Frankie say…
#1264. Sunnuntai, 9. tammikuuta 2005 klo 19.05.25, kirjoittanut Jani. 0
Silloin, kun aikojen aamunkoitossa aloitin tämän omasta elämästä blogaamisen (alunperin blogasin vain jänskistä tietoteknisistä jutuista), alkuinnostukseni ihmisten maailmoihin näkemisestä taittui pian, kun alkoi näyttää siltä, ettei juurikaan kellään ollut mitään ongelmia. Siis tämmöisiä pysyväisluontoisia, oikeita elämänongelmia; masennusta, epätoivoa, vihaa. Tai sitten kukaan ei vain kirjoittanut niistä. #
Tästä syystä varmaankin ensimmäiset varsinaiset ja sittemmin myös kestävimmiksi osoittautuneet ihastukseni olivatkin Lord ja Olento. #
Joka paikassa kuiskailtiin Benropen nimeä ahdistuksen kunkkuna, mutta minulle b.:n kiltti ja sievä “ahdistus” tuotti massiivisen pettymyksen ensitutustumisilla. B. kirjoittaa kyllä ihan hyvin, hauskasti, ja onhan siellä sitä ahdistuneisuuttakin välillä vähän sivulauseissa (tai yhden verbin mittaisissa virkkeissä), mutta se ei ollut lähelläkään sitä, mitä etsin ja olin tavallaan odottanut koko blogimaailman olevan pullollaan eli kaltaisiani, pahasti ahdistuneita, vaikeasti masentuneita ja syvästi katkeria nuoria ihmisiä. #
Nyt ihan vastikään, viimeisen kuukauden tai parin sisällä, onkin sitten yhtäkkiä kaikki heittänyt häränpyllyä. Yhtäkkiä meillä on danaa, syksyistä, kandeja… niin että minusta tuntuu, etten enää tiedä minkä lukemiseen aikaani käyttää, sillä niin paljon uusia, rohkeita ja minusta positiivisia eli negatiivisia tulokkaita on pulpahtanut pintaan. #
Niin valtava määrä masennusta, pahoinvointia, jaksamattomuutta, saamattomuutta (eikä sitä saatanan iankaikkista saamisen puutetta vaan aikaansaamisen puutetta), että jos tällainen tilanne olisi ollut silloin kun minä aloitin, ehkä minulle olisi riittänyt pelkkä toisten blogien kommentointi enkä omia juttujani olisi kirjoittanut ollenkaan. Ainakin se olisi varmasti karsinut suurimman osan jälkikäteen katsottuna täysin tyhjänpäiväiseltä vaikuttaneesta täytemateriaalista pois. #
Ehkäpä siitä on kyse tässä mitäänsanomattomuuden pohdiskelussaAlkujaan viittasin tässä Lordin tekstiin, joka sittemmin katosi Lordin hävittäessä bloginsa.: ei tarvitse enää sanoa niin paljon, kun näkee, että on muitakin, jotka omasta puolestaan antavat ulos sitä samaa pahoinvointia. Ainakin tämä ajattelu toimii terapiaryhmässä, mutta miksipä se ei voisi toimia yhtä lailla muissakin kollektiiveissa, kuten nyt vaikkapa tässä blogskenessä. #
Aina välillä haaveilen jonkinlaisesta pessimismin pesäpaikasta, meidän kaikkien tuskaisten yhteisestä kattonimestä ja tai tai eli tai portaalista, joka keräisi yhteen kaikki tämän, kutsuttakoon sitä nyt sitten vaikkapa genreksi, edustajat, ja toimisi tulevaisuudessa ponnahduslautana tai edes jonkinlaisena Pinserin listaa tässä tarkoituksessa parempana lähtökohtana niille, jotka juuri tätä kyseistä ihmiselämän puolta blogeista tulevat etsimään, niin kuin minä itse aikoinaan. #
Toisaalta siitä voisi kyllä olla haittaakin. Osa nykytilanteen viehätystä on ainakin minulle juuri siinä, että “me” olemme neuloja heinäsuovassa, sekaisin samassa sillisalaatissa kuin kaikki muutkin. Emme siitä erillisenä, poikkeavana saarekkeena, vaan inhimillisen todellisuuden suuren kokonaiskuvan sisäisenä ja muiden kanssa tasaveroisena osana. #
Tämä merkintä julkaistiin alun perin Kuolleenasyntynyt-blogissa. Uudelleenjulkaisu marginaalissa tapahtui 18. kesäkuuta 2005 klo 16.00. #
[muokkaukset]
[muokkaus][klo]18.6.[/klo] 16:00 Julkaisin marginaalissa.[/muokkaus]
[muokkaus][klo]17.1.2007[/klo] 9:55 Nykyaikaistin tyyliä. Poistin särkyneen viittauksen Lordiin. Lisäsin linkin Benropeen.[/muokkaus]
[/muokkaukset] #