En tie­dä kuu­luu­ko se nor­maa­li­na osa­na tera­pia­pro­ses­sii­ni, tai perä­ti tera­pia­pro­ses­siin yleen­sä, mut­ta jo edel­lis­ker­ral­la minus­sa viri­si jota­kin, jon­ka havait­sin vie­lä sel­vem­min tänään, ja joka häi­rit­see minua jos­sain mää­rin. Se on jon­kin­lai­nen ulko­puo­li­suus­ko­ke­mus, mut­ta kysees­sä ei ole ulko­puo­li­suus minul­le tavan­omai­ses­sa merkityksessään[alaviite]Minulle luon­nol­li­sin ulko­puo­li­suu­den muo­to on tie­ten­kin ulko­puo­li­suus mui­den ihmis­ten muo­dos­ta­mas­ta joukosta.[/alaviite], vaan ulko­puo­li­suus omas­ta itses­tä­ni. Se tun­tuu sil­tä, ikään kuin tera­pia­ti­lan­tees­sa ole­va minä oli­si jakau­tu­nut kah­teen eri per­soo­naan: sii­hen joka on aidos­ti pai­kal­la, läs­nä, näkee ja kokee tapah­tu­vat asiat ja herää­vät tun­teet, ja sii­hen, joka koen todel­li­suu­des­sa ole­va­ni­Se, jos­sa koen ole­va­ni, tun­tuu jos­ta­kin syys­tä luon­te­val­ta sanoa, mut­ta ei ehkä ymmär­tää. ja joka on kai­ken edel­lä­lue­tel­lun ulko­puo­lel­la. Tämä jäl­kim­mäi­nen minä on läs­nä tera­pia­ti­lan­tees­sa vain edel­li­sen minän tark­kai­li­ja­na ja tie­toi­nen ympä­ril­lä­ole­vis­ta asiois­ta ja tun­teis­ta vain sen reak­tioi­den kaut­ta, ilmai­se­mat­ta itse min­kään­lai­sia aito­ja tun­tei­ta. #

Nor­maa­lis­ti oli­sin täs­tä havain­nos­ta kor­kein­taan kiin­nos­tu­nut, ja suh­tau­tui­sin sii­hen jopa var­sin posi­tii­vi­ses­ti, kos­ka se tun­tuu hyvin tur­val­li­sel­ta ase­tel­mal­ta: vaik­ka ulos­päin näy­tän nor­maa­lil­ta ja rea­goin asioi­hin ikään kuin oli­sin läs­nä, todel­li­nen minä on kui­ten­kin jos­sain sen kai­ken ulot­tu­mat­to­mis­sa, tur­vas­sa kai­kil­ta mah­dol­li­ses­ti kivu­liail­ta­kin koke­muk­sil­ta, joi­ta aidon läs­nä­olon koke­mus voi­si sil­le tuot­taa. Nykyi­ses­sä tilan­tees­sa­ni se kui­ten­kin on, kuten sanoin, häi­rit­se­vää. Haluai­sin olla aidos­ti ja oma­na itse­nä­ni läs­nä tera­pia­ti­lan­tees­sa kah­des­ta­kin eri syys­tä. Toi­saal­ta sik­si, että uskon, että minus­ta oli­si siten enem­män apua ryh­män muil­le jäse­nil­le. Näh­tä­väs­ti koen jo niin syväl­leu­lot­tu­vaa lojaa­liut­ta ryh­mää kohtaan[alaviite]Tämän havait­se­mi­nen ilah­dut­taa minua hieman.[/alaviite], että olen mel­kein val­mis usko­maan halua­va­ni ihan aidos­ti sen jäse­nil­le hyvää. Toi­saal­ta haluan sitä sik­si, että minun pitäi­si voi­da kokea nime­no­maan sen läs­nä­olon myös muka­naan­tuo­ma tus­ka. Sil­loin voi­sin liit­tää ne tie­dos­ta­van mie­le­ni tasol­la ole­vat raken­teet, joi­hin se tus­ka on sidot­tu, tähän tus­kal­li­seen koke­muk­seen oikeal­la hetkellä.Oikeassa tera­pia­ti­lan­tees­sa? Täl­löin, uskon, nii­den oikeel­li­suus ja oikeu­tet­tuus tai vaih­toeh­toi­ses­ti erheel­li­syys ja epä­oi­keu­den­mu­kai­suus tuli­si minul­le ilmei­sek­si. #

Tämä koke­mus kär­jis­tyi tänään mie­les­sä­ni kun suo­ras­taan hal­vek­suin itseä­ni sen täh­den, etten kyen­nyt las­keu­tu­maan ulko­puo­li­suu­den koke­muk­ses­ta­ni aidon läs­nä­olon tasol­le voi­dak­se­ni olla tun­teel­la muka­na vai­keas­sa tilan­tees­sa. Näen­näi­nen, surul­li­nen minä­ni teki kyl­lä koh­tuul­li­sen hyvää työ­tä esit­täes­sään aitoa minää, kos­ka aito minä­ni oli­si luul­ta­vas­ti huu­ta­nut (myö­tä-) tus­kas­ta jos oli­si pääs­syt syr­jäyt­tä­mään ulkoi­sen kuo­ri­mi­nä­ni. #