Sym­pa­tia­ni ovat usein­kin hie­man nös­söl­tä vai­kut­ta­van Tuo­mio­jan puo­lel­la, mut­ta nyt Erk­ki hauk­kuu kyl­lä ihan vää­rää puu­ta. #

Se on ihan tot­ta, että median oli­si parem­pi kes­kit­tyä polii­tik­ko­jen val­lan­käy­tön val­von­taan, mut­ta samal­la se on vähän sama asia kuin sanoi­si, että oli­si parem­pi, jos kau­pois­sa myy­täi­siin vain sano­ma­leh­tiä eikä ollen­kaan juo­ru­leh­tiä. Oli­si muka­vaa elää maa­il­mas­sa, jos­sa ihmi­siä polii­tik­ko­jen val­lan­käyt­tö kiin­nos­tai­si enem­män kuin hei­dän yksi­tyi­se­lä­män­sä, ja var­sin­kin oli­si muka­vaa elää maa­il­mas­sa, jos­sa ihmi­nen todel­la voi­si olla sisäi­ses­ti niin jul­me­tun eriy­ty­nyt (ole­mat­ta psyyk­ki­ses­ti sai­ras), että sil­lä, mil­lai­nen ihmi­nen hän on yksi­tyi­se­lä­mäs­sään, ei oli­si min­kään­lais­ta yhteyt­tä sii­hen, mil­lai­nen val­lan­käyt­tä­jä hän on. #

Tosia­sia kui­ten­kin on, että kun ihmi­set valit­se­vat itsel­leen päät­tä­jiä, ei mikään ole niin tär­ke­ää kuin se, mil­lai­nen tun­ne heil­lä on niis­tä ihmi­sis­tä, jot­ka ovat itsen­sä valit­ta­vik­si aset­ta­neet. Tun­teel­la minä­kin valit­sen, enkä häpeä sitä vähää­kään. Sen tun­teen muo­dos­ta­mi­sen meka­nis­mit ovat syn­ty­neet aikoi­na, jol­loin sanat demo­kra­tia, media ja poli­tiik­ka oli­si­vat kuu­los­ta­neet lähin­nä tai­ka­sa­noil­ta, joi­ta hei­mon pop­pa­mies hoki ennen kuin läh­det­tiin met­säs­tä­mään mam­mut­te­ja. Ihmi­nen ei halua vali­ta polii­tik­koa vaan ihmi­sen polii­ti­kok­si. Täs­tä syys­tä, vaik­ka polii­tik­ko­jen val­lan­käy­tön val­von­ta median teh­tä­vä­nä onkin äärim­mäi­sen tär­keä (sil­lä sen avul­la intui­tii­vi­ses­ti syn­ty­nyt­tä tun­net­ta polii­ti­kon luo­tet­ta­vuu­des­ta voi­daan jär­keis­tää ja tämä jär­keis­tet­ty esi­tys kysee­na­lais­taa, ja kes­kus­te­lu siir­tyy näin asia­ky­sy­myk­siin), oli­si hei­dän yksi­tyi­se­lä­män­sä nykyis­tä anka­ram­pi suo­je­lu käy­tän­nös­sä ihmis­ten aito­jen valin­ta­pe­rus­tei­den saan­nin hei­ken­tä­mis­tä ja siten suo­raan aidon demo­kra­tian kan­nal­ta huo­no asia. #

Mie­les­sä­ni häi­lyy jon­kin­lai­nen aja­tus jour­na­lis­tien etii­kas­ta ja ser­ti­fioin­nis­ta tai luo­kit­te­lus­ta, joka ker­toi­si, onko asian­omai­nen leh­ti kes­kit­ty­nyt enem­män polii­tik­ko­jen jul­ki­sen työn kuin yksi­tyi­se­lä­män ruo­ti­mi­seen, mut­ta sel­lai­nen pal­jas­taa minus­ta samal­la myös sen, mik­si spe­ku­loin­ti täl­lai­sil­la on tur­haa pait­si perin­tei­sen median suh­teen, myös blo­gien suh­teen (myös blo­geil­le esi­te­tään aika ajoin eri­lai­sia koo­dis­to­ja, joi­den nou­dat­ta­mi­seen sitou­tu­neet sai­si­vat taas uuden kivan nap­pu­lan lai­ta­palk­kiin­sa): se kään­tyi­si luul­ta­vas­ti itse­ään vas­taan, eli ihmi­set luki­si­vat - ihmi­set luke­vat mie­luum­min nii­tä ros­ka­jul­kai­su­ja, joil­la ei ole mitään aiko­mus­ta­kaan nou­dat­taa mitään pyhää poli­tii­kan­jour­na­lis­min etiik­kaa, vaan jot­ka jul­kai­se­vat taa­tus­ti kaik­ki käsiin­sä saa­man­sa kuvat ja sanat jokai­ses­ta salai­ses­ta hotel­li­huo­ne­ta­paa­mi­ses­ta, äpä­rä­lap­sis­ta van­hem­pi­neen ja niin edel­leen. Niin on ihmi­sen aivot viri­tet­ty, eikä sen kiis­tä­mi­seen pyr­ki­vä jul­kai­su tule menes­ty­mään talou­del­li­ses­ti. #

Mut­ta mis­sä ovat Erkin iki­lin­kit? #