Vasem­mal­la: ennen läh­töä paka­taan Corol­la. Kes­kel­lä ja oikeal­la: pahat jät­kät mat­kal­la lain­suo­jat­to­miin puu­hiin (taus­ta­musii­kik­si Cop­sin taus­tal­la soi­va “Bad boys, bad boys, what ‘cha gon­na do…”). #

 #

Asfalt­tio­suu­den jäl­keen tätä sora­tie­nä­ky­mää piti vie­lä kat­sel­la jon­kin mat­kaa. Mat­kal­la näh­tiin lähin­nä alkua­suk­kai­ta (oikeal­la) ja nii­den pai­me­nia. Vasem­man­lai­tim­mai­ses­sa kuvas­sa näky­vät tah­rat ovat tuu­li­la­sis­sa. #

 #

Muu­ta­ma lupaa­van­nä­köi­nen pik­ku vesis­tö ohi­tet­tiin, mut­ta var­si­nai­nen koh­de oli vie­lä tuon­nem­pa­na. #

 #

Sora­tien pääs­sä oli tämä vasem­man­lai­tim­mai­nen puu, jon­ka kuva­sin tie­ten­kin aurin­koa vas­ten. Kes­kel­lä ja oikeal­la mui­ta käve­ly­mat­kan var­rel­la sijain­nei­ta luon­non tai­de­teok­sia. #

 #

Sala­ma­ko tähän­kin lie iske­nyt? #

 #

Mää­rän­pää­hän eivät todel­la­kaan mit­kään pit­kos­puut vie, mut­ta ojia ei sen­tään tar­vi kah­loa kun tie­tää oikeat yli­tys­pai­kat. #

 #

Tämän pik­ku­lam­men koh­dal­la luul­tiin jo, että ollaan peril­lä, mut­ta vaik­ka täs­sä­kin kalat mels­ka­si­vat, tämä ei ollut se johon oltiin menos­sa. #

 #

Tämä oli se, jota var­ten tän­ne tul­tiin. #

 #

Pyyn­ti-ilma ei ollut mikään hyvä ja saa­lis jäi­kin mel­ko lai­hak­si. Pian eväi­den syö­mi­sen jäl­keen oltiin­kin val­miit läh­te­mään pois. #

[muok­kauk­set]
[muokkaus][klo]12.8.2004[/klo] 15:24 Ulkoa­sua päi­vi­tet­ty hie­man nykyi­sem­män tyy­lin mukaiseksi.[/muokkaus]
[muokkaus][klo]27.1.2009[/klo] 22:23 Päi­vi­tin tyyliä.[/muokkaus]
[/muokkaukset] #

 #

Suvan­non sil­ta jää taak­se, kun Koti­lam­mil­ta läh­de­tään moot­to­ril­la ylä­vir­taan. #

Jo kau­kaa näkee, ket­kä ovat kylän kovim­mat kala­mie­het. #

Koto­na käy­des­sä tuli har­ras­tet­tua hie­man tai­de­va­lo­ku­vaus­ta­kin. Nämä tosin ovat vähän niin kuin sin­ne­päin hui­tais­tu­ja, eli suh­tau­dut­ta­koon näi­hin alus­ta­vi­na luon­nok­si­na var­sin kehi­tys­kel­poi­ses­ta aihees­ta. #

 #

 #

Ero ylä­ri­vin toi­sen ja kol­man­nen kuvan välil­lä on hiuk­sen­hie­no, mut­ta todel­li­nen. Pidän enem­män jäl­kim­mäi­sen astet­ta tum­mem­mas­ta sävys­tä, joka on minus­ta joten­kin enem­män van­han­ai­kai­nen. #

No jopas on fik­su kom­ment­ti moros­koo­pis­sa. En juu­ri­kaan oli­si voi­nut sanoa tuo­ta parem­min. Tosin pai­no­tuk­se­ni oli­si ollut hie­man toi­sen­lai­nen. Ano­nyy­mi (onko­han hänel­lä blo­gia?) sanoo: #

“…mus­ta­suk­kai­suu­den tun­net­ta sinän­sä ei voi vält­tää, joten ei sitä kan­na­ta häve­tä­kään.” #

Posi­tii­vi­nen ajat­te­lu­ta­pa, mut­ta entä­pä kään­tö­puo­li? Mus­ta­suk­kai­suus on aina­kin minul­le yksi vai­keim­mis­ta, ellei jopa vai­kein tun­ne­ti­la käsi­tel­tä­väk­si. Itse asias­sa väi­tän, että juu­ri tuos­sa kom­men­tis­sa­kin mai­ni­tus­ta geneet­ti­ses­tä ohjel­moin­nis­ta joh­tuen ei ole ole­mas­sa­kaan mitään kei­noa “käsi­tel­lä” sitä; mik­si ihmees­sä luon­to­äi­ti oli­si ampu­nut itse­ään sil­lä taval­la jal­kaan? Tämä on ensim­mäi­nen koh­ta. #

Toi­nen koh­ta on se, että mies ja nai­nen ovat kak­si eri ihmis­tä, joil­la molem­mil­la on oma gee­ni­pe­ri­mä ja jot­ka näin ollen aja­vat kah­ta toi­sis­taan poik­kea­vaa pää­mää­rää. Hei­dän yhteen­liit­ty­män­sä on aina gee­nien kan­nal­ta vain tila­päi­nen ilmiö, jon­ka kes­to vie­lä­pä sekin poik­ke­aa suku­puol­ten välil­lä toi­sis­taan. Mie­hel­lä pää­mää­rän saa­vut­ta­mi­nen vie lyhyim­mil­lään vain joi­tain sekun­te­ja, kun taas nai­nen jou­tuu uhraa­maan lisään­ty­mi­sen­sä eteen mel­kein koko­nai­sen vuo­den (yhdek­sän kuu­kaut­ta). #

