Koin­pa taas jär­ky­tyk­sen heti aamus­ta kun tun­te­ma­ton nume­ro (ei siis näky­mä­tön, vaan tun­te­ma­ton) soit­ti. Mikä oli vie­lä pahem­pi jär­ky­tys, niin se oli ääni men­nei­syy­des­tä: ohjel­mis­ton lin­jan­joh­ta­ja RAmk:sta. No se vain toi tuu­lah­duk­sen amk:n hel­lyt­tä­väs­tä hol­hous­kult­tuu­ris­ta ja tie­dus­te­li, että jat­kan­ko, vai onko kysees­sä ereh­dys kun en ole ilmoit­tau­tu­nut vii­mei­seen ilmoit­tau­tu­mis­päi­vään (tänään) men­nes­sä. #

Vii­me vuo­den olin siel­lä vie­lä kir­joil­la pois­sao­le­va­na mut­ta tänä syk­sy­nä en ole muis­ta­nut koko asi­aa. Sil­ti tun­tui pahal­ta sanoa, että en ole aikeis­sa jat­kaa siel­lä, kos­ka se oli erään­lai­nen lopul­li­nen nau­la yhden tähä­nas­ti­sis­ta opis­ke­lu­jak­sois­ta­ni onnel­li­sim­man, jos­kin myös epä­on­nek­kaim­min päät­ty­neen sel­lai­sen, ark­kuun. #

Samal­la tuo puhe­lus­ta aiheu­tu­nut pako­kau­hu kui­ten­kin muis­tut­ti myös pii­nal­li­sen elä­väs­ti nii­den opis­ke­lui­den päät­ty­mi­sen syis­tä ja sii­tä, että sii­hen, että olen jat­ku­vas­ti sai­ras­lo­mal­la ja hen­ki­ses­ti 100 % invalidi[alaviite]Ainakaan Kelan jaot­te­lu ei erot­te­le hen­ki­ses­ti ja fyy­si­ses­ti inva­li­de­ja, mikä on filo­so­fi­ses­ti ihan mie­len­kiin­toi­nen, jos­kin samal­la mitä luul­ta­vim­min vain käy­tän­nöl­li­syys­pyr­ki­myk­sen sane­le­ma ratkaisu.[/alaviite] on kyl­lä hyvät, tai ehkä parem­pi sana täs­sä yhtey­des­sä on päte­vät, syyt. #

“Sylis­sä­pi­to vah­vis­taa lap­sen kykyä olla eros­sa. Kun äidil­lä ja lap­sel­la on oikein hyvä side, lap­si voi läh­teä äidin luo­ta hel­pos­ti tie­täen, että hän voi mil­loin tahan­sa pala­ta takai­sin ja olla lähel­lä äiti­ään. Lap­si oppii ettei eril­lään ole­mi­sen vapaut­ta saa­vu­te­ta lähei­syy­den kus­tan­nuk­sel­la. Tämä on tär­keä tie­tää sekä nykyis­ten että tule­vien ihmis­suh­tei­den takia ja var­sin­kin avio­lii­tos­sa.” #

M.G. Welch: Syliai­ka, s. 110 #

Tämä se on minul­le täyt­tä hepre­aa ole­va asia. Toi­sin sanoen ymmär­rän kyl­lä älyl­li­sel­lä tasol­la sen että ihmi­nen voi aja­tel­la niin, että eril­lään voi olla ilman, että se samal­la naker­tai­si lähei­syyt­tä. En kui­ten­kaan pys­ty käsit­tä­mään sel­lai­sen ihmi­sen käsi­tys­tä lähei­syy­des­tä, tai tar­kem­min sanot­tu­na en usko sem­moi­sen ihmi­sen koke­man tun­teen ole­van oike­aa lähei­syyt­tä. Minul­le aitoa oike­aa lähei­syyt­tä on pel­käs­tään se taker­tu­va, kes­ki­näi­sen riip­pu­vuu­den muo­dos­ta­ma lähei­syys, jon­ka kus­tan­nuk­sel­la kai­ken­lai­nen eril­lää­no­lo toi­ses­ta osa­puo­les­ta aivan taa­tus­ti tapah­tuu. Eihän minul­la ole mis­sään mitään takei­ta sii­tä, että voi­sin pala­ta äidin tai min­kään muun­kaan vas­taa­van hah­mon luok­se var­mas­ti aina tar­vit­taes­sa. “Äiti­hän” saat­taa kuol­la, pet­tää tai jät­tää sil­lä välin kun minä teen jotain muu­ta kuin olen vah­ti­mas­sa, ettei niin tapah­du. #

