Eilen oli hyvää tera­pi­aa. #

Tapah­tu­nut tähän men­nes­sä: ker­to­mal­la psy­kiat­ril­le epä­luu­lois­ta, joi­ta minul­la on tera­pian hyö­dyt­tä­vyy­den suh­teen, panin itse­ni tilan­tee­seen, jos­sa minun oli pik­ku pak­ko puhua näis­tä epä­luu­lois­ta­ni myös ryh­mäs­sä: psy­kiat­ri ei nimit­täin oli­si mie­luus­ti kir­joit­ta­nut tera­pia­tuen jat­ka­mi­seen tar­vit­ta­vaa todis­tus­ta sel­lai­se­na, että sii­tä ilme­ni­si­vät nämä epä­luu­lo­ni ja se, etten niis­tä ole ryh­mäs­sä puhu­nut. #

Niin­pä sit­ten vein tämän pik­ku pom­mi­ni sin­ne vähän aikaa sit­ten, ja sen seu­rauk­set oli­vat itsel­le­ni var­sin posi­tii­vi­set: olen sen jäl­keen saa­nut seli­tel­lä itseä­ni ja näke­myk­siä­ni useam­paan ottee­seen. Tämä ase­tel­ma muis­tut­ti samal­la psy­koa­na­lyyt­ti­sel­la taval­la koo­mi­ses­ti väki­sin­vään­net­tyä kol­mio­draa­maa: minul­la on salai­nen suh­de ryh­män ulko­puo­li­seen psy­kiat­riin, uhkaan kara­ta hänen kans­saan ja jät­tää ryh­män. Nän-nän-nää! #

Eilen kat­soin myös sil­mäs­tä sil­mään ora­vaa, joka oli kii­ven­nyt tuo­hon par­vek­keel­le. Sen jal­ka täri­si, luul­ta­vas­ti enem­män vii­den­teen ker­rok­seen kii­peä­mi­ses­tä kuin kyl­mäs­tä. Tänään näin, että vii­me vii­kol­la sata­nut lumi ei ollut jää­dyt­tä­nyt par­vek­keen teräk­si­sen kat­to­pal­kin sisäl­lä pesi­vien tali­tint­tien pyrs­tö­sul­kia, kun ker­ran vie­lä­kin siel­lä majai­le­vat. Anteek­si, kun välil­lä mul­koi­len jul­keas­ti tei­dän revii­reil­len­ne, kans­sae­lä­jät. #

Vie­lä täl­lä het­kel­lä tämä kevät on ihas­tut­ta­van kolea, hämä­rä ja syk­syi­nen. #