I now do what other people only dream. I make art until someone dies. See? I am the world’s first fully func­tio­ning homici­dal artist.

Memo­rable Quo­tes from Bat­man (IMDb)

1. Missä olit kun kuu­lit terroristi-iskuista USAssa 11.9.2001?

2. Miltä sil­loin tuntui?

3. Oletko näh­nyt jon­kun asiaa käsittelevän/sivuavan elo­ku­van (kuten Uni­ted 93 tai Fah­ren­heit 9/11)?

4. Onko 9/11 joten­kin vai­kut­ta­nut elämääsi?

5. Mitä haluai­sit vielä sanoa asiasta? Sana on vapaa.

skrubu (lin­ki­tys omani)

1. Missä olit? Kotona.

2. Miltä tun­tui? Mah­ta­valta. Jok’ikinen iho­karva pys­tyssä ja tippa linssissä.

3. Näh­nyt aihee­seen liit­ty­viä elo­ku­via? Fah­ren­heit 9/11 löy­tyy dvd-hyllystä. Uni­ted 93:een olin jo varan­nut lipun, mutta peruin sen sit­ten. Ajat­te­lin, ettei se kui­ten­kaan ole hin­tansa väärti. Kat­soa aion toki jos­kus, kun­han se halpa-dvd-koriin pää­tyy. Samoin sen toi­sen… World Trade Cen­terin. Ja vaik­kei se suo­raan tähän lii­ty­kään, niin Path to Para­disen olen näh­nyt, se oli hyvä.

4. Vai­ku­tus elä­mään? Eipä näky­vää vai­ku­tusta ole. Tar­vit­tai­siin jotain vie­lä­kin dra­maat­ti­sem­paa että sillä olisi mitään näky­vää vai­ku­tusta näin mität­tö­mään elä­mään. Toki­han se samalla on kui­ten­kin vai­kut­ta­nut meistä useim­pien elä­mään eri­näi­sinä psyyk­ki­sinä, sosi­aa­li­sina ja poliit­ti­sina ilmiöinä, joi­den vai­ku­tus­me­ka­nis­mit ovat yleensä näkymättömiä.

5. Sana on vapaa. Alan kai tulla van­haksi kun tun­nen tar­vetta seli­tellä poliit­ti­sesti epä­kor­rek­tia näke­mys­täni, mutta olkoot sit­ten niin.

   Ennen 9/11:iä olin parin vuo­den ajan kat­sel­lut CNBC:tä var­sin aktii­vi­sesti. Minut oli vähi­tel­len täyt­tä­nyt tur­val­li­suu­den­tunne, jonka vain lähes 24 tun­tia vuo­ro­kau­dessa ruu­dussa pyö­ri­vät indek­si­lu­vut, talous­uu­ti­set, talous­ke­hi­tyk­sen kan­nalta tär­keim­mät pää­uu­ti­set, finans­si­hai­den haas­tat­te­lut ja kuvat hek­ti­sissä pörs­si­ra­ken­nuk­sissa rie­hu­vista mekla­reista voi­vat syn­nyt­tää: tunne siitä, että minulla on suora yhteys sii­hen osaan todel­li­suutta, jossa koko minua ympä­röi­vän maa­il­man koh­talo muo­va­taan. #

   Tur­val­li­suu­den­tun­teen lisäksi tuo kana­vani talous­e­lä­män syk­ki­vään yti­meen tuki kui­ten­kin myös minulle jo aiem­min syn­ty­nyttä loh­du­tonta käsi­tystä ihmi­sen mität­tö­myy­destä. Kas­voja tuli ja meni, ja sitä ihmis­vi­li­nää kat­sel­lessa kävi tus­kal­li­sen sel­väksi kuinka mer­ki­tyk­se­tön jokai­nen noista muu­ra­hai­sista oli keon kan­nalta. Ei yksi­kään ollut niin kor­vaa­ma­ton, etteikö sairaus- tai kuo­le­man­ta­pauk­sen sat­tuessa oltaisi vuo­ro­kau­den sisällä jos­tain saatu tilalle toi­nen, rat­kai­se­vilta omi­nai­suuk­sil­taan saman­lai­nen puku­mies tai jak­ku­nai­nen. Kaikki nuo ihmi­set oli­vat täyt­tä­neet heille ase­te­tut laa­tu­vaa­ti­muk­set ja siksi he oli­vat lunas­ta­neet paik­kansa mam­mo­nan nimen luku­jen lii­kut­te­li­joi­den jou­kossa, eikä hei­dän tuo­tan­to­lin­jaansa sul­jet­taisi kos­kaan. #

   Lisäksi tämä yksi­suun­tai­nen kana­vani maa­il­mani sie­luun ei anta­nut minulle mitään kei­noja vai­kut­taa sii­hen, vaan antoi minun vain kat­soa kuinka sen sydän sykki. Eikä tätä per­pe­tuum mobilea pysäyt­täisi mikään mahti maa­il­massa. Vielä tuol­loin minusta tun­tui, ettei mikään saisi sitä edes nyt­käh­tä­mään. #

   Ja sit­ten koitti syys­kuun yhdes­toista päivä vuonna 2001, jonka aamuna Moham­med Atta, Marwan al-Shehhi, Hani Han­jour ja kump­pa­nit ampui­vat hopea­luo­tinsa suo­raan pedon sydä­meen ja osoit­ti­vat näin teh­des­sään, ettei se ole haa­voit­tu­ma­ton. #

   Syys­kuun yhden­nen­toista päi­vän isku­jen teki­jöi­hin koh­dis­ta­maani ihai­lua ei pidä sekoit­taa ylei­seen ame­rik­ka­lais­vas­tai­suu­teeni eikä var­sin­kaan pidä luulla, että ajat­te­li­sin uhrien joten­kin ansain­neen koh­ta­lonsa. Kevin Cosgro­ven puhelu on minusta var­masti yhtä jär­kyt­tä­vää kuun­nel­ta­vaa kuin muis­ta­kin, ja pai­kalla olleet palo- ja pelas­tus­työn­te­ki­jät ovat minus­ta­kin lähi­his­to­rian suu­ria san­ka­reita (kuun­te­len nau­hoi­tuk­sia palo­mies­ten radio­pu­he­luista sään­nöl­li­sesti). Minun pää­häni mah­tu­vat molem­mat näkö­kul­mat yhtä aikaa, enkä minä näe nii­den välillä mitään ris­ti­rii­taa, koska kyse on vain saman koli­kon eri puo­lista (tai pikem­min­kin hyper­kuu­tion vähem­piu­lot­tei­sista pro­jek­tioista). #

   Kaikki tuon syys­kuun jäl­keen teh­dyt iskut kuten Lon­toon pom­mit ovat olleet vain kal­peaa jäl­jit­te­lyä, enkä osaa kuvi­tella että mil­lään, pel­käs­tään sivii­lei­hin koh­dis­tu­valla iskulla olisi enää saman­laista vai­ku­tusta. Ehkä myös Karl­heinz Stock­hause­nin päässä liik­kui jotain täl­laista, kun hän nimitti syys­kuun yhden­nen­toista päi­vän iskuja kaik­kein suu­rim­maksi taideteok(sek)si. #