No jopas on fik­su kom­ment­ti moros­koo­pis­sa. En juu­ri­kaan oli­si voi­nut sanoa tuo­ta parem­min. Tosin pai­no­tuk­se­ni oli­si ollut hie­man toi­sen­lai­nen. Ano­nyy­mi (onko­han hänel­lä blo­gia?) sanoo: #

“…mus­ta­suk­kai­suu­den tun­net­ta sinän­sä ei voi vält­tää, joten ei sitä kan­na­ta häve­tä­kään.” #

Posi­tii­vi­nen ajat­te­lu­ta­pa, mut­ta entä­pä kään­tö­puo­li? Mus­ta­suk­kai­suus on aina­kin minul­le yksi vai­keim­mis­ta, ellei jopa vai­kein tun­ne­ti­la käsi­tel­tä­väk­si. Itse asias­sa väi­tän, että juu­ri tuos­sa kom­men­tis­sa­kin mai­ni­tus­ta geneet­ti­ses­tä ohjel­moin­nis­ta joh­tuen ei ole ole­mas­sa­kaan mitään kei­noa “käsi­tel­lä” sitä; mik­si ihmees­sä luon­to­äi­ti oli­si ampu­nut itse­ään sil­lä taval­la jal­kaan? Tämä on ensim­mäi­nen koh­ta. #

Toi­nen koh­ta on se, että mies ja nai­nen ovat kak­si eri ihmis­tä, joil­la molem­mil­la on oma gee­ni­pe­ri­mä ja jot­ka näin ollen aja­vat kah­ta toi­sis­taan poik­kea­vaa pää­mää­rää. Hei­dän yhteen­liit­ty­män­sä on aina gee­nien kan­nal­ta vain tila­päi­nen ilmiö, jon­ka kes­to vie­lä­pä sekin poik­ke­aa suku­puol­ten välil­lä toi­sis­taan. Mie­hel­lä pää­mää­rän saa­vut­ta­mi­nen vie lyhyim­mil­lään vain joi­tain sekun­te­ja, kun taas nai­nen jou­tuu uhraa­maan lisään­ty­mi­sen­sä eteen mel­kein koko­nai­sen vuo­den (yhdek­sän kuu­kaut­ta). #

Kol­mas koh­ta on seu­raus­ta sii­tä, että lisään­ty­mi­sen tulok­se­na syn­ty­vä jäl­ki­kas­vu ei ole pel­käs­tään toi­sen van­hem­man peri­män tulos, vaan kan­taa muka­naan myös toi­sen osa­puo­len gee­ne­jä. Niin­pä pää­tös lisään­ty­mis­kump­pa­nis­ta ei ole gee­nien kan­nal­ta yhden­te­ke­vä. Edel­lis­koh­dan takia tämä ei tuo­ta ongel­mia mie­hel­le, jon­ka uhraus rajoit­tuu mai­nit­tui­hin sekun­tei­hin; hänen tar­vit­see vain vakuut­taa kump­pa­nik­si valit­se­man­sa nai­nen oman peri­män­sä kel­vol­li­suu­des­ta. Nai­sen on puo­les­taan olta­va pal­jon huo­lel­li­sem­pi valin­nas­saan, kos­ka sen seu­rauk­set mää­rit­tä­vät sen, tule­vat­ko hänen jat­kos­sa mah­dol­li­ses­ti valin­nal­leen uhraa­man­sa yhdek­sän kuu­kaut­ta kan­nat­ta­maan. #

Täs­sä yhtey­des­sä on kui­ten­kin syy­tä koros­taa, että peri­män kel­vol­li­suu­del­la ei ole mitään teke­mis­tä sen kans­sa, mitä ylei­ses­ti pide­tään ihmi­sen kel­vol­li­suu­te­na. Itse asias­sa tie­toi­sil­la ja moraa­li­sil­la pää­tök­sil­lä ei juu­ri­kaan ole teke­mis­tä tämän valin­nan kans­sa, vaan se teh­dään jos­sain lim­bi­sen jär­jes­tel­män [hus.fi] syö­ve­reis­sä, luul­ta­vas­ti mel­ko pit­käl­ti haju­jen ja mui­den ais­tien varassa.Selitykseni on kar­kea yksin­ker­tais­tus. Jos halu­aa hie­man tar­kem­paa tie­toa ilman näin jul­met­tua paa­tos­ta, kan­nat­taa lukea vaik­ka­pa “Alas­to­man api­nan myyt­ti” Skep­sik­sen sivuil­ta. Vas­ta sen jäl­keen alkaa kog­ni­tii­vi­nen toi­min­ta, jol­la kehi­te­tään seli­tyk­siä van­hem­mil­le, suku­lai­sil­le ja itsel­le (“komea/kaunis”, “iha­na”, “kilt­ti”, “herk­kä”, “voi­ma­kas” jne). #

Nel­jäs koh­ta on isyys: mie­hen ei kan­na­ta uhra­ta resurs­se­jaan nai­seen, joka ei kan­na muka­naan hänen­kin gee­ne­jään, mut­ta nii­den uhraa­mi­nen pel­käs­tään yhteen nai­seen on sekin tuh­laus­ta. Yhdek­sään kuu­kau­teen mah­tuu mon­ta sekun­tia. #

Vii­des koh­ta on äitiys: nai­sen ei kan­na­ta uhra­ta resurs­se­jaan mie­heen, joka on val­mis uhraa­maan omat resurs­sin­sa pel­käs­tään häneen. Sijoi­tus kier­tä­vään puk­kiin on pal­jon kan­nat­ta­vam­pi, kos­ka sil­loin mah­dol­li­nen poi­ka­lap­si levit­tää hän­kin äidil­tä saa­mi­aan gee­ne­jä toden­nä­köi­ses­ti mah­dol­li­sim­man laa­jal­le. Kos­ka itse sijoi­tus­ta­pah­tu­ma vie vain nuo jo mai­ni­tut muu­ta­mat sekun­nit, se ei sido nais­ta tähän mie­heen vaan sen jäl­keen hän voi, ja hänen kan­nat­taa sitoa itseen­sä juu­ri päin­vas­tai­nen mies, joka uhraa resurs­sin­sa pel­käs­tään häneen tie­tä­mät­tä sijoi­tuk­sen­sa ole­van tur­ha. #

Pää­tel­mät
Ihmi­nen ei ole työ­läis­muu­ra­hai­nen, joka voi vain aut­taa mui­ta lisään­ty­mään puo­les­taan. Vali­tet­ta­van monet ihmi­set on vain nitis­tet­ty sel­lai­seen roo­liin, jon­ka aiheut­ta­man kär­si­myk­sen he sit­ten nie­le­vät uskon­non tai muun yhtä pahas­ti har­hai­sen ajat­te­lun voi­mal­la. Vali­tet­ta­vas­ti edel­lä kuvai­le­ma­ni luon­nol­li­nen vaih­toeh­to on vie­lä­kin kivu­li­aam­pi. Mut­ta äiti luon­to­han ei piit­taa ihmi­sen kär­si­myk­ses­tä, vaan vain sii­tä, kuin­ka hyvin hänen meka­nis­ti­sia pää­mää­ri­ään toteu­te­taan. #