Minul­la ei ollut sano­ja… ei, kyl­lä minul­la oli sano­ja tämän sano­mi­seen aiem­min­kin, mut­ta ei mie­les­tä­ni riit­tä­vän hyviä. #

Minä rakas­tan hir­viöi­tä. Hir­viöt, var­sin­kin klas­si­set, ovat aina olleet minus­ta kieh­to­via. Oli­vat ne tie­tys­ti pelot­ta­via­kin, ja monet illat tuli­kin pie­ne­nä pelät­tyä pei­ton alla, kun oli luke­nut hir­viö- ja kum­mi­tus­jut­tu­ja Valit­tu­jen Palo­jen Tie­don raja­mail­la -kir­jas­ta, joka lap­sen näkö­kul­mas­ta oli aikuis­ten kir­ja oikean maa­il­man tosi­ta­pah­tu­mis­ta. Sitä­hän se monil­le aikui­sil­le­kin on, mut­ta nykyi­sin minun jär­ke­ni sen­tään riit­tää näke­mään noin ilmei­sen huu­haan läpi. #

Eri­tyi­ses­ti pidin tie­tys­ti sii­tä aukea­mas­ta, jol­la esi­tel­tiin elo­ku­vien hir­viöi­tä; klas­si­set Dracu­la, Fran­kens­tei­nin hir­viö ja ihmis­susi ja monia mui­ta. Tänään sit­ten näin Ant­ti­las­sa bok­sit, ja ne jäi­vät tie­tys­ti vai­vaa­maan. Eivät vai­vaa enää. #

 #

Minä siis rakas­tan hir­viöi­tä, mut­ta en pel­käs­tään elo­ku­vis­sa. En ole var­ma, oli­si­vat­ko nuo elo­ku­vat jää­neet kai­her­ta­maan miel­tä juu­ri tänään, jol­len oli­si käy­nyt pien­tä kom­men­tin­vaih­toa Eufe­mian kans­sa Tyl­syy­den mul­ti­hui­pen­nuk­sen pals­tal­la. Eufe­mia ereh­tyi mai­nit­se­maan (ihan sivu­asia­na) pari­suh­teet, jot­ka päät­ty­vät masen­nuk­sen takia, ja minä en voi­nut olla tart­tu­mat­ta sii­hen. Hän kir­joit­taa: #

“Masen­nus­han tart­tuu, eten­kin hoi­ta­ma­ton masen­nus; puhun tie­tys­ti omas­ta koke­muk­ses­ta­ni […]. Kun pai­noin 47 kg (olen 165 cm pit­kä) ja nukuin kes­ki­mää­rin 3 tun­tia yös­sä kos­ka kotii­ni saat­toi mil­loin hyvän­sä mis­tä syys­tä hyvän­sä ilmaan­tua mus­ta pil­vi, jos­ta sin­koi­li pie­niä terä­viä esi­nei­tä sat­tu­man­va­rai­siin suun­tiin, läh­din pois. Sit­tem­min olen voi­nut pal­jon parem­min. Olen näh­nyt muu­ta­man muun­kin vas­taa­va­no­loi­sen tapauk­sen, eli kyl­lä, on sään­nön­kal­tai­nen, että ihmi­nen pake­nee hoi­ta­ma­ton­ta masen­nus­ta jos voi.” #

Eufe­mia, Tyl­syy­den mul­ti­hui­pen­nuk­sen kom­ment­ti­pals­tal­la #

On tun­nus­tuk­sen paik­ka. Minä olen mies­puo­li­nen vas­ti­ne suo­ma­lai­sel­le nai­sel­le, joka ottaa hak­kaa­van alko­ho­lis­ti­mie­hen eikä jätä tätä vaik­ka jou­tui­si mil­lai­sen koh­te­lun koh­teek­si. Siis läheis­riip­pu­vai­nen, tai vain yksin­ker­tai­ses­ti tyhmä.Käsittääkseni läheis­riip­pu­vuut­ta ei ole mis­sään viral­li­ses­sa luo­kit­te­lus­sa, enkä ole oikein var­ma, pitäi­si­kö mie­les­tä­ni olla­kaan. Minä rakas­tan ihmi­siä, jois­sa on viko­ja. Tar­kem­min sanot­tu­na minä rakas­tan nii­tä viko­ja. Mitä rik­ki­näi­sem­pi ihmi­nen, mitä pahem­min ihmi­ses­sä on jotain hajal­la, sitä suu­rem­pi on veto, jota sel­lais­ta ihmis­tä koh­taan tun­nen. #

