007 ja kuoleman lipunvarausjärjestelmä
#2544. Tiistai, 28. marraskuuta 2006 klo 15.11.47, kirjoittanut Jani. 12
Kuinkahan moni muukin kuin minä on Finnkinon uudistuneen järjestelmän kanssa ensin meinannut vahingossa varata paikkansa väärästä päästä salia? Kuinkahan moni, toisin kuin minä, ei ole huomannut erehdystään? Varattujen paikkojen sijoittuminen tuntuisi minusta kertovan, että aika moni. #
Saatan nyt muistaa ihan väärin, mutta minusta tuo salin kuva oli ennen toisinpäin, siis että valkokangas oli ylhäällä. #
Jep, varasin siis sittenkin paikan sinne Bond-elokuvaan, koska sain Sun äidiltäs täysin ennalta-arvaamattomasti pikkujoululahjana plussasetelin, jolla pääsen sinne! On minulla käsittämättömän hienoja ystäviä. #
En ole itse tätä muuallakin mainittua uutta järjestelmää kokeillut, mutta valitettavan usein siinä vanhassa järjestelmässä sai lukea .asp virheilmoitusta. Syletti sekin nimittäin enemmän kuin 13 minuutin Cooper-testi.
Ja tuo valkokankaan paikanvaihto on kyllä mielestäni enemmän kettuilua kuin sitä, että “järjestelmä vaatii muutoksen”. :)
Minä en muista aspin virheisiin siellä vanhassa kovin usein törmänneeni, mutta sen sijaan en koskaan saanut juuri tuota paikanvarausnäyttöä Firefoxissa pelittämään. Se oli Javalla tehty ja tämä uusi ilmeisesti ei ole, ja tämä toimii minulla Firefoxissakin.
Ainoa hyvä syy, jonka kankaan paikanvaihdolle pystyn keksimään, olisi se, että ne olisivat vanhassa järjestelmässä olleet vaihtelevasti eri suunnilla paikkakunnasta ja teatterista riippuen, ja ne haluttaisiin uudistuksen yhteydessä yhtenäistää samansuuntaisiksi.
Olinpa äsken sitten kokeilemassa Lahden Bond-näytöksiin paikkoja, mutta ruojat vaativat rekisteröitymisen uudelleen, ja sen kyllä jätän ainakin toistaiseksi tekemättä.
Joo, noinhan nuo tekivät. Siitähän nurisi jo taannoin… ootapa kun kaivan sen.
A Heartbreaking Blog of Staggering Genius: Finnkino, you’ve got to be kidding me.
Mäkin meen kattomaan sen ehkä.….
BANGKOKISSA!!
Kihihih.
Ainakaan Rovaniemellä en muista koskaan nähneeni ketään noissa eturivin paikoissa kuin silloin jos sali oli muuten täynnä, edessä on niin huono istuakin kun saa niska vinossa kenottaa. Ei se välttämättä niin vahinko ole, mutta hyvät näkymät sulla tossa nyt on! Itse tosin tykkäisin istua lampaana tuolla massan seassa.
Meitsi ajatteli mennä huomenna katsomaan Marie Antoinetten.
Onko noiden varattujen paikkojen sijoittuminen jotenkin outoa, siis jos punaiset ovat varattuja? Minä ainakin (ja elokuvaseurani) aina pyydän lippua ylhäältä ja keskeltä, niin kuin nuo näyttävät sijoittuneen, ellen katso kuvaa aivan väärin.
J.S.: Pyh, ei mahda olla hääviä! Minä olen nimittäin nähnyt elokuvia, jotka on kuvattu… bangkokilaisissa elokuvateattereissa.
eini & N.t.: Kyllä Finnkinon vanhassa järjestelmässä tavallisesti myös tuon salin peräpuolen paikat olivat ihan hyvin käytössä, mutta se, mikä minua tuossa rupesi epäilyttämään, oli se, että tuo etupuoli oli noinkin tyhjä.
Siis ihan tyhjä.
Kyllä siinä etupuolellakin nimittäin on ruukannut ruuhkaa olla, enkä muista koskaan saaneeni omasta mielestäni noin hyvää paikkaa. Siis keskelle päästäkseen olisi ennen pitänyt ottaa paikka korkeintaan kolmosrivistä, koska jo nelosrivistä eteenpäin keskipaikat ruukasivat olla varattuja, enkä minäkään tykkää niissä ihan etummaisissa olla, kun se ottaa niskaan.
Kolmosta isommalle rivinumerolle halutessaan joutui siis ottamaan paikan enemmän jommalta kummalta sivulta.
Mutta jätin tosiaan tuon muistivarauksen tuohon, koska en voisi vannoa, että tuota suuntaa on käännetty. Voi toki olla, että oma hetkellinen erehtymiseni oli vain pelkästään minulle sattunut kognitiivinen häiriö, ja tuo salin etuosa oli tyhjä vain, koska kukaan ei tosiaankaan ollut sieltä vielä paikkaa varannut.
Aa, aivan. Itse en ole sitten Finnkinon uudistuminsen varannut netitse lippuja, mutta minunkin muistaakkseni valkokangas sijaitsi siinä tuolla yläreunassa, ainakin se tuntuisi paljon luontevammalta.
Eipä muuten ihme että leffalippujen hinnat ovat niin huimia, jos salit ovat noin tyhjiä, keskiviikkonakin jolloin luulisi plussaseteliläisten käyvän enemmän. Mut mukava kun ei ruuhkaa ole, aika ideaalin paikan olet kuitenkin päässyt valitsemaan. You were lucky, punk.
Mitämitä, Dirty Harrykö siellä nostaa päätään? ;)