#

Minä himoit­sen OpenBSD:tä sen mas­ko­tin takia. En tar­koi­ta Puf­fya, vaan pro­jek­tin todel­lis­ta mas­kot­tia, Theo de Raad­tia. Mies ilmei­ses­ti samais­taa oman hen­ki­lö­koh­tai­sen epä­var­muu­ten­sa (insecu­ri­ty) käyt­tö­jär­jes­tel­män­sä meta­fyy­si­seen yti­meen, ja sen suo­je­le­mi­sek­si teh­tä­vän työn perin­poh­jai­suut­ta voi vain ihail­la. #

OpenBSD:n “olem­me parem­pia kuin te, hais­ta­kaa pas­ka” -eli­tis­mi hei­jas­te­lee sekin tie­tys­ti samaa asi­aa. Asen­ne on sii­tä mie­len­kiin­toi­nen, että sen kak­si ydin­tä (ylem­myy­den­tun­to ja viha­mie­li­syys) eivät ole yhtä aikaa voi­mas­sa, vaan jäl­kim­mäi­nen ote­taan käyt­töön sil­loin kun edel­li­seen ei (poik­keuk­sel­li­ses­ti) ole aihet­ta. Tuos­sa asen­tees­sa on jotain minul­le kovin kipeäs­ti tut­tua, mikä vain lisää sen ympä­ril­le raken­ne­tun käyt­tö­jär­jes­tel­män minus­sa herät­tä­mää kai­puu­ta. #

Sitä pait­si Linux alkaa jo olla ihan lii­an val­ta­vir­taa. Sii­hen tör­mää nykyi­sin mel­kein yhtä usein kuin yhden virk­keen kap­pa­lee­seen turis­tin blo­gis­sa. #