« Itsekästä empatiaa | 28. viikon linkit »

Pinus sylvestristä kohti

lauantaina, 12. heinäkuuta 2008 klo 11:12

Mäntyjä
Wilma Verburg: Scots Pines (Pinus sylvestris) in Rhododendron Valley; CC-BY-SA 2.5 NL

Näin unta, että jumalaton tuuli kaatoi mummilan takana rinteessä kasvavat petäjät. Onneksi ne osuivat viereiseen taloon, joka oli asumaton.

Aion silti ensi viikolla kokonaan pidättäytyä seuraamasta uutisia ja linkkejä. Hajoan muuten, kun kaikki menee jatkuvasti vain huonompaan suuntaan. Olenhan minä sen tietysti tiennyt muutenkin, eikä siitä lukematta oleminen sitä tietoisuutta muuta, mutta ainakin silloin on helpompi uskotella itselleen että kaikki onkin ihan hyvin. Siksi aion imeä sisääni pelkästään iloisia ja positiivisia vaikutteita.

Niinpä luenkin koko viikon pelkästään 4chanin /b/:tä.

Kun F5-näppäimen hakkaaminen alkaa kyllästyttää, luen kirjoja. Kyllä! Haen heti viikon alussa kirjastosta kasan noita Wanhain Aikain blogeja, joita eivät hermoja rasittavat päivitykset maailman p***eelleenmenosta… rasita. Ja luen niitä.

Lisäksi katselen tietysti Godzillaa.

Pinus sylvestristä kohti on Janin kirjoittama merkintä , joka julkaistiin marginaalissa lauantaina, 12. heinäkuuta 2008 klo 11:12. Merkintä kuuluu luokkiin Pakinat, pohdinnat ja ajankohtaisasiat, Terveys ja liikunta ja siihen on lisäksi liitetty nämä tagit: . Voit tallentaa merkinnän seuraavilla linkkipalveluilla: del.icio.us, Digg, Facebook, reddit, StumbleUpon.

Kommentit

Kommentoi | RSS: tämän merkinnän kommentit

Tätä merkintää ei vielä ole kommentoitu.

Viittaukset

Viittausosoite

Kommentoi

Voit tunnistautua kirjoittamalla nimesi, sähköpostiosoitteesi ja verkkosivustosi osoitteen niille alla varattuihin kenttiin. Kenttien täyttäminen ja tunnistautuminen ei kuitenkaan ole pakollista, eli voit halutessasi jättää osan kentistä tyhjiksi tai kommentoida jopa täysin nimettömästi jättämällä kaikki kentät tyhjiksi. Huomioi kuitenkin, että järjestelmä tallentaa IP-osoitteesi ja liittää sen kommenttiisi, joten henkilöllisyytesi ei ole täysin suojassa mahdollisilta viranomaisten pakkokeinoilta, jollei käytössäsi ole lisäksi Torin kaltaista anonyymiteknologiaa.

Voit käyttää kommentissasi näitä koodeja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong> .