marginaali

Ruoste

#1250. Perjantai, 17. kesäkuuta 2005 klo 18.04.58, kirjoittanut Jani.

En voi kir­joit­taa aidos­ti, kos­ka aidoim­mil­la­ni en jak­sa kir­joit­taa. Makaan vain ja tun­nen viil­tä­vää mie­len­tus­kaa. Tai ei se ole tus­kaa­kaan, vaan kau­hua. Saman­lais­ta kuin aiheut­taa hajon­nees­ta konees­ta läh­te­vän mete­lin kuu­le­mi­nen — sel­lai­ses­ta, jos­sa ham­mas­pyö­rät ovat hal­jen­neet ja akse­lit kat­ken­neet, mut­ta voi­man­läh­de toi­mii yhä ja pyö­rit­tää koneis­toa, joka kolis­ten, kirs­kuen ja pauk­kuen jau­haa itse­ään vähi­tel­len yhä pahem­min hajal­le. Ääni itses­sään ei ole vaa­ral­li­nen, mut­ta on sama pel­kää­kö mete­liä vai sen aiheut­ta­jaa, sil­lä vies­ti on sama: se on rik­ki, sitä ei saa enää ehjäk­si, se hajo­aa koko ajan enem­män ja enem­män. Oli­si vain suu­ri hel­po­tus jos voi­man­läh­de­kin vih­doin pet­täi­si. #

Tämä, joka kir­joit­taa, on vain ruos­tet­ta koneen pin­nal­la. #

 
•)) 15 kommenttia postaukselle Ruoste. ↩
  1. #2681. Perjantai, 17. kesäkuuta 2005 klo 19.33.55, kirjoittanut Pau.
    Pau

    *rutis­tus*
    Muis­ta, että se kone ei oli­si sama kone ilman ruostetta.

  2. #2682. Perjantai, 17. kesäkuuta 2005 klo 20.10.22, kirjoittanut Sun äitis.
    Sun äitis

    Noin kau­hui­sas­ta teks­tis­tä voi­si kau­his­tua, jol­lei se oli­si niin kau­no­kir­jal­li­ses­ti toteu­tet­tu (enkä täl­lä tar­koi­ta vähä­tel­lä tun­tee­si vahvuutta!).

    Lau­ri Poh­jan­pää lie­nee tun­te­nut jotain samaa kir­joit­taes­saan runon Hätä. Joka muis­ti­ni mukaan alkaa jotain näin (huom! eten­kin rivi­tyk­set ja väli­mer­ki­tyk­set mitä sat­tuu, sil­lä opin runon yli 40 vuot­ta sit­ten kor­va­kuu­lol­ta äiti­ni sitä lausun­ta­kil­pai­lui­hin harjoitellessa):

    En tie­dä, mis­tä se tulee jos­kus illoin,
    olen yksin ja tais­te­lun haa­voit­ta­ma silloin.
    Hätä, sie­lun tus­ka tui­ma­na, raatelevana,
    kuin uhkais lui­sin hymyin kuo­le­ma, mana.
    Kuin hen­gi­tys sal­pau­tuis, en ilmaa saisi,
    kuin väke­vä käsi kurk­kua kuristaisi.
    Kuin mur­tuis sie­lun­poh­jaa peit­tä­vä kuori
    ja syväl­tä hoh­kais tie­ty­mä­tön tulivuori,
    kuin uppoais jal­ka ja vetäi­si liet­teen nielu
    ja vesil­lä poh­jat­to­mil­la ois huk­ku­va sielu.

    ---

    Sit­ten seu­raa pit­kä pöt­kö samaa rataa, kun­nes jos­sain vaiheessa:

    Mä mie­li­sin pil­ve­nä sataa, pisa­ra olla
    kivi päi­vän­paah­ta­ma ran­nan louhikolla.
    Tai huk­kua, maa­ta syväl­lä mul­las­sa maassa
    ja nuk­kua unoh­duk­ses­sa autuaassa.

    Ei, ei, ei sit­ten­kään, ma nous­ta mielin
    ja veri­sin rin­noin, kiit­tä­väi­sin kielein,
    ylis­tys­täs lau­laa elä­mä lahjastasi
    ja kai­kes­ta, kai­kes­ta minul­le antamastasi.

    Mä kär­sin sik­si, kos­ka mä ihmi­nen olen
    ja ihmi­sen vai­ke­aa kaik­keus­tie­tä polen.
    Mä nousen ja käyn, mä tais­te­len, etsin, kysyn

    ---
    ja sit­ten seu­raa uskon­nol­lis­sä­vyt­tei­nen lop­pu­nousu (mut­ta uskos­ta tai aat­tees­ta viis, tuo edel­li­nen kyl­lä oli ihan yleisinhimillistä)

    Jani, jos konee­si todel­li­suu­des­sa oli­si kor­jaa­mat­to­mas­ti rik­ki, et pys­tyi­si sitä noin hie­nos­ti kuvaa­maan. Ei se Poh­jan­pää­kään Hät­tään­sä hyy­ty­nyt, vaik­ka herk­kä­nä ihmi­se­nä sitä koki.

