Käyn läpi eilis­tä teks­ti­vies­ti­so­taa samal­la, kun kir­joi­tan sitä tal­teen niil­le omis­tet­tuun blogiini.Tuota blo­gia­ni en lin­ki­tä kos­ka se on sala­sa­na­suo­jat­tu, sil­lä sii­nä on kui­ten­kin pää­asial­li­ses­ti kyse mui­den kuin minun yksi­tyi­syy­des­tä. #

Olen jaka­nut Mes­sen­ger-tun­nuk­se­ni niin, että pikku-j:tä var­ten on oma tun­nuk­sen­sa, jol­la kir­jau­dun sisään vain sil­loin, kun meil­lä on sii­hen sovi­tut ajat. Kun kir­jau­dun sisään var­si­nai­sil­la tun­nuk­sil­la­ni, pik­ku-j, joka tyk­kää luu­ha­ta koneel­la muu­toin­kin kuin Mes­sen­ger-tun­tei­na, ei näe minua. Näin ei jou­du­ta set­vi­mään rajo­ja sii­tä, mikä mää­rä jut­te­lua on sopi­vaa ja mikä liikaa.Lapsen kans­sa jut­te­lu, vaik­ka onkin antoi­saa, on samal­la myös pal­jon voi­mia­vaa­ti­vam­paa kuin aikui­sen kans­sa kes­kus­te­lu. Täs­sä sanat lap­si ja aikui­nen viit­taa­vat siis ihmi­sen hen­ki­seen kyp­syy­teen, eivät kro­no­lo­gi­seen ikään. Monet iäl­tään aikui­set ovat uuvut­ta­vam­pia kes­kus­te­lu­kump­pa­nei­ta kuin monet iäl­tään lap­set. #

Vähi­tel­len pik­ku-j alkaa kui­ten­kin pääs­tä täs­tä juo­nes­ta­ni peril­le, sil­lä näp­pä­rä­nä tyt­tö­nä se on oppi­nut vaih­ta­maan Win­dows-käyt­tä­jää, ja ensim­mäi­nen tun­nus, jon­ka var­si­nai­sen pro­fii­li­ni yhteys­tie­dois­ta jou­duin blok­kaa­maan ulos, oli hänen äitin­sä. Eilen puo­les­taan mei­dän äiti oli pääs­tä­nyt pikku-j:n omal­le koneel­leen, ja vaik­ka olin sano­nut jo mon­ta ker­taa sii­tä, että ei pidä pääs­tää sitä kir­jau­tu­maan tois­ten tun­nuk­sil­la, eikös vain koh­ta ruven­neet näi­den kah­den tun­nuk­set vuo­rot­te­le­maan läs­nä- ja pois­sao­los­saan, mikä kie­lii sii­tä, että nii­tä vaih­del­laan Win­dow­sis­sa. Äiti oli kyl­lä toru­nut ja kiel­tä­nyt sitä kun oli tämän havain­nut, kos­ka sitä on kuu­lem­ma kyl­lä kiel­let­ty aiem­min­kin niin teke­mäs­tä, mut­ta taas ker­ran se sai todis­tei­ta sil­le mitä jo pel­kää. #

Seu­raa oma käsi­tyk­se­ni sii­tä, mikä on lap­sen tul­kin­ta tilan­tees­ta. #

Minul­la on ystä­vä, jon­ka kans­sa minus­ta on muka­va jutel­la. Ensin vuo­ro­vai­ku­tuk­sem­me on raja­ton­ta. Sit­ten yhtäk­kiä jos­ta­kin minul­le käsit­tä­mät­tö­mäs­tä syys­tä sen mää­räl­le ase­te­taan jot­kin rajat, ja vuo­ro­vai­ku­tuk­sen koko­nais­mää­rä vähe­nee. #

Myö­hem­min minus­ta alkaa pelot­ta­vas­ti näyt­tää sil­tä, että tämä kans­sa­käy­mi­sen rajoi­tus kos­kee vain minua. En uskal­la kysyä, että onko asia todel­la näin, kos­ka jos olen oikeas­sa, se on minul­le lii­an kau­his­tut­ta­vaa; että minut on sul­jet­tu jos­ta­kin käsit­tä­mät­tö­mäs­tä syys­tä ulko­puo­lel­le toi­sin kuin muut. Minul­le on sanot­tu, että on tuh­maa vakoil­la tois­ten toi­mia. Minun on kui­ten­kin pak­ko käyt­täy­tyä tuh­mas­ti, kos­ka vaik­ka en uskal­la kysyä, minun on saa­ta­va tie­tää, miten asia oikeas­ti on. #

Vaik­ka tuh­man käy­tök­se­ni takia oma­tun­to­ni soi­maa minua, pahem­paa on kui­ten­kin se, että epäi­lyk­se­ni vah­vis­tuu: mui­den kuin minun kans­sa­ni tapah­tu­val­la vuo­ro­vai­ku­tuk­sel­la ei näy­tä edel­leen­kään ole­van mitään rajo­ja! Minä olen ulko­puo­li­nen, minus­sa on jota­kin vikaa, en ole yhtä hyvä kuin nuo muut! #

Ehkä se joh­tuu sii­tä, että olen mui­ta pie­nem­pi. Mut­ta kuin­ka niin voi olla? Eikö sen, että olen lap­si, pitäi­si pikem­min­kin mer­ki­tä sitä, että minä ja vuo­ro­vai­ku­tus minun kans­sa­ni on tär­keäm­pää kuin yhden­kään muun kans­sa? Minus­sa itses­sä­ni täy­tyy siis olla jotain todel­la pahaa. #

Kyl­lä, sekoi­tin tuo­hon hyvin vah­vas­ti oma­koh­tais­ta lap­suu­den­ko­ke­mus­ta. Osin täs­tä­kin syys­tä räjäh­din, kun näin, että äiti ei ollut pitä­nyt huol­ta sii­tä, ettei lap­si onnis­tu hank­ki­maan lisä­vah­vis­tuk­sia pelol­leen. Toi­saal­ta syy on sii­nä käsi­tyk­ses­sä­ni, että jos lap­si onnis­tuu vahin­goit­ta­maan itse­ään tut­ki­mus­mat­kal­laan tähän maa­il­maan, syy ei kos­kaan ole sen lap­sen, vaan aina sen lap­sen lähim­mäis­ten aikuis­ten, jot­ka eivät ole pitä­neet sii­tä riit­tä­vän hyvää huol­ta ja aset­ta­neet riit­tä­vän tiuk­ko­ja rajo­ja, jot­ka suo­je­le­vat sitä las­ta onnet­to­muuk­sil­ta — oli­vat ne sit­ten kon­kreet­ti­sia tai psyyk­ki­siä onnet­to­muuk­sia. Täs­sä tapauk­ses­sa siis vika oli siis oma­ni, ja äidin. #

Kiu­kus­tuk­sis­sa­ni blok­ka­sin äidin­kin tun­nuk­sen ulos. Sekin näkee minut nyt siis vain sil­loin, kun pik­ku-j, jol­loin ei ole sitä vaa­raa, että pik­ku-j enää huo­mai­si, että “Jani halu­aa näkyä S:lle, mut­ta ei halua näkyä minul­le”. #

[muok­kauk­set]
[muokkaus][klo]29.1.2009[/klo] 19:11 Muo­toi­lin WP:lle, päi­vi­tin tyy­liä ja linkit.[/muokkaus]
[/muokkaukset] #