Jan­ne poh­dis­ke­lee, mitä oikein tapah­tui men­nei­den vuo­si­kym­men­ten haa­veil­le auto­maat­ti­ses­ta keit­tiös­tä. Minua nyky­ajan keit­tiös­sä kum­mas­tut­ta­vat kysy­myk­set ovat vähän Inter­net-jul­kai­su­jen tavoin enem­män sisäl­töön kuin tek­niik­kaan liit­ty­viä. Mik­si ihmees­sä enin osa ruu­as­ta on vie­lä­kin niin epä­ter­veel­lis­tä kuin se on? Kään­tei­ses­ti: mik­si ihmees­sä ter­veel­li­nen ruo­ka on vie­lä­kin niin pahaa kuin se on? Pai­non­var­ti­joi­den vuo­den 1974 resep­ti­kort­tien (via J) ajois­ta ei juu­ri­kaan ole pääs­ty pit­käl­le muu­toin kuin kor­kein­taan ruo­an ulko­näös­sä.  #

Näi­tä minä mie­tin tuos­sa äsken, kun leik­ke­lin broi­le­rin­koi­vis­ta­ni irti nah­kaa ja kaik­kein ras­vai­sim­pia osia. Jos jotain van­han­ai­kais­ta olen saa­nut sosi­aa­li­se­na peri­mä­nä kotoa­ni, niin se on suh­tee­ni ruo­kaan, joka on nyky­tie­tä­myk­sen valos­sa täy­sin sai­ras: kun hei­tän sen ras­vaa tirs­ku­van broi­le­rin­na­han mene­mään, minus­ta tun­tuu yhtä pahal­ta kuin lap­sen lyö­mi­nen var­maan­kin tun­tui­si. Näin sii­tä­kin huo­li­mat­ta, että jär­jen tasol­la tie­dän var­sin hyvin, että syö­mäl­lä sen ras­va­mää­rän teen kehol­le­ni ja siis itsel­le­ni enem­män vahin­koa kuin heit­tä­mäl­lä sen bio­jät­tei­siin. #

En minä sil­ti tar­koi­ta, että­kö meil­lä koto­na ras­van­syö­mis­tä oltai­siin ihan­noi­tu, päin­vas­toin. Äiti, kuten lukui­sat muut­kin tun­te­ma­ni ihmi­set suh­tau­tu­vat tuol­lai­seen irto­ras­vaan jon­kin­lai­sel­la kuvo­tuk­sen­ta­pai­sel­la, joka minus­ta ei voi olla mitään muu­ta kuin tees­ken­nel­tyä. Se, että minun makuais­ti­ni rakas­taa ras­vaa, ja var­sin­kin eläin­pe­räis­tä ras­vaa, on ihan silk­kaa bio­lo­gi­aa, jota siis edes vah­va, päin­vas­tai­nen sosi­aa­li­nen sig­naa­li ei ole kyen­nyt muut­ta­maan. Se, min­kä minä kotoa­ni sain, ja jota var­mas­ti ala-asteen kou­lu­ruo­kai­lut­kin vain vah­vis­ti­vat, on suh­tau­tu­mi­nen ruo­kaan, joka on “hyvää” (sen “hyvän” mää­rit­te­le­mi­nen jäi omien vais­to­jen varaan): “hyvää” ruo­kaa ei haas­ka­ta, “hyvää” ruo­kaa ei todel­la­kaan hei­te­tä mene­mään. #

Meil­lä koto­na oltiin sen­tään pääs­ty jo yli sii­tä “kaik­ki edes etäi­ses­ti syö­tä­väk­si kel­paa­vaa muis­tut­ta­va ruo­ka on hyvää ruo­kaa” -trau­mas­ta, jon­ka löy­tä­mi­sek­si ei tar­vit­se men­nä edes omia iso­van­hem­pia­ni kau­em­mak­si suku­his­to­rias­sa. #

Lii­ka­li­ha­vuus on kan­san­ter­vey­del­li­nen ongel­ma. Sen syyt ovat tie­tys­ti poh­jim­mil­taan hyvin yksin­ker­tai­set: ihmi­sen ruo­ka­ha­lu on sopeu­tu­ma niuk­koi­hin olo­suh­tei­siin, ja Suo­men kal­tai­sis­sa rik­kais­sa mais­sa ei enää vähään aikaan ole kär­sit­ty niuk­kuu­des­ta ravin­non suh­teen. Sik­si mit­kään valis­tus­kam­pan­jat ter­veel­li­sem­pien elä­män­ta­po­jen, siis lii­kun­nan ja vähä­ras­vai­sen ruu­an puo­les­ta eivät minus­ta voi toi­mia. Vuo­si­mil­joo­nien ohjel­moin­tia ei mikään mää­rä valis­tus­ta pys­ty muut­ta­maan. Kor­kein­taan sil­lä saa­daan ihmi­set tun­te­maan syyl­li­syyt­tä kyvyt­tö­myy­des­tään muu­tok­seen (mikä sala­liit­to­teo­rioi­den kehit­te­lyyn tai­pu­vai­sel­le yksi­löl­le var­maan­kin kel­pai­si läh­tö­koh­dak­si ihmis­ten syyl­li­syy­des­tä hyö­ty­vien taho­jen ole­mas­sao­lol­la spe­ku­loin­nil­le). #

