Käy­tän­nön elä­män esi­merk­ki sii­tä, kuin­ka heik­ko on kyky­ni kes­tää mene­tyk­siä: #

Vii­me vii­kol­la poh­joi­sen­ko­to­na minä hak­ka­sin por­tai­den edes­tä jää­tä rau­ta­kan­gel­la. Täs­sä tou­hus­sa vasem­man käte­ni ran­ne meni pask kipeäk­si. Sivu­men­nen sanot­tu­na tämä on rik­ko­nut hyvän kun­toi­lu­ryt­min ja sitä myö­ten muu­toin­kin päi­vä­ryt­mi­ni ikä­väs­ti; kun­to­lai­te sovel­tuu kyl­lä yksi­kä­ti­se­nä vään­tä­mi­seen­kin, mut­ta sil­ti se tun­tuu tyh­jän nyh­jää­mi­sel­tä. #

Ensin minä ajat­te­lin, että se ran­ne kai­paa vain venyt­te­lyä ja vään­te­lin sitä niin että vesi valui sil­mis­tä (ja vaah­to suus­ta). Mut­ta kun se seu­raa­va­na päi­vä­nä oli kak­sin ver­roin kipeäm­pi täs­tä tou­hus­ta joh­tuen, ajat­te­lin, ettei se sit­ten kai­van­nut­kaan venyt­te­lyä. Ostin sit­ten eilen sii­hen apo­tee­kis­ta tuom­moi­sen Han­saplas­tin tuki­si­teen (“Wun­der­ver­sor­gung”?), joka tun­tuu­kin oikein hyväl­tä. Sen muka­na tuli kak­si nip­su­tin­ta, joil­la se kiin­ni­te­tään pai­koil­leen. #

Huk­ka­sin toi­sen niis­tä! #

Eilen, kaup­pa­reis­sun jäl­keen huo­ma­sin, että tois­ta ei ollut mis­sään, ja koko päi­vä­ni synk­ke­ni sen myö­tä. Yhä vie­lä­kin minua har­mit­taa ja minä kai­paan sen nip­sut­ti­men perään, sitä ei löy­dy. #

Minä ruu­kaan aina olles­sa­ni kor­keil­la pai­koil­la ja var­sin­kin sil­loil­la kui­kuil­la sii­tä reu­nal­ta. Sii­nä voi tur­val­li­ses­ti kokeil­la sil­lä pelol­la, mitä aiheut­taa sen kuvit­te­le­mi­nen, että sii­tä lai­dan yli sat­tui­si putoa­maan jota­kin, kuten lak­ki, kän­nyk­kä tai itse. Se, mikä putoai­si, oli­si sen jäl­keen ian­kaik­ki­ses­ti mene­tet­ty, se hir­vit­tää! Minua. #