Olen vii­me aikoi­na kär­si­nyt jat­ku­vis­ta kak­soi­so­len­to­jen näke­mi­sis­tä. Se on alka­nut pik­ku hil­jaa saa­da aivan nau­ret­ta­via piir­tei­tä, sil­lä sitä mukaa, kun visu­aa­li­set muis­ti­ku­vat hämär­ty­vät ja tule­vat reu­noil­taan entis­tä epä­te­rä­vem­mik­si, sitä useam­mat ihmi­set sopi­vat nii­den pro­to­tyyp­piin ja aiheut­ta­vat vää­rän tun­nis­tuk­sen. #

Vaik­ka se on jo tosi­aan niin nau­ret­taa­va­kin, että voin jo kui­ta­ta suu­rim­man osan niis­tä täs­tä ilmiös­tä joh­tu­vi­na har­hoi­na, se on toi­saal­ta ahdis­ta­vaa. Osin sik­si, etten voi enää luot­taa omaan havain­too­ni, mut­ta pää­asias­sa sik­si, että itse tun­nis­ta­mis­reak­tio itses­sään on niin tus­kal­li­nen, että minun pitää jat­ku­vas­ti kes­kit­tyä pitä­mään pää­ni ja sil­mä­ni kuris­sa, jot­ten teki­si havain­to­ja ihmi­sis­tä, jot­tei tätä vää­rää tun­nis­ta­mis­ta tapah­tui­si. #

Aiem­min ajat­te­lin, että sitä ei ehkä tapah­tui­si, jos asui­sin jos­sain toi­ses­sa kau­pun­gis­sa, mut­ta vii­me aiko­jen mitä epä­to­den­nä­köi­sim­mis­sä pai­kois­sa näh­dyt kak­soi­so­len­not osoit­ti­vat, että lop­pu­jen lopuk­si ne ilmes­ty­vät minul­le mis­sä tahan­sa. #

Sen sii­tä saa, kun elää illuusios­sa ja itse­pe­tok­ses­sa. #

Tämä mer­kin­tä jul­kais­tiin alun perin Kuol­lee­na­syn­ty­nyt-blo­gis­sa. Uudel­leen­jul­kai­su mar­gi­naa­lis­sa tapah­tui 18. kesä­kuu­ta 2005 klo 16.37. #

[muok­kauk­set]
[muokkaus][klo]18.6.[/klo] 16:37 Jul­kai­sin marginaalissa.[/muokkaus]
[muokkaus][klo]16.1.[/klo] 16:34 Pois­tin van­hen­tu­neen viit­tauk­sen Tyl­syy­den Mul­ti­hui­pen­nuk­seen.[/muokkaus]
[/muokkaukset] #

Pää­tin juu­ri, että luki­ja­kar­toi­tus (vas­tat­kaa, jos ette jo ole!) on auki vii­kon, eli lyön sen kiin­ni sun­nun­tai-ilta­na (tou­ko­kuun vii­den­te­nä­tois­ta) ja kasaan ja jul­kis­tan tulok­set jos en saman tien niin vii­meis­tään sit­ten maa­nan­tai­na. Älkää­kä pii­tat­ko sen ilmei­sis­tä puut­teis­ta, kun­han vas­taat­te niin ruo­di­taan ja hau­ku­taan sitä sit­ten ensi vii­kol­la yhdes­sä. #

Sym­pa­tia­ni ovat usein­kin hie­man nös­söl­tä vai­kut­ta­van Tuo­mio­jan puo­lel­la, mut­ta nyt Erk­ki hauk­kuu kyl­lä ihan vää­rää puu­ta. #

Se on ihan tot­ta, että median oli­si parem­pi kes­kit­tyä polii­tik­ko­jen val­lan­käy­tön val­von­taan, mut­ta samal­la se on vähän sama asia kuin sanoi­si, että oli­si parem­pi, jos kau­pois­sa myy­täi­siin vain sano­ma­leh­tiä eikä ollen­kaan juo­ru­leh­tiä. Oli­si muka­vaa elää maa­il­mas­sa, jos­sa ihmi­siä polii­tik­ko­jen val­lan­käyt­tö kiin­nos­tai­si enem­män kuin hei­dän yksi­tyi­se­lä­män­sä, ja var­sin­kin oli­si muka­vaa elää maa­il­mas­sa, jos­sa ihmi­nen todel­la voi­si olla sisäi­ses­ti niin jul­me­tun eriy­ty­nyt (ole­mat­ta psyyk­ki­ses­ti sai­ras), että sil­lä, mil­lai­nen ihmi­nen hän on yksi­tyi­se­lä­mäs­sään, ei oli­si min­kään­lais­ta yhteyt­tä sii­hen, mil­lai­nen val­lan­käyt­tä­jä hän on. #

