My name is not Potkukelkka, James Potkukelkka
#616. Maanantai, 4. lokakuuta 2004 klo 10.53.42, kirjoittanut Jani. 0
Toisin kuin jotkut tuntuvat saaneen päähänsä, minulla ei ole paniikkihäiriötä. Minä olen julmetun epäsosiaalinen ihminen, enkä viihdy laisinkaan nahoissani, jos ympärilläni on neljän seinän sijasta avonaisia väyliä kenen tahansa käydä kimppuuni. Mutta paniikkihäiriötä minulla ei ole, sillä olemukseni pysyy teräksisen itsekurini, joka myös ylivaativana yliminänä tunnetaan, lähes täydellisessä hallinnassa aina silloin, kun odottamattomien kontaktien riski on olemassa. Siksi minä sitä palautumisaikaakin tarvitsen, kun näistä tilanteista kotiudun omaan pieneen sopukkaani. #
Sen sijaan yksin ollessani ja näköjään melkoisen tasaisin väliajoin, ilman mitään ilmeisen kriittistä laukaisevaa tekijää, päässäni oleva kattila kuohuu yli, mikä tuntuu siltä, että sen tapahtumisen julkisessa tilanteessa voin hyvin kuvitella laukaisevan pakokauhureaktion. Se on kuin ei tietäisi itkeäkö vai nauraa, juosta vai nukkua, elääkö vai kuolla; ajatukset tuntuvat siirtyneen yliäänitaajuudelle ja mieli sinkoilee valonnopeudella asioiden aallonharjalta toiselle. #
Ehkä se, että minulla näin ei tapahdu julkisesti, johtuu ihmisten karttamisen ohella siitä, että tiedostan varsin selvästi sen, mistä siinä on kyse ja osaan näin ollen välttää tehokkaasti joutumasta tämän tuntemuksen ansaan tilanteissa, joissa katsoisin sen itselleni äärimmäisen epäedulliseksi (lue: häpeälliseksi). Mistäkö siinä on kyse? Yksinkertaisesti sitä, että teen jatkuvasti aktiivista ja raskasta psyykkistä työtä noin kymmenen edellisen vuoden työntämiseksi pois tietoisesta mielestäni edes nykyisen minimaalisen toimintakykyni säilyttääkseni. #
Olen täysin varma siitä, että jos antaisin näiden ajatusten kulkea vapaasti terapiatilan ulkopuolella — senkään tilan turvallisuudesta tuskin olen vielä varma — en kykenisi toimimaan edes sitä vertaa, että pystyisin hakemaan elämässäni asioita, jotka ehkä johtavat minut näiden asioiden kohtaamiseen tarvittavien voimavarojen jäljelle. Toisin sanoen sen tien päässä on umpikuja, ja siksi minun täytyy käydä jatkuvaa asemasotaa omaa mieltäni vastaan siihen saakka, että löydän jostain ne tarvittavat psyykkiset aseet ja reservijoukot, joiden voimilla voin käydä viholliseni kimppuun edes pienin toivein siitä, että en tule ilman muuta murskatuksi sen ylivoimaisuuden takia. #
“Obsession obsession obsession #
There ain’t no promises
Ain’t no commitments
But how cruel can love be
How cruel can a broken heart like mine
There ain’t no right
There ain’t no wrong
But as long as hope survives
I’ll stay alive #I could wait night and day
Sigh your name when I pray
In my heart night and day
‘Til you come my way
I could wait night and day
Be the sky blue or gray
In my heart night and day
For your love to stay” #