Sak­sa ja Japa­ni oli­si­vat mate­ma­tii­kas­sa ja var­sin­kin fysii­kas­sa lah­jak­kai­ta, tek­ni­ses­ti suun­tau­tu­nei­ta poi­kia, joil­la oli­si joi­tain hiu­kan kum­mal­li­sia mie­li­ha­lu­ja. Hol­lan­ti oli­si muu­ten vaan per­vo. Rans­ka oli­si tai­teel­li­ses­ti suun­tau­tu­nut tyyp­pi, joka tapai­si teh­dä kai­ken vähän omal­la, omi­tui­sel­la tyy­lil­lään ja vai­kut­tai­si jopa hie­man leuh­kal­ta. #

Yhdis­ty­nyt kunin­gas­kun­ta oli­si sil­mä­la­si­päi­nen, hiel­tä hai­se­vä nört­ti, joka ei kui­ten­kaan oli­si samal­la taval­la insi­nöö­riai­nes­ta kuin Sak­sa ja Japa­ni, vaan jos oli­si­kin hyvä mate­ma­tii­kas­sa, sitä kiin­nos­tai­si­vat pikem­min­kin hur­jan abstrak­tit teo­riat kuin käy­tän­nön sovel­luk­set. Toden­nä­köi­sem­min se kui­ten­kin sen sijaan oli­si hyvä kie­lis­sä, his­to­rias­sa, ehkä uskon­nos­sa­kin. #

Yhdys­val­lat oli­si lii­kun­nan suu­rys­tä­vä, joka tyk­käi­si var­sin­kin kovis­ta jouk­kue­pe­leis­tä ja kiusai­si väli­tun­nil­la itse­ään pie­nem­piä kou­lu­lai­sia. Kun kou­lun jäl­keen ura ammat­ti­lai­sur­hei­li­ja­na ei, osin vas­tuun­ot­to­ky­vyn puut­tees­ta joh­tuen, ottai­si luon­nis­tuak­seen, se läh­ti­si armei­jaan ja sii­tä tuli­si kes­ki­ver­to soti­la­sam­mat­ti­lai­nen, joka pur­kaa epä­on­nis­tu­mis­ten­sa ja kes­kin­ker­tai­suu­ten­sa aiheut­ta­maa mie­li­pa­haa alai­siin­sa ja työ­to­ve­rei­hin­sa. #

Suo­mi oli­si hil­jai­nen ja pie­ni­kas­vui­nen poi­ka, jon­ka van­hem­mat juo­vat pal­jon (min­kä kaik­ki tie­tä­vät, vaik­ka kukaan ei sii­tä puhu­kaan), ja joka pär­jää ihan koh­tuul­li­ses­ti kou­lus­sa, vaik­ka läk­syt ovat­kin usein teke­mät­tä. Suo­mi meni­si perus­kou­lun jäl­keen ammat­ti­kou­lun auto­na­sen­ta­ja­lin­jal­le, rupe­ai­si juo­maan, löi­si tyt­töys­tä­vään­sä ja ajai­si lopul­ta Corol­lal­la päin rek­kaa. #

Venä­jä oli­si kool­taan pal­jon Suo­mea isom­pi. Myös Venä­jän van­hem­mat juo­vat pal­jon, mut­ta lisäk­si hak­kaa­vat poi­kaan­sa, joka itse­kin on mel­ko lihak­si­kas jo var­hain, ehkä sik­si, että on ope­tel­lut lyö­mään takai­sin. Venä­jän kou­lun­käyn­ti ei ota luon­nis­tuak­seen: se lint­saa usein ja hais­tat­te­lee opet­ta­jal­le, kun sitä toru­taan taas ker­ran teke­mät­tö­mis­tä läk­syis­tä. Venä­jäs­tä ei perus­kou­lun jäl­keen tun­nu kukaan kuul­leen pal­joa­kaan, mut­ta huhu­taan, että se oli­si jou­tu­nut lin­naan jos­tain pik­ku­rö­tös­te­lys­tä. #

