteita siitä), mitkään todisteet eivät viittaa siihen suuntaan että niitä olisi olemassa.
Mielestäni jälkimmäinen vaihtoehto on ainut oikea tapa suhtautua ongelmiin, jos tieteilijäksi itseään kutsuu. Siksi on väärin sivuuttaa asioita uhraamatta niille ajatustakaan, tai pitää jotakin lähtökohtaisesti vääränä tietona ennen kuin on edes tarkastellut sitä useammalta kantilta.
“Mielestäni jonkin niinsanotusti yliluonnollisen tutkiminen on yleensä virhe sen takia, että siinä tutkimuksen takia on lähes pakko tarttua käsitteisiin, jotka ovat syntyneet, kasvaneet ja kehittyneet osin tai kokonaan tieteellisen käsitemaailman ulkopuolella. Siksi niiden ottamisessa tutkimuksen käsitteiksi sellaisinaan tapahtuu se, että niille käsitteille annetaan yhtäkkiä eräänlainen hyväksyttävyyden leima ilman minkäänlaisia meriittejä, mikä ainakin minusta on jollain tapaa irvokasta, salakavalaa.”
En ole samaa mieltä. Tieteessä aivan yhtä relevanttia tietoa on tieto siitä, että jokin seikka ei pidä paikkaansa. Kyse on tosiasioihin keskittymisestä, ja tältä kannalta ajatellen kaikella on faktapohja. Olipa saavutettu tieto sitten se, että tuo on totta, tai että se ei pidä paikkaansa.
“Tutkimuksen voisi tietysti ehkä tehdä kiertäen, välttäen käyttämästä “haamujen” tai “henkien” kaltaisia sanoja, mutta ilmiöt olisivat kuitenkin samoja, jolloin sama varteenotettavuuden leiman tarttuminen liittyisi niihin.”
“Muistaakseni ainakin aiemmin puhuttiin ufotutkimuksesta, joka ei tutki tunnistamattomia lentäviä kohteita vaan ihmisten kertomuksia näistä. Se kuulostaisi minusta sosiologisesti mielekkäältä tutkimukselta (vaikka Skepsis kyllä luokittelisi molemmat ufologia-nimisen pseudotieteen nimen alle) ja siinä on minusta tapa, jolla “yliluonnollisia ilmiöitä” pitäisi lähteä tutkimaan, jos jotenkin; vasta tällaisen metatutkimuksen kautta voitaisiin luoda käsitteistö, jota minusta tarvittaisiin varsinaisen tutkimuksen tekemisessä sitten joskus, jos se tämän tutkimuksen perusteella katsottaisiin aiheelliseksi.”
Niin.. Olisin tietysti voinut tarkentaa, mistä ilmiöistä puhuin.. :) Mielessäni on pyörinyt jo jonkin aikaa ihmettely siitä, miten luonnehoroskoopit tuntuvat pitävän yllättävän usein paikkansa. Horoskoopit ja tiede - ne eivät tunnu sopivan samaan lauseeseen, mutta onko sittenkin hätiköityä kieltää täysin mahdollisuus, että luonnehoroskoopeissa saattaisi olla jotakin perää?
Horoskooppimerkit perustuvat siihen, että vuosi jaetaan osiin ja tiettyyn aikaan syntynyt lokeroidaan tiettyyn horoskooppimerkkiin kuuluvaksi. No, miten tiettynä vuodenaikana syntyminen määrittelisi yhtään mitään ihmisestä? Miksi se yhdistäisi geeniperimältään toisistaan poikkeavia?
Ennen kuin päätin, mitä mieltä asiasta olen, aloin miettiä, voisiko taustalla sittenkin olla järkevä selitys. Enpä tiedä, arvioikaa itse. Faktat ovat:
-kasveilla on päivärytmi ja vuorokausirytmi sekä vuosirytmi
-päivärytmin on todistettu löytyvän ihmiseltäkin (25 h kierto)
-vuodenaikojen kierto (mm. valon määrä ja lämpötilat, ehkä patogeenien määrän vaihtelut ympäristössä talvi vs. kesä, jne.) vaikuttavat elimistön hormonitoimintaan
-hormonitoiminta vaikuttaa laajasti kehon tasapainotilaan (kts. yksityiskohtaisemmat selitykset siitä, miten solu, kudokset ja elimistö toimii: kommentit yllä)
-äidin elimistön tila vaikuttaa lapsen kehitykseen, sillä äiti on kaikki, ainut ympäristö kehittyvälle sikiölle
-elimistön tasapaino on viimeisen päälle hienosäädettyä, siihen vaikuttavat melko pienetkin muutokset
-kehittyvä sikiö on erityisen altis muutoksille, sillä sen elimistö on vasta kehittymässä
(Oma hypoteesi on, että elimistö lienee valmiimpi ottamaan vastaan sellaisia muutoksia, joihin se on “tottunut”, siis jotka ovat “luonnollisia” ja joille elimistö altistuu jatkuvasti. Kuten vuorokausirytmiin tai vuosirytmiin vaikuttavat tekijät. Sillä muita, “hetkellisempiä” muuttujia vastaan elimistössä on tehokkaita säätelykeinoja. Tietyt ympäristön tekijät voivat olla haitaksi, kuten voimakas hikoilu ja suolojen poistuminen kuumalla, ja niitä onkin säädeltävä. Toiset taas ovat tekijöitä joihin on vain parasta mukautua. Kuten puutkin mukautuvat, kun ne tiputtavat lehtensä syksyllä. Se muuten johtuu hormonitoiminnan muutoksista sekä kokonaisvaltaisesti ->lehtivihreän talteenotto ja ravinteiden varastoiminen, että paikallisesti lehden tyven soluissa -> lehden tippuminen. Johtuu mm. valon määrän ja - jos oikein muistan - tulokulman muutoksista, sekä lämpötilan vaihtelusta.)
