Olen usein ins­pi­roi­tu­nut kom­men­teis­ta, ja niin nyt­kin: Juuson kom­ment­ti sai minut taas tako­maan näp­pis­tä sii­nä mää­rin, että oli­si haas­kuu­ta jät­tää sen näky­mi­nen Halosca­nin varaan. Niin­pä sii­tä syn­tyi koko­nai­nen uusi mer­kin­tä. #

Ymmär­rän, että Juuson huo­le­nai­hee­na on lähin­nä ilta­päi­vä­leh­tien har­ras­ta­man skan­daa­li­jour­na­lis­min yhdis­ty­mi­nen näi­hin surul­li­siin tapauk­siin. Oma­kin mie­li­pi­tee­ni nii­den arvos­ta tie­to­läh­tei­nä on yleen­sä jok­seen­kin samaa luok­kaa sen pape­rin kans­sa, mitä ei lue­ta wc:ssä. #

Samoin media­lu­ku­tai­don tär­key­des­tä olen samaa miel­tä Juuson kans­sa, ja vaik­ka olen­kin mel­koo kyy­ni­nen sen suh­teen, miten pal­jon sitä ihmi­sil­le voi­daan opet­taa, niin aina­kin sitä voi­tai­siin var­mas­ti opet­taa pal­jon nykyis­tä enem­män ja tehok­kaam­min. #

Sen sijaan ihmis­ten kykyyn aja­tel­la “vii­leän ratio­naa­li­ses­ti” on minun kans­sa­ni aina tur­ha vedo­ta. Jos puhu­taan ros­ka­leh­dis­tä, niin nii­den teh­tä­vä­nä on myy­dä pape­ria, ja näh­däk­se­ni ne, eli nii­den myyn­nis­tä vas­taa­vat toi­mit­ta­jat ja pää­toi­mit­ta­jat kyl­lä tie­tä­vät tasan tark­kaan, mikä myy, ja ne myy­vät sen, jos se ei ole lai­ton­ta. Pää­toi­mit­ta­ja, joka ryh­tyy lin­jaa­maan ros­ka­leh­den jut­tu­ja rau­hal­li­seen, har­kit­tuun ja moneen ker­taan tar­kis­tet­tuuun suun­taan, yrit­tää vie­dä leh­teä ihan toi­seen eko­no­mi­seen loke­roon kuin mis­tä se on alku­jaan paik­kan­sa itsel­leen rai­van­nut, ja vaik­ka se sii­nä onnis­tui­si­kin, sen jät­tä­mä ros­ka­leh­ti­auk­ko täyt­tyi­si kyl­lä hyvin pian jol­lain toi­sel­la jul­kai­sul­la. #

Tämä­hän ei tie­ten­kään tar­koi­ta sitä, ettei­kö asial­li­sil­le jul­kai­sul­le oli­si kysyn­tää; kyl­lä niil­le­kin on, (lumen)luojan kii­tos sen­tään. Mut­ta niin on ros­ka­jul­kai­suil­le­kin, eivät­kä ros­ka­jul­kai­sut katoa min­ne­kään. Eikä se katoa­mat­to­muus joh­du sii­tä, että näi­den jul­kai­su­jen teki­jät sei­soi­si­vat jää­rä­päi­ses­ti sen edes­sä, tai ettei­vät he osai­si tai ymmär­täi­si tar­jo­ta ihmi­sil­le parem­paa luet­ta­vaa, vaan juu­ri sii­tä, että ihmi­siä ker­ta kaik­ki­aan vain kiin­nos­taa sel­lai­nen nopeas­ti tuo­tet­tu, pin­ta­puo­li­nen pika­ruo­ka­jour­na­lis­mi, jota niis­sä har­ras­te­taan. Tähän kiin­nos­tuk­seen voi­daan vai­kut­taa sil­lä media­lu­ku­tai­don paran­ta­mi­sel­la, mut­ta oli­si taas uto­pis­ta olet­taa, että jonain päi­vä­nä kaik­ki ihmi­set lak­kaa­vat kulut­ta­mas­ta ilta­päi­vä­leh­tien kal­tais­ta viih­de­jour­na­lis­mia ja siir­ty­vät naut­ti­maan laa­duk­kai­den jul­kai­su­jen tiu­kas­ti perus­tel­luis­ta ja tut­ki­tuis­ta fak­tois­ta (jot­ka ovat mitä?). #

Jos taas puhu­taan yksi­tyi­ses­tä jouk­ko­tie­dot­ta­mi­ses­ta Inter­ne­tis­sä, vaik­ka­pa blo­geis­ta, men­nään vie­lä kau­em­mak­si rea­li­tee­teis­tä, jos kai­kil­ta vaa­di­taan rau­hal­lis­ta suh­tau­tu­mis­ta asi­aan kuin asi­aan. Ihmi­sil­lä on tun­teet, ja asia kuin asia ärsyt­tää var­mas­ti jon­kun her­mo­päät­tei­tä sen ver­ran, että on ole­tet­ta­vaa, että sii­tä kir­joi­te­taan tuli­ki­ven­kat­kui­sia kir­jai­mia net­tiin ja var­sin­kin, jos asia on niin­kin vai­kea kuin vaik­ka­pa täs­sä nyt käsil­lä ollut lap­sen­ryös­tö, on täy­sin var­maa, ettei into­hi­moi­sel­ta paa­sauk­sel­ta voi vält­tyä. Se puo­les­taan on minus­ta pel­käs­tään hyvä asia, kos­ka rank­ko­jen sano­jen nie­le­mi­sen kaut­ta ahdas­mie­li­sim­mät­kin ihmi­set jou­tu­vat kas­vok­kain itsel­leen vai­kei­den tai voi­mak­kai­ta tun­tei­ta herät­tä­vien asioi­den kans­sa, ja asiat kehit­ty­vät; joko opim­me sie­tä­mään parem­min omis­tam­me poik­kea­via mie­li­pi­tei­tä, tai sit­ten näi­den poik­kea­vien mie­li­pi­tei­den kes­ki­näi­nen kiis­te­ly tuot­taa niil­le molem­mil­le hyviä, päte­viä perus­tei­ta, joi­den kaut­ta nii­den kes­ki­näis­tä parem­muut­ta ja sovel­tu­vuut­ta eri tilan­teis­sa voi­daan parem­min hah­mot­taa. #

Mitä, olen­ko minä tosi­aan­kin näin opti­mis­ti­nen jon­kin asian suh­teen?! #