Perikato
#1023. Keskiviikko, 2. maaliskuuta 2005 klo 10.19.39, kirjoittanut Jani. 16
Koska tällä viikolla ei ollut terapiaa, piti keksiä sen tilalle joku keino tappaa tiistai-ilta. Niinpä läksin katsomaan Der Untergangin. Etukäteen hiukan arvelutti kun huomasin, että Firefoxissa ei Finnkinon lippukauppa jostain syystä toiminut (väitti istunnon vanhenneen), kaikki parhaat paikat olivat varattuja ja kallistakin se lisäksi olisi (iltaelokuvana yhdeksän euroa). Ajattelin kuitenkin tulevani kaheliksi täällä muutoin, joten päätin mennä siltikin, ja olen kyllä näin jälkikäteen arvioituna erittäin tyytyväinen, että päätin. #
Lyhykäisyydessään… ei vaan koko pituudessaan suosittelen tätä erittäin lämpimästi. Tämän parissa vierähti ehkäpä elämäni nopeimmat kaksi tuntia 36 minuuttia. #
Vaikka Hitler ei käynyt elokuvan aikana kertaakaan kakalla, Traudlin silmin nähtiin kyllä yksi syömiskohtaus hyvin läheltä ja se on minun silmissäni aina ollut vähintään yhtä intiimi ja häpeällinen tapahtuma; siinä kohtaa minun kävi suorastaan Hitler-reppanaa sääliksi. Luultavasti minä säälin ketä tahansa, jonka näen mättävän ruokaa sisuksiinsa, joskin nyt kun on noin sanonut Hitleristä, ei liene mitään maallisia hahmoja, joiden säälimisestä kertominen voisi siinä ilmaistun säälin määrän enää ylittää. #
Pitäneekin korostaa, että minähän en puhuessani tässä elokuvasta tietenkään puhu oikeista ihmisistä vaan elokuvan hahmoista, ja vain se, että elokuva perustuu tosiasioihin yhdistää elokuvan hahmot oikeisiin ihmisiin. Niinpä, kun esimerkiksi sanon, että Albert Speer oli Hitlerin hännystelijöistä ehkäpä tervejärkisin ja suoraselkäisin, sitä ei pidä ottaa käsityksenäni todellisesta Albert Speerista; kyse on elokuvan Speer-hahmosta. #
Elokuvan Speer oli siis rohkea ja ovela, ja rohkeudesta ja pelkuruudesta tämä elokuva kertoikin ehkäpä enemmän kuin mistään muusta; vaikka Hitlerin mielenterveys järkkyi loppujen lopuksi jo ihan päivän selvästi, ja hän oli enää vanha ja kuihtunut, joskin kyllä kärttyinen, haamu, kokonainen huoneellinen SS:n kovanaamaisimpia upseereita ei uskaltanut syrjäyttää häntä, vaikka hän itse jo jossain vaiheessa suoraan kehotti näitä tekemään mitä itse tahtovat. Vain myöhäisessä vaiheessa sisäpiiriin tulleella tykistönkenraali Weidlingillä olisi ehkä ollut sen verran maalaisjärkeä, että jos tilanne ei olisi jo luisunut niin pitkälle, hän olisi ottanut ohjat käsiinsä jo paljon aiemmin. #
Vaikka yleensä ottaen olen tuskin kovinkaan hyvä arvioimaan näyttelijäntyötä, minusta se oli tässä laidasta lukien hyvää. Das Experimentista tuttujen kasvojen (kuten Christian Berkelin) näkeminen häiritsi jossain määrin, mutta sekään ei niin paljon kuin se, miten paljon Eva Braunia esittänyt Juliane Köhler näytti minusta Eija Vilppaalta (vai Vilpakselta?) ja Birgit Minichmayr Gerdan rooliin puettuna joltain toiselta suomalaiselta naisnäyttelijältä, jonka nimeä nyt en mitenkään saa päähäni. #