Yllä esitettyjä konkreettisia hypoteeseja on mahdollista tutkia nykytietämyksellä, ja hypoteeseja tukemassa on lukuisia empiirisiä havaintoja. Edes minä en olisi niin radikaali että hyppäisin suin päin tutkimaan asioita, joille ei tunnu olevan minkäänlaista totuuspohjaa olemassa olevien havaintojen perusteella ;)
Helsingin sanomissa oli 11.10. mielenkiintoinen kirja-arvostelu, jossa puhuttiin samasta asiasta, mitä yritin yllä osoittaa. Artikkelin nimi oli “Mieli palautuu aivojen fysiologiaan”, ja arvioidun kirjan nimi on Neurofilosofia. Sen on kirjoittanut Patricia S. Churchland (Terra Cognita, 2004). Kirja pureutuu vanhoihin filosofisiin kysymyksiin tukeutumalla modernin aivotutkimuksen tuloksiin.
Suora lainaus artikkelista: “Churchlandit [Patricia sekä hänen miehensä] ovat kauhistuttaneet tiedeyhteisössä olemalla avoimen reduktionistisia. Heidän mukaansa tiede edistyy tyypillisesti tilanteissa, joissa yhdenlaisen ilmiön huomataan palautuvan eli redusoituvan toiseen, perustavampaan ja yleisempään ilmiöön. Näin tapahtui esimerkiksi silloin, kun huomattiin näkyvän valon olevan vain sähkömagneettisen säteilyn alalaji. Vastaavanlainen reduktionismi on Churchlandien mukaan ulotettava mielentutkimukseen.”
Ja minun mielestäni kaikkeen tieteeseen ja ajatteluun. Esimerkiksi samaisessa Helsingin sanomat -nimisessä julkaisussa oli jokunen päivä sitten uutinen siitä, kuinka suolahappotynnyri oli tipahtanut kadulle ja mennyt särki. Tynnyrin rikkoutuminen oli lehden mukaan aiheuttanut vaaratilanteen, koska “suolahappo muodostaa höyrystyessään vaarallista vetykloridia” :D Niin, mitäs se suolahappo taas olikaan.
Juttu jatkuu.
[jutussa oli yllä olevan HCl-tarinan kaltainen esimerkki arkipäivän ajatusvirheistä] “Virhe on ilmeinen ja huvittavakin. Hymy hyytyy, kun huomataan, että ihmiset tekevät vastaavanlaisia virheitä selittäessään mielen toimintaa. On luontevaa olettaa, että ajatukset ja tuntemukset aiheuttavat aivovasteita ja päinvastoin. “Hengen” ja “ruumiin” vuorovaikutuksen selvittämistä pidetään jopa yhtenä lääketieteen tärkeimmistä kysymyksistä. Mutta kuinka mielentilat voisivat saada aikaan fysikaalisia ilmiöitä? Oletettavasti fysikaalinen maailma on kausaalisesti suljettu: jokaiselle fysikaaliselle ilmiölle on olemassa fysikaalinen syy. Sellaisiin normaalista poikkeaviin tiloihin, joissa jokin ilmiö näyttäisi tapahtuvan ilman fysikaalista syytä, ei ole tutkimuksissa törmätty - ei aivoissa, eikä muuallakaan. Ainoa järkevä oletus on siis se, että mielentilat yksinkertaisesti ovat aivojen fysikaalisia tiloja.”
Kirjassa pohditaan artikkelin mukaan myös vapaan tahdon suhdetta fysiikan lakeihin, tunteen ja kylmän järjen suhtautumista toisiinsa, sekä jumalakysymystä ja uskonnollisia hypoteeseja. Ja kuoleman jälkeisen elämän mahdollisuutta. Ei pidä pelätä puhua asioista ;)
Kirjan kirjoittajalla tuntuu olevan hyvin samanlaisia käsityksiä maailmasta kuin minulla, aion kyllä tutustua teokseen.
Jani:“Luulen kuitenkin ymmärtäväni, mitä tarkoitat, enkä tietenkään voi väittää, että olet väärässä, vaikkakin pidän täysin luonnonlakien puitteissa toimivaa jumalaa epäromanttisuutensa ohella äärimmäisen epätodennäköisenä.”
Ehkäpä. Lopultakin tahdoin ainoastaan osoittaa sen, että mielestäni kaikki joko on selitettävissä tai sitten mikään ei ole, se on mielestäni ainut mahdollisuus. Miten olisi jotakin, jota ei voida selittää _jos_ KAIKKI muu on selitettävissä? (En minäkään siihen jumalaan usko. Silti pidän mieluiten kaikki vaihtoehdot avoinna. Tiedän kyllä itse, mikä on kantani ;) Ja vielä omana mielipiteenäni: hengellisyys tekee ihmiselle hyvää. Vastapainona liialle aineellisuudelle ja kyynisyydelle. Uskonnot on sitten ihan toinen asia..)
Sinulla pitäisi olla oma blogi, mangu. Tuollaista pohdiskelua lukisin mieluusti enemmänkin ja varmasti moni muukin. Täällä kommenteissahan nämä hukkuvat arkistojen kätköihin!