Luok­ka­ko­kous lähes­tyy, mut­ta ei puhet­ta­kaan, että minus­ta oli­si sii­hen osal­lis­tu­jak­si. Kuten sil­loin jos­kus mui­noin, ihmis­ten kokoon­tu­mi­nen pel­kän kokoon­tu­mi­sen itsen­sä, siis seu­rus­te­lun nimis­sä, on minul­le ker­ta kaik­ki­aan vie­ras ja vas­ten­mie­li­nen aja­tus. Ei sik­si, että nämä­kään ihmi­set sinän­sä oli­si­vat vas­ten­mie­li­siä. Päin vas­toin, enti­set luok­ka­ka­ve­rit ovat yhä­kin minul­le aja­tuk­sis­sa kovin rak­kai­ta. Kyl­lä samoi­hin tiloi­hin kerään­ty­mi­nen yhdek­säs­tä kah­teen­tois­ta vuo­den ajan vii­te­nä päi­vä­nä vii­kos­sa samo­jen ihmis­ten kans­sa syö­vyt­tää mie­leen ne naa­mat ja per­soo­nat niin että vai­kea nii­tä on epä­lä­hei­sik­si­kään teh­dä. #

Toi­saal­ta pahat kie­let voi­si­vat väit­tää, että suo­je­lin suh­det­ta­ni näi­hin ihmi­siin pysy­mäl­lä tur­val­li­sen emo­tio­naa­li­sen väli­mat­kan pääs­sä kai­kis­ta, mut­ta se nyt ei miten­kään poik­ke­ai­si sii­tä, miten olen elä­nyt elä­mää­ni suh­tees­sa mui­hin ihmi­siin yli­pään­sä; eris­tyk­sis­sä, vetäy­ty­nee­nä. Jos jos­sain, niin sii­nä suh­tee­ni näi­hin ihmi­siin poik­ke­aa muis­ta, että eris­täy­ty­mi­se­ni samois­ta ihmi­sis­tä kes­ti niin­kin pit­kän ajan. Oppi­vel­vol­li­suu­del­la on has­su­ja epä­suo­ria seu­rauk­sia. #

Ja mik­si Blog­ge­rin kel­lo heit­tää tun­nil­la täs­sä kah­den­tois­ta kiep­peil­lä? Opet­te­li­si­vat jo ne ame­rik­ka­lai­set­kin käyt­tä­mään oikei­den ihmis­ten 24 tun­nin kel­loa eikä nui­ta per­ke­leen peeäm-aaäm-aiko­ja kun eivät ker­ran osaa ite­kään nii­tä käyt­tää. #