“Mis­tä näet sen, että olet aito sil­loin kun makaat sän­gyn- tai aal­lon­poh­jal­la, ja vähem­män aito sil­loin, kun jak­sat kir­joit­taa?” #

No niin, näh­tä­väs­ti se ei ole mahas­ta kiin­ni vaan aivos­ta, kun en tämän parem­paa vas­taus­ta Lor­din kysy­myk­seen kyke­ne kehit­tä­mään, mut­ta yri­tän­pä kum­min­kin. #

Eli kyse ei ole mil­lään muo­toa kog­ni­tii­vi­ses­ta tie­tä­mi­ses­tä vaan sii­tä, mitä tie­to minul­le yleen­sä­kin mer­kit­see: vah­vaa intui­tii­vis­ta var­muu­den­tun­net­ta jos­tain. Siis samal­la taval­la, kuin minus­ta “letut” kuu­los­taa vää­räl­tä ja “lätyt” oikeal­ta, tun­tuu minus­ta nykyi­sin itse­ni vas­tai­sel­ta kaik­ki teke­mi­nen aina sil­loin, kun olen sii­nä mie­len­ti­las­sa, jos­sa tuo­ta kysy­mys­tä edel­tä­neen mer­kin­nän­kin kir­joi­tin. #

Äärim­mäi­syy­des­sään se yltää jopa kaik­keen liik­ku­mi­seen niin, etten halua/jaksa/pysty esi­mer­kik­si kään­tä­mään kyl­keä­ni, vaik­ka teki­si mie­le­ni, kun makaan. En pys­ty rii­su­maan pai­taa illal­la, kun pitäi­si alkaa nuk­ku­maan, tai ken­kiä kun tie­dän, että ne pitää koh­ta pan­na takai­sin jal­kaan. Mikään­hän ei näi­hin tie­ten­kään pako­ta, mut­ta kun tie­dän, että jos vaik­ka­pa nukah­dan pai­ta pääl­lä niin herään sit­ten yöl­lä hiki­se­nä ja olo on sit­ten sen takia epä­miel­lyt­tä­vä ja surul­li­nen, kun jou­duin pois uni­maas­ta, jos­sa näi­tä ongel­mia ei yleen­sä ole (kai­ken­lai­sia mui­ta sit­ten kyl­lä­kin). #

Tyyp­pie­si­merk­ki on kau­pas­sa käy­mi­nen: jos en pakot­tau­du käy­mään kau­pas­sa, jään ilman ruo­kaa ja sit­ten vas­ta vitut­taa­kin, kun illal­la on näl­kä ja kaa­pis­sa on vain veh­nä­jau­ho­ja. Sii­tä huo­li­mat­ta minä en halua käy­dä siel­lä kau­pas­sa. Eikä täs­sä ole kyse edes pää­asias­sa ihmis­ten kart­ta­mi­ses­ta, vaan vain yksin­ker­tai­ses­ti sii­tä, ettei halua, ei jak­sa, ei pys­ty. #

Ja nyt vitut­taa se, kun ei tuon parem­paa seli­tys­tä pys­ty anta­maan sil­le, mitä se “ei jak­sa, ei pys­ty” pitää sisäl­lään, kos­ka se ei edes mer­kit­se sitä, etten jak­sai­si tai pys­tyi­si, sil­lä kuten se, että olen yhä hen­gis­sä, enkä kuol­lut näl­kään, osoit­taa, olen tois­tu­vas­ti jak­sa­nut ja pys­ty­nyt käy­mään siel­lä kau­pas­sa, ja samal­la taval­la jak­san ja pys­tyn pakot­ta­maan itse­ni aamu­yöl­lä ves­saan sen sijaan, että kusi tuli­si lopul­ta sän­kyyn niin kuin teki­si, jos todel­la en jak­sai­si ja pys­tyi­si. #

Siis­pä jak­san ja pys­tyn, mut­ten halua. Mut­ta sen halun puut­tu­mi­nen on niin mas­sii­vi­nen, täy­del­li­nen mus­ta auk­ko, että sitä mie­luum­min kuvai­si jak­sa­mat­to­muu­dek­si tai kyke­ne­mät­tö­myy­dek­si, kos­ka se kuvas­taa sen kalii­be­ria parem­min kuin sel­lai­nen nyy­sö “en halua”. #

Hit­to, tämä on hyvä ja antoi­sa poh­dis­kel­ta­va. Ei tämä nyt kyl­lä var­maan tuo­hon Lor­din kysy­myk­seen vas­taa, mut­ta sil­ti. #

Tuos­ta tilas­ta yksi aste ylös­päin on se, jos­sa pys­tyn teke­mään ja syö­mään jotain herk­kua. #

Niin ja kir­joit­ta­mi­nen; kir­joit­ta­mi­nen on yksi niis­tä asiois­ta, joi­ta teen, kos­ka pys­tyn uppou­tu­maan sii­hen aina sil­loin täl­löin näin, jol­loin se työn­tää pois mie­les­tä­ni tuon oikeak­si koke­ma­ni tilan, kos­ka vaik­ka se onkin oike­aa minua, sii­hen jää­des­sä­ni sil­lä on tapa­na lumi­pal­lou­tua, eli siel­tä on yhä vai­keam­paa irro­ta. #

Täs­sä nyt ei kyl­lä enää tai­da olla pal­jon­kaan jär­keä. #