Göbbelsin pariskunta lapsineen jäi kyllä mieleen. Tosin elokuvan paskanruskeaan sonnustautuneena imagokonsultilta näyttänyt pr-vastaava/ruskeakieli-Göbbels vaikutti minusta sen verran selkärangattomalta, että heidän itsemurhansa olisi vaikuttanut uskottavammalta, jos vaimo olisi vetänyt liipasimesta ensin. Molemmat taisivat rakastaa Hitleriä vähän enemmän kuin mitä voisi pitää normaalina. #
Ai niin, ja onhan se kerrassaan mahtavaa kuulla, kuinka natsit kerrankin puhuvat ihan rehellistä saksaa eivätkä mitään amerikanenglantia saksalaisittain murtaen. Sitä paitsi yhdessä kohtauksessa puhuttiin myös venäjää. Ah! #
Elokuvateatteriin kertyi ennen elokuvan alkua jostain syystä paljon kaljupäisiä tyyppejä maihinnousukengissä ja maastohousuissa. Luulen, että he olivat tulleet katsomaan elokuvaa “Nalle Puh vs. Möhköfantti - The First Blood”, sillä oikeista, historiallisista tapahtumista he eivät käsittääkseni ole kovinkaan kiinnostuneita. #
Post Scriptum: Se jäi mainitsematta, että tämä oli ensimmäinen näkemäni sotaelokuva, jossa sotaa kuvattiin ensisijaisesti upseereiden ja eritoten sodanjohdon, eikä niinkään rivisolttujen näkökulmasta. Olisi ehkä siistiä nähdä samanlainen elokuva Mannerheimista ja kumppaneista, vai liekö sellainen jo tehtykin ja minulta vain jäänyt näkemättä? Sedis? #
[muokkaukset]
[muokkaus][klo]14:21[/klo] Lisäsin jälkikirjoituksen.[/muokkaus]
[/muokkaukset] #
Heh, minullakin tuli Vilpas mieleen.
Ihmettelinkin, että kuinka niin Finnkinon, kun eiväthän he tuota leffaa näytä, mutta tuo pätee näemmä vain Helsinkiin. Kiinnostavaa.
PA: Totta, itsekin huomasin tuon vain ihan sattumalta tässä vähän aikaa sitten ja sitä ennen olin minäkin tuossa samassa käsityksessä (etteivät Finnkinot tätä näytä) ja näin ollen koko elokuva olisi saattanut mennä minulta sivu suun. Osoitus siitä, miten helposti markkinoinnissa pieni virhe tai ylenkatsonta voi maksaa lipputuloja.
No mutta, oletko niin nuori, ettet koskaan ole nähnyt “Sodan ja rauhan miehiä”?
Panu: Taidanpa olla, tai sitten vain niin yleissivistymätön. Niin on näköjään Googlekin.
Googlaapa nimellä Sodan ja rauhan miehet, niin jo tärppää.
Äiti: Kah, guuglataan!
“Muina esimerkkeinä itsesensuurista voidaan mainita muun muassa se, että TV2:n teatteritoimituksen suursarjan Sodan ja rauhan miehet (ohjaus Matti Tapio) esittämistä siirrettiin 1970-luvun puolivälissä vuoden verran. Sarjaa pidettiin ulkopoliittisesti varomattomana ja sen otaksuttiin aiheuttavan Neuvostoliiton puolelta reaktioita, koska sarjassa käsiteltiin viime sotien aikaisia neuvotteluja dokumenttipohjaisesti.”
[joku poppoo]
Ahaa, siispä olen liian nuori.
TV-sarja, löytyisköhän kirjastosta? Eipä tietenkään.
Taas se kadotti äät! Jos vanhat merkit paikkansa pitää, niin tässä heti perään lähetetyssä ne taas toimivat ongelmitta. Eli tämä on nyt pelkkä testi.
Pitäis muistaa käyttää Firefoxia, kun Safari on noin sekaisin, mut kun ei muista!
Äiti: Ahaa, se on siis Sahvarin onkelmia. No, olin tällä kertaa nopiana korjauksessani!
