Ruben Stillerin näköinen mies
#1737. Lauantai, 3. joulukuuta 2005 klo 10.14.39, kirjoittanut Jani. 4
Keskisuomalaisen adventtikalenterin tekijöille on tainnut sattua kämmi, kun eilisen, kuudennen luukun takaa paljastui Suomen lippu, vaikka kalenterin päivämäärät alkoivat viime kuun 27.:stä. Mitenkä tuo oikein lausutaan? Kahdennestakymmenestäseitsemännestä? Kahdeskymmenesseitsemännestä? Kahdennestakymmenennestäseitsemännestä? Olen ilmaissut itseäni kirjaimin ja tässä tapuksessa numeroin niin kauan, että alan unohtaa, kuinka puhutaan. #
Kävin eilen asianajajan juttusilla. Mietin koko päivän sen jälkeen, mitä siitä kirjoittaisin, sillä käytännössä minun ei kannata kirjoittaa juuri mitään siellä puhutuista asioista vielä, ja kuitenkin toisaalta tiedän, että pelkästään siitä mainitseminen herättää varmasti uteliaisuutta ja mahdollisesti kysymyksiä, joihin vastaamisesta sitten taas joudun kieltäytymään toistaiseksi. Ratkaisin tämän sitten niin, että kirjoitin siitä varsin avoimesti, mutta julkaisen tuon tekstin vasta sitten joskus, kun sen julkaisulla ei enää voi olla vaikutusta oikeusjuttuuni. #
Mainittakoon vain, että olen entistäkin tyytyväisempi asianajajavalintaani, sillä hän vaikutti olevan erittäin hyvin perillä Internet-julkaisemisen luonteesta, eikä minun tarvinnut selittää mitään edes blogeista, sillä hän oli tutustunut aiheeseen ilmeisesti jo ennen tätä tapausta lehti- ja muiden juttujen kautta. #
Kävin eilen myös asuntotoimistolla irtisanomassa vuokrasopimuksen omalta osaltani (Riitta oli käynyt jo aiemmin) ja allekirjoittamassa uuden. Asun nyt virallisesti tässä kämpässä yksin. Eihän siihen mennytkään kuin kaksi vuotta. #
Kafkamaista, kovin kafkamaista.
Tuollaiset ilmoitusasiatkin ovat omalaatuisia. “Mistä sinä tulet?” kysyi talonmies multa torstaina. Vai oliko se vasta eilen… no joka tapauksessa, hetkeen en tajunnut, mitenniin mistä, sitten vasta välähti: aa, se haluaa aiemmin OSOITTEENI. (Eikä esimerkiksi: “äitini kohdusta”, “keittiöstä” tms.)
Byrokraattinen konteksti on jotensakin vaikeasti lähestyttävä. EI sitä ole tarkoitettukaan kai lähestyttäväksi.
Minulle puuttuvat kontekstit ovat aina vaikeita hahmottaa. Minun on lähes mahdotonta tulkita tuollaisiakin, päältäpäin katsoen äärimmäisen simppeleitä kysymyksiä, jos lausuja on minulle entuudestaan tuntematon.
Toisaalta suurinta nautintoa tuottavat keskustelut sellaisen ihmisen kanssa, jonka kanssa ne kontekstit jäävät piiloon, mutta molemmat ymmärtävät ne siitä huolimatta. Silloin jokainen sana painaa tuhannen verran.
Oikea muoto on se pisin ja vaikein, kuinkas muuten. Kaikki osat genetiiviin siis, ja joka osa taipuu.
Ah, PA, vanha kielinero, kiitoksia! No hyvä, ihan puhkiruostunut ei kielikorvani siis vielä ole, koska juuri sitä olisin veikannut, jos aseella uhattuna olisi jotain pitänyt valita. Eipä ihmekään, että sitä on niin kauan mieluummin käyttänyt numeroita.