Itse asias­sa ainut käsi­tys, jon­ka pys­tyn sovit­ta­maan tuo­hon eril­li­sek­si itsen­sä koke­van ihmi­sen tun­ne­ko­ke­muk­sel­le pääs­sä­ni varat­tuun loke­roon, on se, joka minul­la itsel­lä­ni on nii­tä ihmi­siä var­ten, joi­hin läh­tö­koh­tai­ses­ti luo­tan lii­an vähän voi­dak­se­ni kiin­tyä hei­hin omal­la aidol­la taval­la­ni (sil­lä riip­pu­vai­sel­la). Näin ollen se tun­ne on, hit­to vie­köön, minul­le ääret­tö­män pal­jon vähä­ar­voi­sem­pi ver­rat­tu­na sii­hen, jos­sa toi­seen luo­te­taan vähin­tään hädin tus­kin sen ver­ran, että uskal­le­taan antau­tua sii­hen (toi­vo­tus­ti molem­min­puo­li­seen) riip­pu­vuu­teen. #

Se, että tähän “yhdes­sä eril­li­si­nä” -kli­see­seen vii­ta­taan niin usein, saa minut toi­vo­maan, että tämä on nii­tä asioi­ta, jois­sa minä olen se oikeas­ti pääs­tä­ni vial­laan ole­va poik­keus ympä­ril­lä ole­vis­ta “aidos­ti”, “ter­vees­ti”, “tur­val­li­ses­ti” kiintyneistä.Kuten lai­naus­mer­keis­tä näh­dään, en ker­ta kaik­ki­aan pys­ty valeh­te­le­mat­ta ole­maan sitä miel­tä, että muu­toin kuin omal­la taval­la­ni tur­vat­to­mas­ti kiin­ty­nyt, tai mikä nyt sit­ten olen­kaan, oli­si oikeal­la ja luon­nol­li­sel­la taval­la kiin­ty­nyt. Minä olen oikeas­sa, luon­nol­li­nen ja nor­maa­li, kaik­ki muut ovat vää­räs­sä, per­vers­se­jä ja poik­kea­via. Näin ajat­te­lu­ni on sekin oikein, luon­nol­lis­ta ja nor­maa­lia, mut­ta toi­sin kuin tämän mer­kin­nän var­si­nai­ses­ta aihees­ta, täs­tä poik­kea­vis­ta näkö­kul­mis­ta kenen­kään muun koh­dal­ta minul­la ei ole var­si­nai­ses­ti mitään havain­toa. Näin ollen minul­la oli­si mah­dol­li­suus saa­da kor­vaa­va koke­mus tera­pian kaut­ta ja paran­tua tämän asian suh­teen, ja voin sanoa, että se oli­si yksi hel­ve­tin iso osa pois nykyi­ses­tä hen­ki­ses­tä yli­kuor­mi­tuk­ses­ta­ni. #

Grass is greener without the pain,
I think that I'm changing but I'm just the same
My sun is a ascending again
And I've nothing but you on my mind

Sometimes I feel like I'm glad to be free,
Sometimes I still want your arms around me
Sometimes I'm glad to have left you behind,
The Crazy English Summer has put you back on my mind.

Life's a riot a lover a friend,
Pity the day that it has to end
Friday come speed me home again,
I've nothing but you on my Mind.

Sometimes I feel like I'm fine on my own,
Fifty Thousand miles from home.
Sometimes I'm weak and the past is my guide,
Summer returns and puts you back on my mind

Faith­less: Crazy English Sum­mer #

[muok­kauk­set]
[muokkaus][klo]20.5.[/klo] 15:18 Muok­ka­sin WP:lle ja nyky­ai­kais­tin tyyliä.[/muokkaus]
[/muokkaukset] #

Ihmi­nen on ansas­sa ole­va ket­tu. Ter­ve mie­li kat­se­lee tai­vaal­le ja luu­lee ole­van­sa vapaa­na len­tä­vä lin­tu. Sai­ras mie­li iskee ham­paat kiin­ni omaan jal­kaan­sa. Ansa­lan­ka on elä­män­lan­ka ja ver­tauk­sen tra­ge­dia on sii­nä, että useim­mat tai­vaal­le­tui­jot­te­li­jat pitä­vät todel­lis­ta itsen­sä vapaut­ta­mis­ta hir­vit­tä­vän surul­li­se­na teko­na. #

Ei alai­nen eikä peitettävissä,

arpa­nap­pu­lan kak­si puolta.

Ei pei­tet­tä­vis­sä eikä alainen,

tuhan­sit­tain erhei­tä erheis­sä. #