Hyvä esi­merk­ki sii­tä, mik­si minus­ta uskon­nois­ta voi olla hyö­tyä­kin. Tosin samaan hen­gen­ve­toon on todet­ta­va, että joku voi­si täy­sin oikeu­te­tus­ti esit­tää kysy­myk­sen “kuin­ka las­ke­taan maa­il­mas­sa tie­tys­sä ajan pis­tees­sä val­lit­se­van, uskon­nos­ta aiheu­tu­van kär­si­myk­sen ja loh­du­tuk­sen mää­rä, ja kuin­ka nii­tä ver­ra­taan toi­siin­sa?” Uskon­to on luon­nol­li­nen ilmiö samal­la taval­la kuin vaik­ka­pa met­sä­pa­lo; sil­lä on hyvät ja huo­not puo­len­sa. #

Itse asias­sa­han tuol­lai­nen voi­ma­kas onnen ja rau­han koke­mus on var­mas­ti todel­li­nen, riip­pu­mat­ta sen koke­van ihmi­sen sii­tä teke­mäs­tä tul­kin­nas­ta, eli koke­mus edel­tää sii­tä teh­tyä tulkintaa.Joskin lie­nee täy­sin mah­dol­lis­ta, että tul­kin­ta voi toi­mia koke­muk­sen vah­vis­ta­ja­na, kuten täs­sä tapauk­ses­sa var­maan­kin on käy­nyt. Ilman “juma­la vas­ta­si rukouk­see­ni” -tul­kin­taa koke­mus oli­si ehkä ollut muka­va ja jän­nit­tä­vä, mut­ta ei yhtä voi­ma­kas, posi­tii­vi­nen ja hen­ki­lö­koh­tai­sen tun­tui­nen. Epä­toi­voi­ses­sa elä­män­ti­lan­tees­sa ole­va ihmi­nen tul­kit­see sel­lai­sen koke­muk­sen var­mas­ti toden­nä­köi­sem­min uskon­nol­li­ses­ti kuin muu­toin­kin onnel­lis­ta elä­mää elä­vä ihmi­nen, kos­ka uskon­non myö­tä koke­mus saa muis­tos­sa jon­kin­lai­sen pysy­vyy­den lei­man; “jos tuo koke­mus oli juma­lan merk­ki minul­le, juma­la on ole­mas­sa ja näkee minut, ja ehkä sal­lii minun kokea tämän uudes­taan­kin”. Juma­la­ton ihmi­nen puo­les­taan ajat­te­lee, että vaik­ka koke­mus oli onnel­li­nen, se kes­ti kui­ten­kin vain het­ken­sä, eikä sen jäl­keen sii­tä enää ole jäl­jel­la kuin muis­to omas­sa pääs­sä. Uusia onnen­ko­ke­muk­sia tulee tai on tule­mat­ta, mut­ta ne eivät rii­pu täs­tä koke­muk­ses­ta miten­kään. #