Suo­mi ja Venä­jä oli­si­vat par­hai­ta kave­ruk­sia. #

“Mut­ta ehkä ei pitäi­si ihme­tel­lä, kun ajat­te­lee, mikä on suo­ma­lais­ten suu­rin san­ka­ri­te­ko. Mitä kovem­pi kän­ni ja mitä hir­veäm­pi kra­pu­la, sen eufo­ri­sem­pia seu­raa­van päi­vän ylis­tyk­set ja kehut. Suo­ma­lais­ta san­ka­ruut­ta on vetää per­se­kän­nit, teh­dä jotain niin älyt­tö­män type­rää, että uni­ver­su­mia­kin hävet­täi­si ja sit­ten ulti­maa­li­ses­sa kra­pu­las­sa suit­sut­taa kai­kil­le kave­reil­le. Jot­ka sit­ten suit­sut­ta­vat takai­sin.” #

Pnm: Suo­ma­lai­sia san­ka­rei­ta #

Tar­vii­ko tähän enää mitään lisä­tä? Ei minus­ta­kaan. Sii­nä­pä se tuli, suo­ma­lai­suu­den ydin tii­vis­tet­ty­nä: tei­ni-iäs­sä aloi­tet­tu sää­lit­tä­vä leik­ki ei kos­kaan lopu. Kumar­ran Arpul­le. #

Peruu­tin suu­rim­man osan Blo­gi­lis­tan kaut­ta teke­mis­tä­ni tilauk­sis­ta ja siir­ryin seu­raa­maan päi­vi­tyk­siä RSS:n kaut­ta. Tilaus­lis­tal­le­ni jäi­vät vain ne blo­git, jot­ka eivät RSS-syö­tet­tä tar­joa (kym­me­ni­sen kap­pa­let­ta) tai joi­den syö­te ei Thun­der­bir­dis­sä jos­tain syys­tä toi­mi (esi­mer­kik­si kir­joi­tus­het­kel­lä Jan­nen syö­te toi­mii kyl­lä Fire­foxis­sa, mut­ta TB jää ikui­suuk­siin asti var­mis­ta­maan sitä Jan­nen syöt­teen atom-ver­sio toi­mii). #

Vii­mei­nen pisa­ra Blo­gi­lis­tan ark­kuun oli se, kun suo­sik­kei­hin käsik­si pääs­täk­seen pitää kir­jau­tua joka välis­sä sisään. Aiem­min sin­ne pää­si, vaik­ka oli kir­jau­tu­nut sisään vii­mek­si ajat sit­ten (ja ennen oli ilma­kin puh­taam­paa ja nai­set nätim­piä jne.). Tur­val­li­suus­nä­kö­kul­ma­ko täs­sä lie tul­lut kuvioi­hin mukaan vai mikä, mut­ta minul­le riit­ti. #

Niin kau­an, kuin kyke­nen muis­ta­maan, olen halun­nut sitä. Sen punais­ta, kiin­te­ää peh­meyt­tä. Sen ryp­pyi­sää pin­taa, sen sisäs­tä pur­sui­le­via nes­tei­tä. Se on lihaa. #

Raa­kaa lihaa. #

Muis­te­len nii­tä ker­to­ja, kun lap­se­na sain syö­dä jau­he­li­haa suo­raan kau­pan kää­re­pa­pe­ris­ta, pel­kän Aro­ma­tin kans­sa. Kau­pas­sa kat­son liha­tis­kin vali­koi­mia himoi­ten, kai­ke­ti­kin eri tavoin kuin muut, jot­ka himoit­se­vat sitä, mil­tä mais­tui­si kyp­sen­net­ty­nä se sama liha, jon­ka minä haluai­sin ahmia sel­lai­se­naan. #

Kun näen Ava­ras­sa luon­nos­sa, kuin­ka lei­jo­na upot­taa ham­paan­sa vas­ta tap­pa­man­sa gasel­lin auki revi­tyn nahan alta pal­jas­tu­nee­seen lihaan, tun­nen himoa, kateut­ta. #

Kun lihan kui­vat­ta­ja on jät­tä­nyt pak­sun koh­dan viil­te­le­mät­tä, minä saan naut­tia kui­vu­mat­ta jää­neen, iha­nas­ti puner­ta­van kes­kio­san. #