Minus­ta rea­lis­ti­sin rat­kai­su tähän yhtä­löön, jon­ka vasem­mal­la puo­lel­la ovat ihmi­sen vais­tot ja oikeal­la puo­lel­la lii­ka­li­ha­vuus kan­san­tau­ti­na, oli­si ter­veel­li­nen ja hyvän­ma­kui­nen ruo­ka. Sel­lai­sen kehit­te­lys­sä ei ilmi­sel­väs­ti­kään ole vie­lä onnis­tut­tu, mikä siis minua kum­mas­tut­taa (ja mikä sekin antai­si hyvän läh­tö­koh­dan sala­liit­to­teo­rioil­le). Mis­sä vii­pyy oikean läs­kin makui­nen, mut­ta ter­veel­li­nen, ken­ties täy­sin syn­teet­ti­nen val­mis­te? Mik­sei mei­dän kau­pois­sa ole vie­lä ole­straa? #

Tai mik­si tyy­tyä edes sii­hen: mik­sei kehi­te­tä jopa ihmi­sen makuais­tiin vetoa­via, luon­nol­li­sia ainei­ta parem­man makui­sia val­mis­tei­ta, joi­den syö­mi­sel­lä ei oli­si ter­vey­del­le hai­tal­li­sia vai­ku­tuk­sia? Eikä nii­den tar­vit­si­si olla edes sata­pro­sent­ti­sen ter­veel­li­siä, vaan riit­täi­si, että ne oli­si­vat luon­nol­li­sia vas­ti­nei­taan ter­veel­li­sem­piä; esi­mer­kik­si ras­van kal­tai­nen val­mis­te, joka sisäl­täi­si niin­sa­no­tus­ti oike­aa ras­vaa tila­vuu­des­saan vain puo­let sii­tä mitä saman­ko­koi­nen, täy­si ras­va­mäl­li, oli­si jo huo­mat­ta­va paran­nus. #

On minul­la toi­nen­kin rat­kai­su, joka perus­tuu nal­jee­ban tavoin gee­ni­tek­no­lo­gi­aan: ote­taan joku ihmi­sen luon­nol­li­nen para­siit­ti, esi­mer­kik­si hei­si­ma­to, ja gee­ni­ma­ni­pu­loi­daan sii­tä sym­bioot­ti, joka kulut­taa osan ihmi­sen nie­le­mis­tä, suu­ri­na mää­ri­nä epä­ter­veel­li­sis­tä aineis­ta (kuten juu­ri ras­vas­ta), aiheut­ta­mat­ta kui­ten­kaan puu­tos­ti­lo­ja. Jos­tain syys­tä minus­ta tun­tuu, että tämä rat­kai­su häviäi­si suo­si­tuim­muus­ki­sas­sa edel­li­sel­le 0-6, mut­ta minä ottai­sin sem­moi­sen vaik­ka heti. #

Minus­ta on jär­kyt­tä­vää, että lak­too­si­ton mai­to on tul­lut kaup­poi­hin niin­kin myö­hään kuin 2001, ja vie­lä­kin jär­kyt­tä­väm­pää, että lak­too­si­ton jää­te­lö (joka löy­tyy Valio­jää­te­löi­den vali­koi­mas­ta) on tul­lut vas­ta nyt. En ole lak­too­si-into­le­ran­tik­ko, mut­ta minua kau­his­tut­taa se, että ter­vey­ten­sä takia tiet­tyä tuo­te­ryh­mää vält­te­le­mään jou­tu­vat­kin ovat jou­tu­neet odot­ta­maan näin kau­an, että hei­dän ter­vey­ten­sä huo­mioi­via, mut­ta muu­toin alku­pe­räi­siä kun­nol­la vas­taa­via tuot­tei­ta (ei kai kukaan ihan oikeas­ti pidä Hyla-mai­toa oikean mai­toon ver­rat­ta­va­na?) on tul­lut mark­ki­noil­le.  #