Haa, juu­ri tähän minä pyrin­kin vul­gaa­riu­den kam­pan­join­nil­la­ni; enem­män tätä. Tätä on todel­li­suus, ei sitä mitä meil­le yri­te­tään usko­tel­la. #

Myös minul­la on pää­hän­pint­ty­mä, mut­ta oikeas­ti ei ole, vaan se on vain huo­nos­ti valit­tu sana, jos­ta koe­tan raken­taa aasin­sil­taa johon­kin, joka on oikeas­ti enem­män­kin tai­pu­mus, joka häi­rit­see minua ole­mal­la ran­kas­ti ris­ti­rii­das­sa oman eet­ti­sen ydinkoodini[alaviite]Kernelini, hehheh.[/alaviite] kans­sa. #

Kos­ka tul­les­saan ensin tun­nus­tus voi saa­da aamu- tai ilta­teen nouse­maan nenään[alaviite]Mitä, eikö? No saa­han sitä toi­voa sentään.[/alaviite], aloi­tan kuvai­le­mal­la sitä moraa­li­ni koh­taa, jon­ka kans­sa tai­pu­muk­se­ni on ris­ti­rii­das­sa. Se kuu­luu näin: vah­vo­jen täy­tyy aut­taa, tukea ja puo­lus­taa heik­ko­ja. Tämä sään­tö on minul­le voi­mas­sa aina ja kaik­kial­la lukuu­not­ta­mat­ta eräs­tä poik­keus­ti­lan­net­ta. #

Tämän tilan­teen todis­ta­jak­si olen aina­kin tois­tai­sek­si pääs­syt pel­käs­tään fan­ta­sias­sa. Sii­nä roo­lit ovat sil­män­rä­päyk­sen ajak­si kään­ty­neet, ja tähän het­keen asti vah­vem­man ase­mas­sa ollut, ja tuo­ta ase­maan­sa hei­kom­paan näh­den vää­rin­käyt­tä­nyt, eli sor­ta­ja, onkin jou­tu­nut enti­sel­le sor­re­tul­leen, aiem­min hei­kom­mas­sa ase­mas­sa olleel­le alis­tei­seen ase­maan. Täl­löin aiem­min hei­kom­mal­la, mut­ta siis täs­sä tilan­tees­sa sil­lä vah­vem­mal­la, on oikeus vedo­ta sään­töö­ni nime­no­maan näi­tä tilan­tei­ta var­ten sää­tä­mää­ni poik­keus­ti­la-ase­tuk­seen, ja rusi­koi­da enti­nen sor­ta­jan­sa valit­se­mal­laan, mie­luus­ti mah­dol­li­sim­man veri­sel­lä ja lopul­li­sel­la taval­la. #

Jos nyt joku jo puto­si kär­ryil­tä, ker­rat­ta­koon, että tuo kaik­ki­neen oli vie­lä kuvaus­ta sii­tä moraa­li­sään­nös­tä­ni (poik­keuk­si­neen), jon­ka koen hyväk­si omi­nai­suu­dek­se­ni. Nyt seu­raa se, jos­ta en ole ylpeä. #

Minä tun­nen vetoa heik­kou­teen. Ei, nyt minä yri­tän kier­rel­lä asi­aa. Minus­ta tun­tuu, että minä saa­lis­tan ihmi­siä, jois­sa vais­toan heik­kouk­sia. Tai saa­lis­tai­sin, jos oli­sin tuol­la ulko­na; yhtä pal­jon, kuin yri­tän suo­jel­la itseä­ni ihmi­sil­tä, minä teen sen sik­si, että haluan suo­jel­la ihmi­siä itsel­tä­ni. #

Kun olen kans­sa­käy­mi­ses­sä, tai saan mitä tahan­sa kaut­ta tie­toa ihmi­ses­tä, vaik­ka­pa pas­sii­vi­ses­ti­kin, luke­mal­la, mitä hän itses­tään kir­joit­taa, minun pääs­sä­ni sähi­see huip­pu­herk­kä sen­so­ri, joka skan­naa sisään tule­van infor­maa­tion, poi­mien sii­tä kaik­ki mah­dol­li­set mer­kit ihmi­sen hen­ki­ses­tä tilas­ta; ongel­mis­ta, häi­riöis­tä, arois­ta aihea­lueis­ta. Kun olen tilan­tees­sa, jos­sa ihmi­siä on useam­pia, minul­la on pet­tä­mä­tön kyky hyvin lyhyen ajan kulues­sa muo­dos­taa ikään kuin leijonan[alaviite]Vai suden?[/alaviite] vais­to­mai­nen käsi­tys sii­tä, mikä anti­loo­peis­ta hyp­pää hie­man mui­ta lyhyem­piä hyp­py­jä, on hie­man mui­ta epä­var­mem­pi liik­keis­sään, rea­goi hie­man hitaam­min. #

Joh­tuen juu­ri sii­tä, että tämä koh­dis­tu­mi­se­ni nime­no­maan tuol­lai­seen yksi­löön saa­lis­tus­tar­koi­tuk­ses­sa on niin perin juu­rin vas­toin edel­lä kuvaa­maa­ni moraa­lia­ni, tämä käy­tök­se­ni tosia­sial­li­nen syy ei kos­kaan saa­vu­ta tie­toi­suut­ta­ni, vaan se jou­tuu otta­maan itsel­leen naa­mioi­ta. Minus­ta tulee koh­te­lias, osaa­ot­ta­va, myö­täi­le­vä, ja ajau­dun tois­tu­vas­ti tilan­tei­siin, jois­sa uskot­te­len itsel­le­ni ove­las­ti itse asias­sa nime­no­maan toteut­ta­va­ni moraa­lia­ni välit­tä­mäl­lä tuos­ta yksi­lös­tä, pitä­vä­ni huol­ta, suo­je­le­va­ni. Samaan aikaan minä kui­ten­kin tosia­sias­sa hyväk­si­käy­tän tätä ihmis­tä; ammen­nan loput­to­man tyh­jään itsee­ni minuut­ta toi­ses­ta, syön jo ennes­tään hei­kon vähäs­tä. #

Tämä on se koh­ta teks­tiä, johon raken­teel­li­ses­ti kuu­lui­si jon­kin­lai­nen apo­lo­gia tai toi­voa-anta­va seli­tys. Sel­lai­sen ole­mas­sao­lo kui­ten­kin teki­si saman tien tyh­jäk­si koko juu­ri kuva­tun moraa­li­sen ris­ti­rii­dan voi­vot­te­lun, jol­loin sitä ei minun oli­si tar­vin­nut tuo­hon ylös kir­joit­taa. Kir­joi­tin, ∴ sel­lais­ta ei ole. #