Tosia­sia kui­ten­kin on, että kun ihmi­set valit­se­vat itsel­leen päät­tä­jiä, ei mikään ole niin tär­ke­ää kuin se, mil­lai­nen tun­ne heil­lä on niis­tä ihmi­sis­tä, jot­ka ovat itsen­sä valit­ta­vik­si aset­ta­neet. Tun­teel­la minä­kin valit­sen, enkä häpeä sitä vähää­kään. Sen tun­teen muo­dos­ta­mi­sen meka­nis­mit ovat syn­ty­neet aikoi­na, jol­loin sanat demo­kra­tia, media ja poli­tiik­ka oli­si­vat kuu­los­ta­neet lähin­nä tai­ka­sa­noil­ta, joi­ta hei­mon pop­pa­mies hoki ennen kuin läh­det­tiin met­säs­tä­mään mam­mut­te­ja. Ihmi­nen ei halua vali­ta polii­tik­koa vaan ihmi­sen polii­ti­kok­si. Täs­tä syys­tä, vaik­ka polii­tik­ko­jen val­lan­käy­tön val­von­ta median teh­tä­vä­nä onkin äärim­mäi­sen tär­keä (sil­lä sen avul­la intui­tii­vi­ses­ti syn­ty­nyt­tä tun­net­ta polii­ti­kon luo­tet­ta­vuu­des­ta voi­daan jär­keis­tää ja tämä jär­keis­tet­ty esi­tys kysee­na­lais­taa, ja kes­kus­te­lu siir­tyy näin asia­ky­sy­myk­siin), oli­si hei­dän yksi­tyi­se­lä­män­sä nykyis­tä anka­ram­pi suo­je­lu käy­tän­nös­sä ihmis­ten aito­jen valin­ta­pe­rus­tei­den saan­nin hei­ken­tä­mis­tä ja siten suo­raan aidon demo­kra­tian kan­nal­ta huo­no asia. #

Mie­les­sä­ni häi­lyy jon­kin­lai­nen aja­tus jour­na­lis­tien etii­kas­ta ja ser­ti­fioin­nis­ta tai luo­kit­te­lus­ta, joka ker­toi­si, onko asian­omai­nen leh­ti kes­kit­ty­nyt enem­män polii­tik­ko­jen jul­ki­sen työn kuin yksi­tyi­se­lä­män ruo­ti­mi­seen, mut­ta sel­lai­nen pal­jas­taa minus­ta samal­la myös sen, mik­si spe­ku­loin­ti täl­lai­sil­la on tur­haa pait­si perin­tei­sen median suh­teen, myös blo­gien suh­teen (myös blo­geil­le esi­te­tään aika ajoin eri­lai­sia koo­dis­to­ja, joi­den nou­dat­ta­mi­seen sitou­tu­neet sai­si­vat taas uuden kivan nap­pu­lan lai­ta­palk­kiin­sa): se kään­tyi­si luul­ta­vas­ti itse­ään vas­taan, eli ihmi­set luki­si­vat - ihmi­set luke­vat mie­luum­min nii­tä ros­ka­jul­kai­su­ja, joil­la ei ole mitään aiko­mus­ta­kaan nou­dat­taa mitään pyhää poli­tii­kan­jour­na­lis­min etiik­kaa, vaan jot­ka jul­kai­se­vat taa­tus­ti kaik­ki käsiin­sä saa­man­sa kuvat ja sanat jokai­ses­ta salai­ses­ta hotel­li­huo­ne­ta­paa­mi­ses­ta, äpä­rä­lap­sis­ta van­hem­pi­neen ja niin edel­leen. Niin on ihmi­sen aivot viri­tet­ty, eikä sen kiis­tä­mi­seen pyr­ki­vä jul­kai­su tule menes­ty­mään talou­del­li­ses­ti. #

Mut­ta mis­sä ovat Erkin iki­lin­kit? #