Ai niin, piti vie­lä ihme­tel­lä sitä, että mis­tä minä olen saa­nut sel­lai­sen yli­luon­nol­li­sen kyvyn vali­ta mar­ke­tin kas­sois­ta juu­ri sen, jos­sa edel­lä oli­joi­den jou­kos­ta jol­la­kul­la on joku ihme löy­tö, jon­ka hin­taa sit­ten ihme­tel­lään kas­san ja kas­sa puhe­li­men kaut­ta jon­kun osas­to X:n vas­taa­van kans­sa puo­li tun­tia? Ehkä­pä minä olen peri­nyt sen äidil­tä, joka kans­sa uskot­te­lee itsel­leen omaa­van­sa kai­ken­lai­sia täl­lai­sia yli­luon­nol­li­sia kyky­jä. (“Jus­tiin ajat­te­lin vii­me vii­kol­la, että pitää­pä sinul­le soit­taa, mis­tä tie­sit­kin!”) #

Mut­ta ei se hai­tan­nut, sil­lä City­mar­ke­tis­sa oli sisäl­lä tali­tint­ti, joka lau­loi ja len­te­li siel­lä kum­mis­saan sii­tä, mihin paik­kaan oli jou­tu­nut. Se piris­ti. Sii­tä voi­tai­siin teh­dä elo­ku­va, jos­sa City­mar­ke­tin väki jah­tai­si tali­tint­tiä pit­kin käy­tä­viä ja kii­pei­li­si­vät hyl­lyil­le ja tava­rat putoai­si­vat siel­tä has­sus­ti pää­hän. Pää­osis­sa oli­si­vat Adam Sand­ler ja joku muu, toi­nen. Vaik­ka Tom Crui­se. Sit­ten minä voi­sin hauk­kua sen elo­ku­van ihan lyt­tyyn. Kaik­kea pas­kaa sitä teh­dään­kin, on se kum­mal­lis­ta. #