Tämän ker­to­muk­sen joh­dos­ta­han ei voi muu­ta kuin huu­taa, että “iiiiiik!”, hauk­koa vähän aikaa hen­ke­ään ja pamaut­taa Päi­vän vali­tuk­set (samal­la salaa tuh­mas­ti toi­voen, että täl­lais­ta tapah­tuu Jen­nin elä­mäs­sä myös­kin jat­kos­sa ja että hän ne kaik­ki kir­jaa ylös blo­giin­sa). Tämä­kin oli Atson aja­tuk­sia. #