    Kun ihmi­sel­lä on menos­sa ruos­te­vai­he ja teki­si vain mie­li lää­hät­tää kau­huis­saan luo­lan peräl­lä, ei ajat­te­le, että onpa minua siu­nat­tu upeal­la lah­jal­la, erin­omai­sel­la herk­kyy­del­lä. Kova hin­ta mak­set­ta­vak­si, mut­ta mie­ti, mikä oli­si vaihtoehto.

    Anteek­si, että kir­joit­te­lin noin pit­kän pöt­kön. Voi olla, ettei kal­tai­se­si nuo­ri mies koe mitään kos­ke­tus­pin­taa Poh­jan­pään teks­tin kans­sa (totuu­den nimes­sä on sanot­ta­va, että kie­li on jopa minun ikäi­sel­le­ni ihmi­sel­le hiuk­ka van­hah­ta­vaa!), mut­ta loh­duk­si sen tar­koi­tin, kun aina­kin minua se on jos­kus jak­sa­nut kan­nus­taa eteenpäin.

  3. #2683. Perjantai, 17. kesäkuuta 2005 klo 20.30.36, kirjoittanut Jani.
    Jani

    Oli­sit voi­nut väit­tää Poh­jan­pään runoa eilen luo­duk­si enkä oli­si yhtään epäil­lyt; kos­ka tus­ka on sama läpi vuo­si­kym­men­ten, vuo­si­sa­to­jen jopa, kos­ke­tus­pin­ta­ni sii­hen on niin laa­ja kuin vain voi olla. Kii­tok­sia upeas­ta sitaatista.

    Siir­ty­mää kivul­loi­ses­ta uskon­nol­li­seen minus­sa ei kos­kaan tule tapah­tu­maan. Juma­la ei enää täl­lä vuo­si­tu­han­nel­la ihmis­tä pelasta.

  4. #2684. Perjantai, 17. kesäkuuta 2005 klo 20.56.53, kirjoittanut kaura.
    kaura

    Ruos­te on kau­nis­ta. Olen mones­ti yrit­tä­nyt valo­ku­va­ta ruos­teen kau­neut­ta, mut­ta en oikein ole onnis­tu­nut. Iso kasa sym­pa­ti­aa läh­tee suun­taa­si tääl­tä meiltä!

  5. #2685. Perjantai, 17. kesäkuuta 2005 klo 21.19.43, kirjoittanut Jani.
    Jani

    Mei­kä nik­ka­roi taas vaih­teek­si jotain, mikä ei ruos­tu (bit­te­jä).

  6. #2686. Perjantai, 17. kesäkuuta 2005 klo 21.31.44, kirjoittanut -C-.
    -C-

    Se voi olla fetis­si.

  7. #2687. Perjantai, 17. kesäkuuta 2005 klo 21.55.02, kirjoittanut Sun äitis.
    Sun äitis

    -C-, tuo on kyl­lä kau­nein loh­du­tus­si­vu ruosteiselle!

  8. #2688. Perjantai, 17. kesäkuuta 2005 klo 21.55.10, kirjoittanut Syksyinen.
    Syksyinen

    Voi­mia Jani, kau­hua olen tun­te­nut minä­kin täl­lä vii­kol­la, enkä osaa sanoa muu­ta loh­dul­lis­ta kuin toi­vot­taa pal­jon jak­sa­mis­ta. Tun­teet tun­tu­vat usein kama­lil­ta, mut­ta ne mene­vät myös yleen­sä aika­naan ohi, eivät­kä iki­nä ker­ro koko kuvaa mis­tään tilan­tees­ta. Kaik­ki loh­du­tus kuu­los­taa kui­ten­kin aina lai­meal­ta, kun on paha olo.

  9. #2689. Perjantai, 17. kesäkuuta 2005 klo 22.41.04, kirjoittanut Jani.
    Jani

    Pal­jon kii­tok­sia kaik­ki te! Vaik­ka sanat voi­vat­kin olla lai­mei­ta, niin tääl­lä vir­tu­aa­li­suu­des­sa ollaan läs­nä sanoil­la ja vain läs­nä­olol­la on väliä, jos silläkään.

  10. #2690. Lauantai, 18. kesäkuuta 2005 klo 21.06.38, kirjoittanut Lord Boredom.
    Lord Boredom

    Seu­raa ken­ties tyh­jän­päi­väis­tä filo­so­foin­tia, mut­ta men­kööt nyt. Hie­man sun äitis jalan­jäl­jil­lä, mut­ta polun vierestä.

