Kun minä olin pie­ni, meil­lä oli Lada. #

Sit­ten erää­nä päi­vä­nä isä päät­ti, että se Lada oli val­mis vaih­toon. Niin­pä sitä läh­det­tiin sit­ten maa­li­ky­liin vaih­ta­maan, koko per­heen voi­min. Sopi­va Lada löy­tyi, mut­ta se oli kai­ke­ti val­mis nou­det­ta­vak­si vas­ta seu­raa­va­na päi­vä­nä, joten siel­tä liik­kees­tä saa­tiin Sko­da lai­naan tila­päi­ses­ti. #

Minä olin näh­tä­väs­ti sen ver­ran pie­ni, etten oikein tajun­nut, mitä se Ladan vaih­ta­mi­nen tar­koit­taa (ja sik­si käsi­tyk­se­ni tapah­tu­mien kulus­ta on näin hämä­rä). Vas­ta, kun kur­va­sim­me pois auto­liik­keen pihas­ta, minä tajusin, että mei­dän Lada jäte­tään nyt sin­ne auto­liik­keen pihaan! Mei­dän Lada, joka oli ollut niin hyvä ja kilt­ti, pal­vel­lut niin tun­nol­li­ses­ti myö­tä- ja vas­toin­käy­mi­sis­sä! Mei­dän Lada, joka oli vii­des per­heen­jä­sen! (Vai nel­jäs? En muis­ta, oli­ko mei­tä ihmis­jä­se­niä sil­loin vie­lä kol­me.) Jäi sin­ne! #

Minul­la pää­si hir­veä par­ku. #

Seu­raa­va­na päi­vä­nä en luul­ta­vas­ti enää muis­ta­nut koko asi­aa, mut­ta tie­dos­ta­mat­to­mal­la tasol­la olin oppi­nut perin­poh­jai­ses­ti, että myös autot kuu­lu­vat sil­le lis­tal­le, jol­la ole­via, ympä­röi­vän maa­il­man objek­te­ja koh­taan ei ihmi­sen tule muo­dos­taa syviä tun­ne­si­tei­tä, kos­ka ne saat­ta­vat kat­ke­ta sil­män­rä­päyk­ses­sä. #

Vaik­ka se lis­ta on tätä nykyä hie­no­ja­koi­sem­pi kuin ennen, sil­le lis­tal­le jou­tu­nei­ta asioi­ta ei siel­tä kos­kaan pyy­hi­tä pois. Lis­ta voi vain kas­vaa, ei kos­kaan lyhe­tä. #