Tus­kin Eufe­mia tie­si kir­joit­taes­saan, miten lähel­tä teks­tin­sä minua­kin liip­paa. Minä rakas­tin vai­keas­ti masen­tu­nut­ta ihmis­tä ennen omaa masen­tu­mis­ta­ni. Enkä minä paen­nut. Minä pysyin, ja mitä enem­män ver­ta kau­las­ta­ni imet­tiin, mitä enem­män hir­viö­ni minua kuris­ti, mitä pahem­min se minua repi ja raa­te­li, sitä enem­män minä hir­viö­tä­ni rakas­tin. Rakas­tin, pääs­sä­ni vain se aja­tus, että kun hir­viö­tä riit­tä­väs­ti rakas­te­taan, hir­viö lak­kaa ole­mas­ta hir­viö ja muut­tuu takai­sin ihmi­sek­si. #

Vaan ei muut­tu­nut, ei rak­kau­des­ta. Hir­viö­ni muut­tui ihmi­sek­si, mut­ta minul­la ei ollut sii­nä tapah­tu­mas­sa osaa eikä arpaa. Kaik­ki rak­kau­te­ni oli men­nyt huk­kaan, kaik­ki uhrauk­set, joi­ta olin teh­nyt, oli­vat kadon­neet hir­viön myö­tä. #

Niin­pä minä itse muu­tuin hir­viök­si. #

Ja sit­ten tuli lopul­li­nen nau­la ark­kuu­ni, hopea­luo­ti tai pui­nen paa­lu läpi sydä­me­ni; ennen rakas­ta­mas­ta­ni hir­viös­tä kuo­riu­tu­nut ihmi­nen ei rakas­ta­nut­kaan hir­viö-minua, niin kuin minä olin rakas­ta­nut hän­tä, vaan läh­ti. #

Nykyi­sin vael­te­len yksin vuo­ril­la, väl­tel­len ihmi­siä, kää­riy­dyn eläi­men nah­koi­hin ja toi­von vain vihe­liäi­sen elä­mä­ni lop­pua. #

The Mons­ter: Yes, I know. Made me from dead. I love dead… hate living. #

IMDb: “Memo­rable Quo­tes from Bri­de of Fran­kens­tein” #

[muok­kauk­set]
[muokkaus][klo]5.7. 21:05[/klo] Pois­tin iso alku­kir­jain -tyy­li­ki­kan, kos­ka se on nykyi­sin osa tyy­li­tie­dos­ton sane­le­maa tyyliä.
[/muokkaus]
[muokkaus][klo]1.11. 13:22[/klo] Nyky­ai­kais­tin tyy­liä. Pois­tin tai päi­vi­tin toi­mi­mat­to­mat linkit.
[/muokkaus]
[/muokkaukset] #

Niin, kuten äip­pä tuos­sa huo­ma­si­kin, späm­mäyk­se­nes­to on nyt käy­tös­sä täs­sä­kin blo­gis­sa (Spam Kar­ma sikä­li kun se ketään kiin­nos­taa). Eli jos näyt­tää sil­tä, että kom­men­tin lähe­tet­tyä­si se kato­si kuin tuh­ka tuu­leen, ei vie­lä ole syy­tä hypä­tä jär­veen ja sen jäl­keen ampua moni­to­rin kaut­ta Skm:n yllä­pi­toa kuu­des­ti­lau­kea­val­la, vaan kom­ment­ti jou­tui luul­ta­vas­ti vain mode­roin­tiin jos­tain syys­tä, ja kun­han satun pai­kal­le niin hyväk­syn sen, jol­loin se ilmes­tyy näky­viin. #

