Kos­ka täl­lä vii­kol­la ei ollut tera­pi­aa, piti kek­siä sen tilal­le joku kei­no tap­paa tiis­tai-ilta. Niin­pä läk­sin kat­so­maan Der Unter­gan­gin. Etu­kä­teen hiu­kan arve­lut­ti kun huo­ma­sin, että Fire­foxis­sa ei Finn­ki­non lip­pu­kaup­pa jos­tain syys­tä toi­mi­nut (väit­ti istun­non van­hen­neen), kaik­ki par­haat pai­kat oli­vat varat­tu­ja ja kal­lis­ta­kin se lisäk­si oli­si (iltae­lo­ku­va­na yhdek­sän euroa). Ajat­te­lin kui­ten­kin tule­va­ni kahe­lik­si tääl­lä muu­toin, joten pää­tin men­nä sil­ti­kin, ja olen kyl­lä näin jäl­ki­kä­teen arvioi­tu­na erit­täin tyy­ty­väi­nen, että pää­tin. #

Lyhy­käi­syy­des­sään… ei vaan koko pituu­des­saan suo­sit­te­len tätä erit­täin läm­pi­mäs­ti. Tämän paris­sa vie­räh­ti ehkä­pä elä­mä­ni nopeim­mat kak­si tun­tia 36 minuut­tia. #

Vaik­ka Hit­ler ei käy­nyt elo­ku­van aika­na ker­taa­kaan kakal­la, Traud­lin sil­min näh­tiin kyl­lä yksi syö­mis­koh­taus hyvin lähel­tä ja se on minun sil­mis­sä­ni aina ollut vähin­tään yhtä intii­mi ja häpeäl­li­nen tapah­tu­ma; sii­nä koh­taa minun kävi suo­ras­taan Hit­ler-rep­pa­naa sää­lik­si. Luul­ta­vas­ti minä sää­lin ketä tahan­sa, jon­ka näen mät­tä­vän ruo­kaa sisuk­siin­sa, jos­kin nyt kun on noin sano­nut Hit­le­ris­tä, ei lie­ne mitään maal­li­sia hah­mo­ja, joi­den sää­li­mi­ses­tä ker­to­mi­nen voi­si sii­nä ilmais­tun sää­lin mää­rän enää ylit­tää. #

Pitä­nee­kin koros­taa, että minä­hän en puhues­sa­ni täs­sä elo­ku­vas­ta tie­ten­kään puhu oikeis­ta ihmi­sis­tä vaan elo­ku­van hah­mois­ta, ja vain se, että elo­ku­va perus­tuu tosi­asioi­hin yhdis­tää elo­ku­van hah­mot oikei­siin ihmi­siin. Niin­pä, kun esi­mer­kik­si sanon, että Albert Speer oli Hit­le­rin hän­nys­te­li­jöis­tä ehkä­pä ter­ve­jär­ki­sin ja suo­ra­sel­käi­sin, sitä ei pidä ottaa käsi­tyk­se­nä­ni todel­li­ses­ta Albert Spee­ris­ta; kyse on elo­ku­van Speer-hah­mos­ta. #

Elo­ku­van Speer oli siis roh­kea ja ove­la, ja roh­keu­des­ta ja pel­ku­ruu­des­ta tämä elo­ku­va ker­toi­kin ehkä­pä enem­män kuin mis­tään muus­ta; vaik­ka Hit­le­rin mie­len­ter­veys järk­kyi lop­pu­jen lopuk­si jo ihan päi­vän sel­väs­ti, ja hän oli enää van­ha ja kuih­tu­nut, jos­kin kyl­lä kärt­tyi­nen, haa­mu, koko­nai­nen huo­neel­li­nen SS:n kova­naa­mai­sim­pia upsee­rei­ta ei uskal­ta­nut syr­jäyt­tää hän­tä, vaik­ka hän itse jo jos­sain vai­hees­sa suo­raan kehot­ti näi­tä teke­mään mitä itse tah­to­vat. Vain myö­häi­ses­sä vai­hees­sa sisä­pii­riin tul­leel­la tykis­tön­ken­raa­li Weid­lin­gil­lä oli­si ehkä ollut sen ver­ran maa­lais­jär­keä, että jos tilan­ne ei oli­si jo lui­su­nut niin pit­käl­le, hän oli­si otta­nut ohjat käsiin­sä jo pal­jon aiem­min. #

