« In the Air Tonight | Kirjoittajan henkilö arvioi blogiäänestyksen ehdokkaita »

Salaiset kansiot: Haluan uskoa siihen!

maanantaina, 12. toukokuuta 2008 klo 18:31

Yksi lämpimimpiä muistojani teini-iältä on Salaiset kansiot. Niin kuin kaikki sarjaa silloin katsoneet ja siitä pitäneet hyvin tietävät, jotenkin siinä vain kaikki tuntui natsaavan niin täydellisesti: alkuasetelma, henkilökemia, tyyli (taskulamppuja, painajaisia, räjähdyksiä!) ja varsinkin pitkän aikavälin juonikaari.

Tänä kesänä, kymmenen vuotta ensimmäisen elokuvan jälkeen on tulossa ulos toinen. Ennakkomainos1 sai sarjaan liittyvän nostalgiakieleni resonoimaan, ja aloin elätellä toivetta, että myös itse elokuva tekisi niin.

Olen laskeskellut, että tänä vuonna investoin rahaa yhteen elokuvalippuun käymällä katsomassa Yön ritarin. Sen lisäksi minulla on sitten yksi plussaseteli, jolla pääsen ikään kuin ilmaiseksi johonkin keskiviikkonäytökseen. Aion seurata silmä kovana, mitä tuosta Salaiset kansiot -elokuvasta kirjoitetaan. Jos sitä pidetään niin hyvänä kuin miltä tuo ennakkomainos minusta näyttää, käytän plussasetelini siihen.

  1. 1 Jostain syystä en saa mainosta nyt näkymään tuolta IGN:n sivulta, mutta Timon kanavalta se tuli kyllä ihan hyvin (45 megatavun WMV:nä).

Salaiset kansiot: Haluan uskoa siihen! on Janin kirjoittama merkintä , joka julkaistiin marginaalissa maanantaina, 12. toukokuuta 2008 klo 18:31. Merkintä kuuluu luokkiin Elokuvat, tv ja musiikki, Kuluttajuus ja siihen on lisäksi liitetty nämä tagit: , . Voit tallentaa merkinnän seuraavilla linkkipalveluilla: del.icio.us, Digg, Facebook, reddit, StumbleUpon.

Kommentit

Kommentoi | RSS: tämän merkinnän kommentit

Tätä merkintää ei vielä ole kommentoitu.

Viittaukset

Viittausosoite

Kommentoi

Voit tunnistautua kirjoittamalla nimesi, sähköpostiosoitteesi ja verkkosivustosi osoitteen niille alla varattuihin kenttiin. Kenttien täyttäminen ja tunnistautuminen ei kuitenkaan ole pakollista, eli voit halutessasi jättää osan kentistä tyhjiksi tai kommentoida jopa täysin nimettömästi jättämällä kaikki kentät tyhjiksi. Huomioi kuitenkin, että järjestelmä tallentaa IP-osoitteesi ja liittää sen kommenttiisi, joten henkilöllisyytesi ei ole täysin suojassa mahdollisilta viranomaisten pakkokeinoilta, jollei käytössäsi ole lisäksi Torin kaltaista anonyymiteknologiaa.

Voit käyttää kommentissasi näitä koodeja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong> .