Esi­mer­kik­si nyt äity­käi­sen IP-nume­ro sat­tui ole­maan mus­tal­la etä­lis­tal­la (RBL), joten sii­tä hyväs­tä kom­ment­tin­sa kul­ki­vat mode­roin­nin kaut­ta. Otin RBL:n nyt tois­tai­sek­si pois pääl­tä. Saa nyt sit­ten näh­dä toi­mi­ko se niin kuin tar­koi­tin. #

Kah, aurin­ko pais­taa ja lun­ta sat­taa. Tai­taa tul­la Mik­ko Ala­ta­lo. #

Ihmi­sen­ruo­an kek­si­mis­tä odo­tel­les­sa olen kehit­tä­nyt seu­raa­van­lai­sen diee­tin, jol­la tor­jun joka­päi­väi­sen syö­mi­sen poh­ti­mi­sen mur­haa­vaa yli­voi­mai­suut­ta. #

• Aamu alkaa Start-mys­lil­lä, jota paket­ti väit­tää Rai­sion tuot­teek­si, vaan eipä löy­dy halais­tua sanaa tuos­ta pöpe­rös­tä nii­den sivuil­ta. Sitä siis mai­don kera, jon­ka jäl­keen vita­mii­nit ja kala­öl­jy­kap­se­lit naa­maan ja pääl­le aamu­kah­vi (mus­ta­na, tietenkin).
• Lou­naak­si nel­jän vil­jan Nal­le-hiu­ta­leis­ta teh­tyä puu­roa ja kol­me kanan­mu­naa. Ja nii­tä kanan­mu­nia kei­te­tään sit­ten tasan kah­dek­san minuut­tia, ei enem­män eikä vähem­män. Sil­loin ne pysy­vät hyvin kasas­sa, mut­ta kel­tuai­nen on osin löy­sä. Per­fet­to!
• Lou­naan ajan­koh­das­ta riip­puen sen jäl­keen joko päi­vä­kah­vi tai tee­tä. Jos tee­tä, päi­vä­kah­vi sit­ten myöhemmin.
• Päi­väl­lis­tä tekee mie­li puu­ron jäl­keen vas­ta myö­hään, mikä on hyvä. Sil­loin syön nuu­de­lei­ta, kir­sik­ka­to­maat­te­ja ja Edam-juustoa.
• Jos vie­lä myö­hään illal­la tekee mie­li syö­dä, syön jotain hedel­mää. Greip­pi on hyvää, vesi­me­lo­ni samoin. Toi­si­naan hör­pin myös Pep­si Maxia, mah­dol­li­ses­ti myös iltateetä.

Täl­lä ruo­ka­va­liol­la olen nyt elä­nyt nel­jä päi­vää. Täs­sä on se huo­no puo­li, että tämä mitä luul­ta­vim­min riip­puu päi­vä­oh­jel­maa­ni myös kuu­lu­vas­ta Maxxuk­sel­la kun­toi­lus­ta. Veik­kaan, että kun tulee ensim­mäi­nen päi­vä, jol­loin en reh­ki kun­to­lait­teel­la, minul­la on illal­la yli­mää­räis­tä aikaa, jon­ka käy­tän taas teke­mäl­lä ja syö­mäl­lä jotain, jos­ta tulee ähky. Mut­ta tul­koon, ei tämä mikään laih­du­tus­dieet­ti ole­kaan. #

Tuo maa­il­man­kuu­lu olut­ta­sie­mai­le­va kir­jai­li­ja, joka ei tun­ne pel­koa, ja jon­ka romant­ti­set ja into­hi­moa pur­sui­le­vat kuvauk­set vik­to­ri­aa­ni­sen Englan­nin show­pai­ni­maa­il­mas­ta eivät jätä ketään kyl­mäk­si. #

 #