Vaik­ka yleen­sä ottaen olen tus­kin kovin­kaan hyvä arvioi­maan näyt­te­li­jän­työ­tä, minus­ta se oli täs­sä lai­das­ta lukien hyvää. Das Expe­ri­men­tis­ta tut­tu­jen kas­vo­jen (kuten Chris­tian Ber­ke­lin) näke­mi­nen häi­rit­si jos­sain mää­rin, mut­ta sekään ei niin pal­jon kuin se, miten pal­jon Eva Brau­nia esit­tä­nyt Julia­ne Köh­ler näyt­ti minus­ta Eija Vilp­paal­ta (vai Vil­pak­sel­ta?) ja Bir­git Minich­mayr Ger­dan roo­liin puet­tu­na jol­tain toi­sel­ta suo­ma­lai­sel­ta nais­näyt­te­li­jäl­tä, jon­ka nimeä nyt en miten­kään saa pää­hä­ni. #

Göb­bel­sin paris­kun­ta lap­si­neen jäi kyl­lä mie­leen. Tosin elo­ku­van pas­kan­rus­ke­aan son­nus­tau­tu­nee­na ima­go­kon­sul­til­ta näyt­tä­nyt pr-vas­taa­va/­rus­kea­kie­li-Göb­bels vai­kut­ti minus­ta sen ver­ran sel­kä­ran­gat­to­mal­ta, että hei­dän itse­mur­han­sa oli­si vai­kut­ta­nut uskot­ta­vam­mal­ta, jos vai­mo oli­si vetä­nyt lii­pa­si­mes­ta ensin. Molem­mat tai­si­vat rakas­taa Hit­le­riä vähän enem­män kuin mitä voi­si pitää nor­maa­li­na. #

Ai niin, ja onhan se ker­ras­saan mah­ta­vaa kuul­la, kuin­ka nat­sit ker­ran­kin puhu­vat ihan rehel­lis­tä sak­saa eivät­kä mitään ame­ri­ka­nenglan­tia sak­sa­lai­sit­tain mur­taen. Sitä pait­si yhdes­sä koh­tauk­ses­sa puhut­tiin myös venä­jää. Ah! #

Elo­ku­va­teat­te­riin ker­tyi ennen elo­ku­van alkua jos­tain syys­tä pal­jon kal­ju­päi­siä tyyp­pe­jä mai­hin­nousu­ken­gis­sä ja maas­to­housuis­sa. Luu­len, että he oli­vat tul­leet kat­so­maan elo­ku­vaa “Nal­le Puh vs. Möh­kö­fant­ti - The First Blood”, sil­lä oikeis­ta, his­to­rial­li­sis­ta tapah­tu­mis­ta he eivät käsit­tääk­se­ni ole kovin­kaan kiin­nos­tu­nei­ta. #

Post Scrip­tum: Se jäi mai­nit­se­mat­ta, että tämä oli ensim­mäi­nen näke­mä­ni sotae­lo­ku­va, jos­sa sotaa kuvat­tiin ensi­si­jai­ses­ti upsee­rei­den ja eri­to­ten sodan­joh­don, eikä niin­kään rivi­solt­tu­jen näkö­kul­mas­ta. Oli­si ehkä siis­tiä näh­dä saman­lai­nen elo­ku­va Man­ner­hei­mis­ta ja kump­pa­neis­ta, vai lie­kö sel­lai­nen jo teh­ty­kin ja minul­ta vain jää­nyt näke­mät­tä? Sedis? #

[muok­kauk­set]
[muokkaus][klo]14:21[/klo] Lisä­sin jälkikirjoituksen.[/muokkaus]
[/muokkaukset] #