    “En voi kir­joit­taa aidos­ti, kos­ka aidoim­mil­la­ni en jak­sa kir­joit­taa. Makaan vain ja tun­nen viil­tä­vää mie­len­tus­kaa.”

    Miten niin olet aidoim­mil­la­si sil­loin, kun et jak­sa kir­joit­taa? Mis­tä näet sen, että olet aito sil­loin kun makaat sän­gyn- tai aal­lon­poh­jal­la, ja vähem­män aito sil­loin, kun jak­sat kir­joit­taa? En tie­dä mut­ta minä aina­kin koen omat psyyk­ki­set ja psy­ko­so­maat­ti­set ongel­mat Hel­ve­tin mus­ta­na oksen­nuk­se­na, joka peit­tää todel­li­sen minä­ni jopa minul­ta itsel­tä­ni. Tai sit­ten se oksen­nus on minua itseä­ni, en voi tie­tää. Taval­laan hen­ki­set vam­mat ja haa­vat ovat osa ihmis­tä itse­ään, mut­ta se ei tee ihmi­sen mui­ta puo­lia yhtään epäaidommiksi.

    Jätän väliin hali­ru­tis­tus­voi­main­toi­vo­tuk­set. Ne ovat tun­tu­neet niin mon­ta vuot­ta teko­py­hil­tä ja ontoil­ta, että koki­sin sen louk­kauk­se­na sinua koh­taan omal­ta taholtani.

  11. #2691. Lauantai, 18. kesäkuuta 2005 klo 21.07.07, kirjoittanut Lord Boredom.
    Lord Boredom

    Mikä­hän sii­nä on, että minun kom­men­tit jou­ta­vat aina “arvioi­ta­vak­si” :P

  12. #2692. Lauantai, 18. kesäkuuta 2005 klo 21.16.16, kirjoittanut Jani.
    Jani

    L.B.: Se on tämä WordPress kun aina toi­si­naan tuit­tui­lee minul­le­kin; siis tun­tuu, ettei kes­tä kis­saa sanoa kun heti len­tää kom­ment­ti mode­roin­tiin. Ja kyl­lä ne mui­den­kin kom­men­tit sin­ne jou­tu­vat, sinä­hän et vain näe nii­tä kun ne ovat mode­roi­ta­vi­na toi­sin kuin omia­si, joten sii­tä voi joh­tua se para­noia. Itse asias­sa tämä­kin vas­tauk­se­ni jou­tui moderointiin.

    Aitout­ta kos­ke­va kysy­myk­se­si on erit­täin hyvä ja aiheel­li­nen, joten en vas­taa sii­hen vie­lä, sil­lä lata­sin juu­ri mahan täy­teen täy­del­li­siä lät­ty­jä, joten aivo toi­mii kor­kein­taan nel­jän­kym­me­nen pro­sen­tin tehol­la seu­raa­van puo­len tun­nin ajan, enkä halua vas­ta­ta noin hyvään kysy­myk­seen vajaa­te­hoi­sel­la aivolla.

    Kii­tos hali­ru­tis­tus­voi­main­toi­vo­tuk­sien väliinjättämisestä.

  13. #2693. Maanantai, 20. kesäkuuta 2005 klo 19.17.42, kirjoittanut Carmabal.
    Carmabal

    Kau­hu oli pääl­lim­mäi­se­nä mie­les­sä juu kun tajusin ettei ole varaa mak­saa vuo­kraa. Onnek­si olen mys­ti­nen eläin - sel­viän mel­kein mis­tä vain.

    Nuo tun­teet kyl­lä jyl­lää usein ja isol­la, vam­mai­sel­la koneis­tol­la jos­ta juu­ri nuo äänet kai­ka­vat. Itsea­sias­sa musiik­ki­ni on juu­ri tuo­ta ahdin­koa. En ole var­maan kos­kaan sävel­tä­nyt ilois­ta kap­pa­let­ta, jos­sa EI ker­rot­tai­si uudes­ta tus­kan tason löytymisestä…
    Tosin en mene van­no­maan. Kai sitä muu­ta­ma type­rä rak­kaus­joi­kaus­kin on tul­lut skriipustettua…

  14. #2694. Maanantai, 20. kesäkuuta 2005 klo 19.21.39, kirjoittanut Jani.
    Jani

    Car­ma.: “Rak­kaus­joi­kaus”?! :D

  15. #2695. Tiistai, 16. tammikuuta 2007 klo 16.39.29, kirjoittanut marginaali.
    marginaali

    […] « Ruos­te | Etusi­vul­le | Aidos­ti aallonpohjalla » […]

Tämän postauksen kommentointi on suljettu.