Sodan ja rauhan miehissä Mannerheim oli mukana vain (yllättävän) pienessä roolissa. Sarja, jonka yhteydessä itsesensuurista puhuminen harhauttaa, aiheutti reaktioita: Juhani Suomi kertoi minulle, kuinka Neuvostoliiton suurlähettiläs oli vahvistanut sarjan jo käynnistyttyä televisiossa suullisia kommenttejaan sillä, että hän oli ravistanut suomalaista osapuolta (ulkomnisteriä) “niin että mitalit vain helisivät.”
Matti Kassilan Päämaja (1970) perustuu Ilmari Turhan näytelmään, joka nostaa erityisesti Airon, mutta esittelee Mannerheiminkin. Muuten Mannerheim on keskeisesti esillä vain dokumenttielokuvissa.
Harlinin Mannerheim-hanke on kuulopuheiden mukaan rahoitusvaikeuksissa ja siksi jäissä.
Sedis: Kiitoksia jälleen elokuva- ja historiantuntemuksesi jakamisesta!
Nyt en kyllä ole ihan varma, olenko kovinkaan pettynyt kuultuani tuosta Harlinin hankkeen jumimisesta. Harlinin tähänastiset tekeleet ovat minusta olleet lähinnä kiusallista katsottavaa, ja vielä enemmän kiusaantuneisuutta aiheuttaisi korostetun suomalainen aihepiiri. Tosin aiemmista poikkeava, vakava aihe on ennenkin tuonut tyhjänpäiväisistä ohjaajista esiin aivan uusia puolia; en vieläkään ole ihan täysin kyennyt sisäistämään sitä, että Schindlerin lista on Spielbergin tekemä.
http://www.thezreview.co.uk/comingsoon/c/cgemannerheimbiopic.shtm
Tästä voi seurata etenemistä - nyt siellä ei ole mitään. 2003 budjetiksi arvioitiin 51 miljoonaa dollaria - kahta vuotta aiemmin se merkattiin 30 miljoonan leffaksi. 2003 kerrottiin, että elokuva valmistuu aikaisintaan 2006. Kun emme mitään ole kuulleet, homma on jäissä. Olisiko budjettitavoite jo 70 miljoonaa?
“Then came 1993. First, Spielberg presented the world with Jurassic Park an eye-popping dinosaur yarn that followed formulaic story guidelines, but set audiences afire with its unprecedented special effects-and scenes of characters in jeopardy. It quickly became the biggest moneymaking movie of all time. While editing that film he was busy in Krakow filming a much more personal project, one which had a ten-year gestation period: Schindler’s List the powerful true-life story of a man who became the savior of more than one thousand Jews in wartime Poland. The director, an assimilated American Jew, had never dealt with his ethnicity on film before, and critics, who never thought him capable of anything so dark or wrenching, were floored by the results. Filmed in black and white, with a deliberate lack of “Hollywood” gloss, it earned Spielberg the greatest accolades of his career, and his long-coveted pair of Academy Awards for both Best Director and Best Picture.”
Spielberg ei myoskaan rahastanut,siis ei halunnut rahaa ‚ko.leffasta.
Harlinista en edes viitsi kommentoida.
Sedis: Mihin ihmeeseen nuo Hollywood-ohjaajat sitä rahaa niin paljon saavat kaadettua? Jos tätä sivua on uskominen, niin Perikadon budjetti oli vain 13,5 miljoonaa (toinen sivu puhuu 17,5 miljoonasta). No, ehkä Harlin aikoo tehdä siihen jotain Kahden tornin tapaisia CG-sotakohtauksia.
Satu: Muistelinkin, että SL:n hyvyys oli myös kriitikoille yllätys Spielbergin taustan huomioonottaen.
Ja Perikadon triviasta löytyykin sopivasti ympyrän sulkeva yksityiskohta:
“Recordings of Adolf Hitler speaking are nearly all samples of him giving speeches to large masses - his normal speaking voice was quite different. In the summer of 1942 Hitler attended the birthday party of Finland’s Field Marshal C.G.E. Mannerheim who turned 75. The Finnish national radio made a recording of the party. This recording contains samples of Hitler in normal conversation and was therefore used extensively by Bruno Ganz in his research for the role.”