Käy­tän­nön elä­män esi­merk­ki sii­tä, kuin­ka heik­ko on kyky­ni kes­tää mene­tyk­siä: #

Vii­me vii­kol­la poh­joi­sen­ko­to­na minä hak­ka­sin por­tai­den edes­tä jää­tä rau­ta­kan­gel­la. Täs­sä tou­hus­sa vasem­man käte­ni ran­ne meni pask kipeäk­si. Sivu­men­nen sanot­tu­na tämä on rik­ko­nut hyvän kun­toi­lu­ryt­min ja sitä myö­ten muu­toin­kin päi­vä­ryt­mi­ni ikä­väs­ti; kun­to­lai­te sovel­tuu kyl­lä yksi­kä­ti­se­nä vään­tä­mi­seen­kin, mut­ta sil­ti se tun­tuu tyh­jän nyh­jää­mi­sel­tä. #

Ensin minä ajat­te­lin, että se ran­ne kai­paa vain venyt­te­lyä ja vään­te­lin sitä niin että vesi valui sil­mis­tä (ja vaah­to suus­ta). Mut­ta kun se seu­raa­va­na päi­vä­nä oli kak­sin ver­roin kipeäm­pi täs­tä tou­hus­ta joh­tuen, ajat­te­lin, ettei se sit­ten kai­van­nut­kaan venyt­te­lyä. Ostin sit­ten eilen sii­hen apo­tee­kis­ta tuom­moi­sen Han­saplas­tin tuki­si­teen (“Wun­der­ver­sor­gung”?), joka tun­tuu­kin oikein hyväl­tä. Sen muka­na tuli kak­si nip­su­tin­ta, joil­la se kiin­ni­te­tään pai­koil­leen. #

Huk­ka­sin toi­sen niis­tä! #

Eilen, kaup­pa­reis­sun jäl­keen huo­ma­sin, että tois­ta ei ollut mis­sään, ja koko päi­vä­ni synk­ke­ni sen myö­tä. Yhä vie­lä­kin minua har­mit­taa ja minä kai­paan sen nip­sut­ti­men perään, sitä ei löy­dy. #

Minä ruu­kaan aina olles­sa­ni kor­keil­la pai­koil­la ja var­sin­kin sil­loil­la kui­kuil­la sii­tä reu­nal­ta. Sii­nä voi tur­val­li­ses­ti kokeil­la sil­lä pelol­la, mitä aiheut­taa sen kuvit­te­le­mi­nen, että sii­tä lai­dan yli sat­tui­si putoa­maan jota­kin, kuten lak­ki, kän­nyk­kä tai itse. Se, mikä putoai­si, oli­si sen jäl­keen ian­kaik­ki­ses­ti mene­tet­ty, se hir­vit­tää! Minua. #

Dri­ve boy dog boy dir­ty numb angel boy
In the doorway boy she was a lips­tick boy
She was a beau­ti­ful boy and tears boy
And all in your inners­pace boy you had
Hands girl boy and steel boy you had
Che­micals boy I’ve grown so clo­se to you
Boy and you just groan boy she said
Comeo­ver comeo­ver she smi­led at you boy. #

Underworld: “Born Slip­py” #

Mikä­hän sii­nä­kin on, että minuun vetoa­vat sem­moi­set mies­lau­la­jat, joi­den ääni on sem­moi­nen, miten sitä nyt kuvai­si, homo? Tämän myö­tä ja vii­mei­sim­män valos­sa L.B. var­maan menet­tää toi­von­sa minun mie­hi­syy­te­ni suh­teen koko­naan. Mut­ta no. Eli siis. #

Pet Shop Boys oli minus­ta hyvä sii­tä­kin huo­li­mat­ta, että äiti koet­ti pahek­sua sitä, että “höh, mitä se aikui­nen mies sii­nä valit­taa, että kuin­ka tämä elä­mä nyt on niin syn­tis­tä”. Lie­kö ollut huo­lis­saan, että Neil Ten­nan­tis­ta saat­tai­si telk­ka­rin väli­tyk­sel­lä minuun tart­tua poik­kea­va suku­puo­li­nen suun­tau­tu­mi­nen, joka minul­le ei vie­lä sil­loin ollut niin ilmei­nen kuin var­mas­ti aikui­sel­le ole­mus­taan sut­tui­ses­ta, VHS:lle ääni­te­tyl­tä kon­ser­tis­ta kat­sot­tu­na­kin oli. #

R.E.M.:n Sti­pe nyt tie­tys­ti iski suo­raan sydä­mee­ni vih­lo­van hem­peäl­lä, kant­ri­mai­sel­la mik­si­si­tä­kie­ku­naa­nyt­sa­no­taan -äänel­lään. Uudem­pia tulok­kai­ta on PA:nkin mai­nos­ta­ma The Ark ja eikö­hän lie­ne sama syy sen­kin taus­tal­la, mik­si Coldplayn “Clocks” rok­kaa yhä­kin sata­sel­la. #

Toi­saal­ta taas minä vas­taa­vas­ti tyk­kään nai­sää­nis­sä niis­tä mata­lis­ta, niin kuin lau­la­vat Tani­ta Tika­ram ja Annie Len­nox. Minun ide­aa­li­maa­il­mas­sa­ni ei näh­tä­väs­ti ole suku­puo­lie­ro­ja vaan kaik­ki ovat jotain mel­kein tasan sii­tä puo­li­vä­lis­tä. Niin­kuin minä itte­kin. #

And if you think I´m cor­ny
then it will not make me sor­ry
it´s your right to laugh at me
and in turn, that´s my oppor­tu­ni­ty
to feel brave
Cause it takes a fool to remain sane,
Oh, it takes a fool to remain sane
Oh, it takes a fool to remain sane
Oh, in this world all cove­red up in sha­me #

The Ark: “It takes a fool to remain sane” #