Kol­mas koh­ta on seu­raus­ta sii­tä, että lisään­ty­mi­sen tulok­se­na syn­ty­vä jäl­ki­kas­vu ei ole pel­käs­tään toi­sen van­hem­man peri­män tulos, vaan kan­taa muka­naan myös toi­sen osa­puo­len gee­ne­jä. Niin­pä pää­tös lisään­ty­mis­kump­pa­nis­ta ei ole gee­nien kan­nal­ta yhden­te­ke­vä. Edel­lis­koh­dan takia tämä ei tuo­ta ongel­mia mie­hel­le, jon­ka uhraus rajoit­tuu mai­nit­tui­hin sekun­tei­hin; hänen tar­vit­see vain vakuut­taa kump­pa­nik­si valit­se­man­sa nai­nen oman peri­män­sä kel­vol­li­suu­des­ta. Nai­sen on puo­les­taan olta­va pal­jon huo­lel­li­sem­pi valin­nas­saan, kos­ka sen seu­rauk­set mää­rit­tä­vät sen, tule­vat­ko hänen jat­kos­sa mah­dol­li­ses­ti valin­nal­leen uhraa­man­sa yhdek­sän kuu­kaut­ta kan­nat­ta­maan. #

Täs­sä yhtey­des­sä on kui­ten­kin syy­tä koros­taa, että peri­män kel­vol­li­suu­del­la ei ole mitään teke­mis­tä sen kans­sa, mitä ylei­ses­ti pide­tään ihmi­sen kel­vol­li­suu­te­na. Itse asias­sa tie­toi­sil­la ja moraa­li­sil­la pää­tök­sil­lä ei juu­ri­kaan ole teke­mis­tä tämän valin­nan kans­sa, vaan se teh­dään jos­sain lim­bi­sen jär­jes­tel­män [hus.fi] syö­ve­reis­sä, luul­ta­vas­ti mel­ko pit­käl­ti haju­jen ja mui­den ais­tien varassa.Selitykseni on kar­kea yksin­ker­tais­tus. Jos halu­aa hie­man tar­kem­paa tie­toa ilman näin jul­met­tua paa­tos­ta, kan­nat­taa lukea vaik­ka­pa “Alas­to­man api­nan myyt­ti” Skep­sik­sen sivuil­ta. Vas­ta sen jäl­keen alkaa kog­ni­tii­vi­nen toi­min­ta, jol­la kehi­te­tään seli­tyk­siä van­hem­mil­le, suku­lai­sil­le ja itsel­le (“komea/kaunis”, “iha­na”, “kilt­ti”, “herk­kä”, “voi­ma­kas” jne). #

Nel­jäs koh­ta on isyys: mie­hen ei kan­na­ta uhra­ta resurs­se­jaan nai­seen, joka ei kan­na muka­naan hänen­kin gee­ne­jään, mut­ta nii­den uhraa­mi­nen pel­käs­tään yhteen nai­seen on sekin tuh­laus­ta. Yhdek­sään kuu­kau­teen mah­tuu mon­ta sekun­tia. #

Vii­des koh­ta on äitiys: nai­sen ei kan­na­ta uhra­ta resurs­se­jaan mie­heen, joka on val­mis uhraa­maan omat resurs­sin­sa pel­käs­tään häneen. Sijoi­tus kier­tä­vään puk­kiin on pal­jon kan­nat­ta­vam­pi, kos­ka sil­loin mah­dol­li­nen poi­ka­lap­si levit­tää hän­kin äidil­tä saa­mi­aan gee­ne­jä toden­nä­köi­ses­ti mah­dol­li­sim­man laa­jal­le. Kos­ka itse sijoi­tus­ta­pah­tu­ma vie vain nuo jo mai­ni­tut muu­ta­mat sekun­nit, se ei sido nais­ta tähän mie­heen vaan sen jäl­keen hän voi, ja hänen kan­nat­taa sitoa itseen­sä juu­ri päin­vas­tai­nen mies, joka uhraa resurs­sin­sa pel­käs­tään häneen tie­tä­mät­tä sijoi­tuk­sen­sa ole­van tur­ha. #

Pää­tel­mät
Ihmi­nen ei ole työ­läis­muu­ra­hai­nen, joka voi vain aut­taa mui­ta lisään­ty­mään puo­les­taan. Vali­tet­ta­van monet ihmi­set on vain nitis­tet­ty sel­lai­seen roo­liin, jon­ka aiheut­ta­man kär­si­myk­sen he sit­ten nie­le­vät uskon­non tai muun yhtä pahas­ti har­hai­sen ajat­te­lun voi­mal­la. Vali­tet­ta­vas­ti edel­lä kuvai­le­ma­ni luon­nol­li­nen vaih­toeh­to on vie­lä­kin kivu­li­aam­pi. Mut­ta äiti luon­to­han ei piit­taa ihmi­sen kär­si­myk­ses­tä, vaan vain sii­tä, kuin­ka hyvin hänen meka­nis­ti­sia pää­mää­ri­ään toteu­te­taan. #