“Kir­jai­li­ja Anja Snell­man sanoi ker­ran koh­da­tes­sam­me, että hänes­tä MS voi­si olla kuin lah­ja. Hänes­tä me MS-ihmi­set olem­me saa­neet mah­dol­li­suu­den ava­ta oven eri­lai­seen maa­il­maan ja mei­dän teh­tä­väm­me on ker­toa muil­le, mil­lai­se­na maa­il­ma näyt­täy­tyy täl­lä puo­len.” #

Luh­ta­saa­ri, s. 33-34 #

No voi hel­lan­duu­de­lis sen­tään, että voi­kin ihmi­nen elää syväl­lä onnen har­ha­maa­il­mas­sa! Sen perus­teel­la, mitä tuos­ta nyt olen luke­nut (näkö menee, voi­mat menee, tasa­pai­noais­ti menee, tun­to menee) sanoi­sin, että onpa­han tosi vit­tu­mai­nen lah­ja. #

Nami nami, pus­sy-pus­sy vaan, kaik­ki onkin oikeas­ti ihan hyvin ja maa­il­ma on hyvä paik­ka, tral­la-lal­la-laa! #

Koros­tet­ta­koon vie­lä, että tuo oli siis Snell­ma­nin lausun­to Luh­ta­saa­ren sitee­raa­ma­na, eikä jäl­kim­mäi­nen itse tätä sen kum­mem­min kom­men­toi­nut, joten aina­kin vie­lä täs­sä vai­hees­sa kir­jaa minun on mah­do­ton­ta sanoa, oli­ko tar­koi­tus tuo­da vain tämä näke­mys esil­le vai samal­la myös antaa sil­le jon­ki­nas­tei­nen hyväk­syn­tä. Minä en kui­ten­kaan iki­maa­il­mas­sa meni­si sano­maan sai­raal­le ihmi­sel­le, että “sai­rau­te­si on sinul­le lah­ja”, ja jos joku tuli­si minul­le tuol­la taval­la vaka­vis­saan sano­maan, niin mot­tai­sin kuo­noon jos tyr­mis­tyk­ses­tä­ni sel­viäi­sin. #

Mai­nit­ta­koon, että en tie­dä (eikä se lai­na­tus­ta kir­jan koh­das­ta käy ilmi) onko Snell­man ken­ties itse­kin MS-poti­las. Se ei kui­ten­kaan muu­ta sitä, miten hur­jan kiel­tei­nen väit­tä­mä tuo on; kor­kein­taan se ker­toi­si jotain möläy­tyk­sen syys­tä (oman sai­rau­den kiel­tä­mis­kamp­pai­lu). #

Ehkä kaik­kein irvok­kain­ta tuos­sa kom­men­tis­sa (olet­taen, että sen tar­koi­tus ei ole kir­joit­ta­jan käsi­tyk­ses­sä vää­ris­ty­nyt) on se, että Snell­man on oikeil­la jäl­jil­lä sil­tä osin, että vai­keas­ti sai­ras näkee maa­il­man aivan eri kan­til­ta kuin muu popu­laa­tio. Se koke­mus ei aina­kaan kui­ten­kaan minul­le ole todel­la­kaan mikään iloi­nen asia, enkä minä myös­kään usko, että sitä koke­mus­ta voi välit­tää niil­le umpi­luu­päil­le, jot­ka eivät suos­tu usko­maan, että maa­il­ma voi olla hel­ve­tin vai­kea paik­ka ihmi­sen olla ja elää — mis­tä asen­tees­ta kom­ment­ti itse oli taas yksi mal­lie­si­merk­ki. #

Muu­toin tämä kir­ja on kyl­lä edel­leen muka­vaa luet­ta­vaa, kos­ka sii­nä sekoit­tuu juu­ri sopi­vas­sa suh­tees­sa ei-lää­ke­tie­teel­li­sen kir­joit­ta­jan ymmär­ret­tä­väs­ti kuvai­le­ma lää­ke­tie­teel­li­nen tie­to samai­sen kir­joit­ta­jan oma­koh­tai­seen arki­ko­ke­mus­puo­leen samois­ta lää­ke­tie­teel­li­sis­tä asiois­ta. Lisäk­si se on jaet­tu hel­pos­ti purek­sit­ta­van kokoi­siin osiin, mikä minul­le kir­jan luke­mi­ses­ta sel­viä­mi­sen kan­nal­ta on yleen­sä kriit­tis­tä. #